Swallow the Sun

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Swallow the Sun
Tiedot
Toiminnassa 2000–
Tyylilaji doom metal
death metal
Kotipaikka Jyväskylä
Laulukieli englanti
Jäsenet

Juuso Raatikainenrummut
Matti Honkonenbasso
Juho Räihäkitara
Mikko Kotamäkilaulu
Juha Raiviokitara
Jaani Peuhukosketinsoittimet

Levy-yhtiö

Century Media Records, 2015–
Spinefarm Records, 2006–2015
Firebox Records, 2003–2006

Aiheesta muualla
Kotisivut

Swallow the Sun on melodista doom- ja death metal -musiikkia esittävä yhtye Jyväskylästä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Swallow the Sunin perusti kitaristi Juha Raivio vuonna 2000. Kolmen vuoden päästä vuonna 2003 yhtye äänitti ensimmäisen tuotoksensa, demon nimeltä Out of This Gloomy Light, joka sisälsi neljä kappaletta. Samana vuonna yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Firebox Recordsin kanssa, ja saman vuoden aikana julkaistiin debyyttialbumi The Morning Never Came. Inferno-lehti valitsi yhtyeen vuoden tulokkaaksi.[1]

Huhtikuussa 2005 Swallow the Sun julkaisi singlen Forgive Her..., jolla on myös cover-versio Candlemass-yhtyeen kappaleesta "Solitude". Single nousi ensimmäisellä viikolla Suomen singlelistan sijalle 4. Elokuussa 2005 ilmestyi yhtyeen toinen albumi Ghosts of Loss, joka nousi listalla sijalle 8.

Swallow the Sunin kolmannen albumin Hope julkaisi 7. helmikuuta 2007 Spinefarm Records. Albumin äänitykset tehtiin Seawolf-studiolla Suomenlinnassa syys- ja lokakuussa 2006. Albumi nousi Suomen albumilistalle sijalle 3.

14. toukokuuta 2009 Swallow the Sun ilmoitti virallisella sivustollaan rumpali Pasi Pasasen jättävän yhtyeen. Pasasella ei omien sanojensa mukaan enää ollut tarpeeksi motivaatiota Swallow the Sunissa työskentelyyn. Hänen tilalleen tuli Kai Hahto.

Neljäs albumi New Moon julkaistiin Suomessa 4. marraskuuta 2009, viides albumi, Emerald Forest and the Blackbird 1. helmikuuta 2012 ja kuudes albumi, Songs from the North I, II & III 13. marraskuuta 2015.

Yhtyeestä julkaistaan tammikuussa 2024 Matti Riekin kirjoittama kirja.[2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit
Livealbumit

EP:t

Singlet
  • Forgive Her...” (2005, Firebox Records)
  • Don’t Fall Asleep” (2007, Spinefarm Records)
  • ”Upon the Water” (2019)
  • ”Firelights” (2019)
  • ”Woven into Sorrow” (2021)
  • ”Enemy” (2021)
Demot
  • Out of This Gloomy Light  (2003)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Swallow the Sun.
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.