Venäjän–Japanin sota
| Venäjän–Japanin sota | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Venäläiset sotilaat katsovat alas juoksuhaudassa olevien japanilaisten ruumiita Port Arthurissa 1905.
| |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
tsaari Nikolai II |
marsalkka Iwao Ōyama | ||||||||||
| Vahvuudet | |||||||||||
|
500 000 |
400 000 | ||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
Venäjän–Japanin sota käytiin vuosina 1904–1905 Japanin ja Venäjän keisarikuntien välillä. Sota päättyi monien aikalaisten yllätykseksi Japanin voittoon, ja maan suurvaltakauden voi katsoa alkavan konfliktin päättäneestä Portsmouthin rauhansopimuksesta. Sota aiheutti Venäjällä voimakasta yhteiskunnallista liikehdintää, niin sanotun vuoden 1905 vallankumouksen, joka johti lopulta perustuslailliseen monarkiaan. Suomen suuriruhtinaskunnassa levottomuudet johtivat ensimmäisen sortokauden päättymiseen ja vuoden 1906 eduskuntauudistukseen.
Venäjän–Japanin sotaa on kuvailtu ensimmäisen maailmansodan harjoitukseksi. Sitä on toisinaan pidetty ensimmäisenä nykyaikaisena sotana.[1]
Konfliktin tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sekä Venäjällä että Japanilla, mutta myös Britannialla ja Saksalla oli laajentumispyrkimyksiä Itä-Aasiassa 1800-luvulta alkaen. Suurvaltapoliittisesti sodan mahdollisti Britannian ja Japanin välinen sopimus, joka varmisti Britannian siirtomaat Tyynellämerellä ja salli Britannian keskittyä kilpavarusteluun Saksaa sekä Ranskaa vastaan. Japanille sopimus varmisti Venäjän jäämisen ilman liittolaisten tukea. Edellisen Kiinan–Japanin sodan jälkeen 1895 Venäjän, Saksan ja Ranskan kolmiliitto oli vienyt Japanilta sen voitot Kiinassa.
Japani katkaisi diplomaattisuhteensa Venäjään 6. helmikuuta 1904.[2]
Sodan kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Sota alkoi, kun Japani hyökkäsi 8. helmikuuta 1904 menestyksellisesti Venäjän laivastotukikohtaan Port Arthuriin (nykyisin Lüshunkou) ilman sodanjulistusta.[3][4] Venäjän Tyynenmeren-laivasto menetti komentajansa, amiraali Stepan Makarovin 13. huhtikuuta 1904 tämän lippulaivan Petropavlovskin ajettua japanilaisten miinakenttään ja upottua. Tämän jälkeen vara-amiraali Wilhelm Withöft päätti odottaa vahvistuksia Euroopasta.
Ensimmäinen maataistelu Kiinan ja Korean rajalla Jalu-joella päättyi japanilaisten voittoon, ja venäläiset pysyivät puolustuskannalla odottaen vahvistuksia Siperian rautatietä pitkin. Japanilaiset kärsivät suuria tappioita hyökätessään venäläisten linnoitettuja asemia vastaan, mutta venäläiset eivät hyödyntäneet asemaansa. Japani voitti mantereella muun muassa Mukdenin taistelun Mantšuriassa.[3]
Japani aloitti Port Arthurin sataman saarron. Kun Venäjän laivasto viimein tuli ulos Port Arthurista, se oli vain yritys paeta eteneviä Japanin joukkoja. Seuranneessa Keltaisenmeren taistelussa 10. elokuuta 1904 kumpikaan puoli ei kärsinyt merkittäviä menetyksiä, mutta venäläiset perääntyivät takaisin Port Arthuriin yhtä taistelulaivaa lukuun ottamatta. Withöftin lippulaiva Tsesarevitš pakeni kiinalaiseen satamaan, jonne se internoitiin sodan loppuun asti, mutta Withöft itse sai surmansa.
Vuoden 1904 taisteluissa japanilaiset menettivät kaksi taistelulaivaa miinoihin. Port Arthur antautui lopulta 2. tammikuuta 1905 ja japanilaiset nostivat sen satamasta neljä upotettua taistelulaivaa, jotka liitettiin Japanin laivastoon.
Japanilaiset ajoivat venäläiset pois Mukdenista maaliskuuhun 1905 mennessä. Koko tämän ajan Venäjän Itämeren-laivasto oli purjehtinut Itämereltä Hyväntoivonniemen kautta ja Intian valtameren läpi kahdeksan kuukauden ajan kohti Tyynenmeren rannikkoa. Joukkoon kuului 11 taistelulaivaa. Pohjanmerellä Venäjän laivasto aiheutti lokakuussa 1904 niin sanotun Doggermatalikon selkkauksen tulitettuaan erehdyksessä japanilaisiksi torpedoveneiksi luulemiaan englantilaisia kalastusaluksia.
Tsushiman meritaistelu käytiin 27.–28. toukokuuta 1905 Venäjän amiraali Zinovi Rožestvenskin johtaman Venäjän Itämeren-laivaston ja Japanin amiraali Tōgō Heihachirōn johtaman laivaston välillä. Taistelussa Japani tuhosi Venäjän Itämereltä lähettämät alukset. Venäjän 11:stä taistelulaivasta seitsemän upposi ja neljä jäi japanilaisille. Japanilaiset menettivät vain kolme torpedovenettä. Venäjän miestappiot olivat 4 830 miestä, Japanin 117.
Venäjän laivasto menetti sodassa 28:sta taistelulaivastaan 17, loput kahdeksan olivat Mustallamerellä, josta ottomaanit eivät päästäneet niitä Bosporinsalmen läpi, ja kaksi oli vanhentuneina korjattavana Itämerellä. Tsesarevitš palasi Venäjän Tyynenmeren laivaston vahvuuteen sodan päätyttyä.
Rauhan solmiminen ja sodan seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rauha maiden välillä solmittiin Yhdysvaltain presidentin Theodore Rooseveltin välityksellä. 5. syyskuuta 1905[2] solmitussa Portsmouthin rauhansopimuksessa Venäjä luovutti Japanille Port Arthurin, Liaotungin niemimaan ja Sahalinin eteläosan sekä tunnusti Korean niemimaan Japanin etupiiriin kuuluvaksi.[3] Voitto Venäjästä nosti Japanin suurvallaksi ja sotilasmahdiksi.
Tsushiman taistelun kokemuksia tutkittiin tarkasti jälkikäteen. Uusi merisodan taktiikka sai Britannian amiraliteetin ensimmäisen merilordin John ”Jackie” Fisherin kehittämään vuonna 1906 uudenlaisen taistelulaivan, HMS Dreadnoughtin, josta tuli kaikkien varsinaisten nykyaikaisten taistelulaivojen esikuva.
Nikolai Rimski-Korsakovin ooppera Kultainen kukko valmistui pian sodan jälkeen, ja se kiellettiin, koska se oli satiiri epäonnisesta Japanin-sotaretkestä. Rimski-Korsakov oli entinen meriupseeri ja oli vastustanut sotaa ankarasti.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Facta 2001. 18 – Ved–Ö. Hakusana ”Venäjän-Japanin sota 1904–05”. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10239-3.
- Sisemore, James D.: The Russo-Japanese War, Lessons Not Learned (PDF) Combined Arms Research Library. Viitattu 7.10.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Fagerholm, Bengt: Tsushima – Erään sodan loppunäytös. Omakustanne, 2010. ISBN 978-952-92-7573-1.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjän–Japanin sota Wikimedia Commonsissa
- Suomalainen upseeri venäläis-japanilaisessa sodassa, Hakkapeliitta, 18.01.1938, nro 3, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||