Torni (shakki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee shakkinappulaa. Torni on myös rakennelma.
Musta torninappula shakkilaudalla

Torni (, ) on shakkipelissä käytettävä pelinappula. Sitä kutsutaan myös linnaksilähde?. Pelin alussa molemmilla pelaajilla on kaksi tornia, yksi kummankin itseään lähinnä olevan rivin päässä.

Sijainti pelin alussa ja liikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Algebrallisella merkintätavalla valkeiden tornien paikat pelin alussa ovat ruudut a1 ja h1, mustien tornien ruudut a8 ja h8. Torni liikkuu pysty- tai vaakasuuntaan eteen- tai taaksepäin kuinka monta ruutua kerrallaan tahansa. Ruutujen on oltava tyhjiä. Muiden nappuloiden tapaan se lyö siirtymällä ruutuun, jossa on vastustajan nappula. Torni vaikuttaa joka ruudussa yhtä moneen ruutuun.

Torni osallistuu kuninkaan kanssa erityissiirtoon nimeltä linnoittuminen eli tornitus. Siinä kuningasta siirretään ensin kaksi askelta kohti alkuasemassaan olevaa tornia, minkä jälkeen torni siirretään kuninkaan yli siihen ruutuun, jonka yli kuningas hyppäsi. Linnoitus lasketaan yhdeksi kuninkaan siirroksi. Jos pelaaja koskettaa tornia ja sitten kuningasta, hän ei voi linnoittua kyseisen tornin kanssa.


abcdefgh
8
a8 musta torni
h8 musta torni
a1 valkea torni
h1 valkea torni
8
77
66
55
44
33
22
11
abcdefgh
Tornien aloitusasemat

abcdefgh
8
d8 valkoinen ympyrä
g8 musta ympyrä
d7 valkoinen ympyrä
e7 valkea sotilas
f7 musta ympyrä
g7 musta torni
h7 musta ympyrä
d6 valkoinen ympyrä
g6 musta ympyrä
d5 valkoinen ympyrä
g5 musta sotilas
a4 valkoinen ympyrä
b4 valkoinen ympyrä
c4 valkoinen ympyrä
d4 valkea torni
e4 valkoinen ympyrä
f4 valkoinen ympyrä
g4 valkoinen ympyrä
h4 valkoinen ympyrä
d3 valkoinen ympyrä
d2 valkoinen ympyrä
d1 valkoinen ympyrä
8
77
66
55
44
33
22
11
abcdefgh
Valkoinen torni voi siirtyä mihin tahansa valkoisella täplällä merkittyyn ruutuun. Musta torni voi siirtyä mihin tahansa mustalla täplällä merkittyyn ruutuun tai syödä valkean sotilaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin torni symboloi vaunuja. Persian kielen sana rokh tarkoittaa vaunuja ja itämaisissa shakkipeleissä kuten xiangqissa ja shōgissa tornia vastaavien nappuloiden nimet tarkoittavat vaunuja. Persialaiset sotavaunut olivat raskaasti aseistettuja ja niissä kulki ohjastaja ja ainakin yksi pitkänmatkan aseen käyttäjä kuten jousiampuja. Vaunujen kyljet oli rakennettu muistuttamaan lujaa kiveystä, mikä antoi vaikutelman pienistä liikkuvista rakennuksista ja lietsoi kauhua taistelussa. Lännessä tornia edustaa kuitenkin melkein aina harjareunainen linnoitustorni. Yksi mahdollinen selitys tälle on se, että kun peli tuotiin Italiaan, persian sana rokh vaihtui italian sanaan rocca, joka tarkoittaa linnoitusta. Toinen selitys on se, että torni esittäisi piiritystornia (nappulan nimi on espanjaksi torre). Torninappulat muistuttavat usein pieniä linnoja, joten nappulaa kutsutaan joskus "linnaksi," mistä nimitys linnoitus on myös johtunutlähde?.

Strategia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti ottaen torni on vahvempi kuin lähetti tai ratsu ja näin lasketaan noin kaksi sotilasta arvokkaammaksi (katso shakkinappuloiden suhteelliset arvot). Tornin voittamista uhraamalla lähetti tai ratsu kutsutaan "kvaliteetin voittamiseksi".

Pelin alussa torneja on kuitenkin usein vaikea saada tehokkaasti peliin mukaan. Lähettiin tai ratsuun verrattuna ne käyvät yleensä sitä voimakkaammiksi, mitä vähemmän pelissä on nappuloita jäljellä.

Kahden tornin katsotaan olevan hieman kuningatarta arvokkaammat (katso shakkinappuloiden suhteelliset arvot). Torneja ja kuningattaria kutsutaan "raskaiksi upseereiksi" kun taas lähettejä ja ratsuja "kevyiksi upseereiksi".

Polugaevsky-Evans, 1970
abcdefgh
8
g8 musta kuningas
b7 musta sotilas
d7 valkea torni
g7 musta sotilas
a6 musta sotilas
c6 musta sotilas
a5 valkea sotilas
f5 musta sotilas
b4 musta torni
e3 valkea sotilas
f2 valkea kuningas
g2 valkea sotilas
h2 valkea sotilas
8
77
66
55
44
33
22
11
abcdefgh
Valkoisen vuoro, päättyy tasapeliin.

Aloituksessa tornit ovat suojatta, joten yleensä on toivottavaa ”yhdistää” omat tornit ensimmäiselle riville tornittamalla ja siirtämällä ensimmäiseltä muut nappulat kuin kuningas ja tornit. Tässä asemassa tornit suojaavat toisiaan ja voivat helposti siirtyä uhkaamaan haluttua linjaa.

Yleinen tavoite tornille on saada se ensimmäiseen ruutuun avoimelle linjalle (ei kummankaan pelaajan sotilaita) tai puoliavoimelle linjalle (ei omia sotilaita). Tässä asemassa tornilla ei juurikaan ole uhkia, mutta se hallitsee koko linjaa. Jos jokin linja on muodostunut erityisen tärkeäksi, pelaaja voi siirtää sille kaksi tornia perättäin.

Seitsemännellä rivillä (vastustajan toisella rivillä) sijaitseva torni on yleensä hyvin voimakas, koska se uhkaa vastustajan alkuasemissa olevia sotilaita ja rajoittaa vastustajan kuninkaan liikkeitä. Tornia seitsemännellä rivillä pidetään riittävänä kompensaationa sotilaalle. Oheisessa tilanteessa Lev Polugaevskyn ja Larry Evansin pelissä[1] torni seitsemännellä rivillä mahdollistaa tasapelin valkoiselle, vaikka se on sotilaan häviöllä.

Kaksi tornia seitsemännellä rivillä riittävät usein pakkovoittoon tai ainakin tasapeliin ikuisen shakin kautta.

Tornit ovat vahvimmillaan pelin loppua kohden, jolloin ne pääsevät liikkumaan lähettien estämättä ja voivat hallita useita ruutuja. Ne ovat kohtalaisen kömpelöitä estämään vastapuolen sotilaita liikkumasta kohti korotusta paitsi jos voivat hallita linjaa, jolla korottamaan pyrkivä sotilas on. Samalla tavoin torni suojaa omaa sotilasta parhaiten samalta linjalta. Loppupelissä torni onkin usein syytä sijoittaa oman vapaasotilaan taakse.

Torni on hyvin vahva nappula shakkimatin tekemiseen. Alla muutamia esimerkkejä helposti saavutettavista tornimateista.

abcdefgh
8
b8 valkea torni
g8 musta kuningas
d7 valkea torni
e2 valkea kuningas
8
77
66
55
44
33
22
11
abcdefgh
Kahden tornin matti, yksinäinen kuningas ei voi siirtyä turvaan shakista kahden tornin yhteistyön tuloksena.

abcdefgh
8
b8 valkea torni
g8 musta kuningas
g6 valkea kuningas
8
77
66
55
44
33
22
11
abcdefgh
Kuninkaan ja tornin matti. Kuningas ja torni työskentelevät yhdessä pakottaakseen vastustajan kuninkaan laudan reunalle, missä se joutuu mattiin.

abcdefgh
8
g8 musta kuningas
d6 valkea torni
f2 valkea sotilas
g2 valkea sotilas
h2 valkea sotilas
b1 musta torni
g1 valkea kuningas
8
77
66
55
44
33
22
11
abcdefgh
Perärivin matti. Tämä tilanne esiintyy usein ja enimmäkseen uhkana. Valkoinen voi siirtyä Td1, mutta musta matittaa sen ...Txd1#.

Symbolismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heraldinen torninappula

Heraldiikassa torninappula on yleinen kuva-aihe. Oikeista nappuloista poiketen heraldisissa torninappulat kuvataan totunnaisesti siten, että niillä on kaksi ulospäin kaartuvaa sarvea, jottei niitä sekoitettaisi linnantorneihin. Tätä kuva-aihetta kutsutaan aina ”shakkitorniksi” sekaantumisen välttämiseksi.

Kanadalaisessa heraldiikassa shakkitorni on viidennen tyttären brisyyri.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.