Valpuri Urpiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valpuri Urpiainen (k. 1692) tuomittiin kuolemaan avionrikkomuksesta Suomessa 1600-luvulla. Oikeudenkäynti on ollut historiallisen tutkimuksen kohteena.

Valpuri Urpiainen oli talonpoikaisen Matti Kotilaisen vaimo Pielisjärvellä. Mies oli valittu mieromieheksi eli viemään pitäjäläisten valitus raskaasta verotuksesta kuninkaan kuultavaksi Tukholmaan. Matkat kestivät kauan ja Kotilainen oli tehtävässä kaikkiaan neljä kertaa.

Toiselta matkaltaan palatessaan Matti sai tietää vaimonsa maanneen talon rengin kanssa ja tulleen raskaaksi. Säilyneiden asiakirjojen mukaan Valpuri oli puolustautunut sanoen: ”Se kuin isännän sijaan jätetään, se isännän työtä tekee.” Valpuri lähti tapauksen johdosta kotitilalta ensin Venäjälle ja sen jälkeen Sotkamoon. Synnytettyään pojan hän asettui asumaan vanhempiensa luo. Matti haki eroa ja sai sen samana vuonna 1689.

Valpuri Urpiainen yritti palauttaa kunniaansa talvikäräjillä 1691. Suotuisan päätöksen sijaan tuomari totesi hänen syyllistyneen kaksinkertaiseen huoruuteen ja tuomitsi hänet kuolemaan. Tuomiot raskaimmista rikoksista alistettiin Turun hovioikeuden vahvistettaviksi ja Valpuri vietiin käräjiltä kruunun tyrmään odottamaan oikeuden lopullista päätöstä.

Valpurin lopullista kohtaloa ei tiedetä, koska Turun hovioikeuden arkistot tuhoutuivat palossa 1827.[1] Kaksinkertainen huoruus oli kuitenkin niin raskas rikos, että hovioikeus jätti kuolemantuomion usein voimaan. Valpuri Urpiainen todennäköisesti mestattiin vuoden 1691 tai 1692 aikana. Hänen miehensä Matti Kotilainen karkotettiin samoihin aikoihin maanpakoon kruunua vastaan niskoittelusta Ruotsin Pommeriin, missä hän luultavasti kuoli pian tämän jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haggrén, Georg: Urpiainen, Valpuri Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 5.3.2017.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turun hovioikeus – Portti wiki.narc.fi. Viitattu 5.3.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • K. Katajala: Nälkäkapina : veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta Karjalassa 1683 - 1697. Suomen historiallinen seura ry, 1994. ISBN 9789518915983.