Urbinon Venus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tizian: Urbinon Venus (1538).

Urbinon Venus (ital. Venere di Urbino) on italialaisen renessanssiajan taidemaalarin Tizianin maalaus vuodelta 1538. Maalaus esittää rakkauden jumalatar Venusta kuvaavaa alastonta nuorta naista lepäilemässä vuoteella.

Maalaus on saanut nimensä Urbinon herttua Guidobaldo II della Roveren mukaan, joka tilasi sen Tizianilta lahjaksi nuorelle vaimolleen Giulia Varanolle. Teos valmistui vuonna 1538.[1] Asetelma ja naisen asento on lähes sama kuin Giorgionen Nukkuvassa Venuksessa, jonka Tizian oli saanut vuonna 1510 viimeistellä Giorgionen kuoltua ennen työn valmistumista. Erona on se, että Tizianin maalauksessa nainen on hereillä ja taustana on ulkomaiseman sijasta palatsin sisätila. Tizian maalasi monta muutakin Venus-aiheista teosta.[2]

Maalauksen nainen makaa raukeassa asennossa ja peittää toisella kädellään häpynsä. Hänellä on kädessään punaisia ruusuja. Ruusut oli tapana yhdistää mytologiassa nimenomaan Venukseen. Lakanan ja tyynyjen kermanvaaleat sävyt korostavat naisen ihon lämmintä hohtoa, kun taas taustana oleva tummanvihreä verho muodostaa sille kontrastin. Taustalla oikealla näkyy kaksi palvelijatarta, joista toinen penkoo suurta arkkua. Vuoteella nukuu sykkyrällä pieni laikullinen koira.[3] Maalaus on eroottinen, mutta hyvällä maulla tehty.[2] Urbinon herttua halusi vaimolleen ”opetukseksi” maalauksen, joka kuvaisi vertauskuvallisesti avioliittoon kuuluvaa uskollisuutta ja äitiyttä, mutta itse asiassa Urbinon Venuksen selkeä eroottisuus tuntuu pikemminkin viittaavaan vaimon toisenlaisiin velvollisuuksiin. Koira toimii maalauksessa uskollisuuden vertauskuvana.[1]

Maalaus kuuluu nykyään Firenzen Uffizi-taidemuseon kokoelmiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Venus of Urbino by Titian (englanniksi) Uffizi. Viitattu 17.7.2014.
  2. a b Harold E. Wethey: Titian (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 17.7.2014.
  3. Marina Vaizey: 100 kuuluisaa maalausta (suom. Ritva Lassila), s. 38. Gummerus 1996. Alkuteos 100 Famous Paintings (1979).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]