Taustanauru
Taustanauru tai naururaita (engl. laugh track) on television viihdeohjelmissa käytetty tehokeino, jolla lisätään muussa yhteydessä äänitettyä yleisön naurua ohjelman hauskoiksi tarkoitettuihin kohtiin. Näin voidaan tehostaa tai jäljitellä vaikutelmaa yleisön edessä kuvatusta ohjelmasta ja lisätään televisiokatsojan mielihyvän ja yhteisöllisyyden kokemusta.[1] Suomeksi menetelmää kutsutaan myös nimillä ”purkkinauru” (engl. canned laughter) ja ”valmiiksi naurettu tv-ohjelma”.
Jotkin monikameratuotantoina toteutetut televisio-ohjelmat kuvataan studiossa yleisön edessä ja studioyleisön aito nauru sisällytetään ohjelmaan taustanaurun tapaan.[1]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taustanaurun käyttö sai alkunsa ennen television tuloa radiotuotannossa, kun Bing Crosbyn show’ta alettiin lähettää etukäteen nauhoitettuna suoran lähetyksen sijasta. Nauhoituksen ansiosta yleisön naurun määrää voitiin vähentää tai lisätä jälkikäteen ennen ohjelman lähetystä. Naurun lisäämisen televisio-ohjelmiin keksi yhdysvaltalaisen CBS-yhtiön äänitysinsinööri Charley Douglass television varhaisvuosina.[2] Hän oli tyytymätön studioyleisön edessä yleensä suorina lähetyksinä esitettyjen tilannekomedioiden ääniraitaan: yleisö nauroi milloin liian vähän, milloin liian pitkään ja milloin aivan väärissä kohdissa. Hän kokeili erilaisia tapoja, ensimmäisenä Hank McCunen tv-show’ssa vuonna 1950, ja rakensi lopulta nauhurilaitteen, jossa oli muun muassa Red Skeltonin ilman puhetta toteutettujen tv-sketsien yleisön naurukohtauksia.[1]
Monikameratuotannon mahdollistaman studioyleisön aidon naurun käytön teki tunnetuksi yhdysvaltalainen tilannekomediasarja Lucy ja minä 1950-luvulla.[1]
1950-luvun mittaan naururaidan käytöstä tuli vakiokäytäntö ensin amerikkalaisissa tilannekomedioissa, ja vähitellen tekniikka levisi muihinkin, etenkin englanninkielisiin maihin television yleistyessä. Naururaidan monipuolista käyttöä helpotti siirtyminen suorista lähetyksistä nauhoitettuihin, jolloin ohjelman ääniraitaa voitiin muokata monipuolisemmin kuin suorassa lähetyksessä. Naururaitaa käytettiin jopa monissa animaatiosarjoissa kuten Kiviset ja Soraset ja Jetsonit.[1]
Taustanaurun käyttö oli pääsääntö esimerkiksi BBC:n viihdeohjelmissa vielä läpi 1970-luvun, muun muassa edistyksellisissä ja uusia ilmaisutapoja etsineissä Monty Python -ryhmän tuotannoissa. Vasta vuoden 1981 televisiosarjassa Linnunradan käsikirja liftareille naururaidasta luovuttiin. Vuosituhannen vaihdetta kohti tultaessa naururaidan käyttö väheni kaikkialla niin, että nykyisin sitä käytetään enää vain perinteisimmissä tilannekomediasarjoissa. Esimerkiksi vuonna 2016 Emmy-palkintoehdokkaana olleista komediasarjoista yksikään ei käyttänyt naururaitaa.[1]
Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa taustanaurun käyttö kotimaisissa televisiosarjoissa on harvinaista. Vuonna 1999 esitetty tilannekomediasarja SunRadio kuvattiin studioyleisön edessä ja se sisälsi aidon taustanaurun.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Armstrong, Jennifer Keishin: Where does canned laughter come from – and where did it go? BBC Culture 26.9.2016. Viitattu 16.5.2022.
- ↑ Puoli vuosisataa taustanaurua 1.9.2009. Tieteen Kuvalehti. Viitattu 7.1.2018.
- ↑ Tuomo Yrttiaho: Suomalainen sitcom naururaidalla – SunRadio oli kotimaisten tv-sarjojen joukossa poikkeustapaus (tilaajille) Helsingin Sanomat 12.6.2018. Viitattu 16.5.2022.