Surku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Surku (ruots. Ynk) on Tove Janssonin Muumi-teoksissa esiintyvä pieni ja alakuloinen koira.

Muumikirjoista Surku esiintyy vuonna 1957 ilmestyneessä romaanissa Taikatalvi sekä vuonna 1977 ilmestyneessä kuvakirjassa Vaarallinen matka. Parhaiten Surku tunnetaan Taikatalvesta. Jo ennen Taikatalvea Surku kuitenkin esiintyi vuonna 1956 Muumipeikko-sarjakuvassa ilmestyneessä tarinassa Kuvitteluleikki. Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa Surku esiintyy jaksossa "Talven vieraita", joka perustuu Taikatalvi-kirjaan. Surku on mukana myös piirroselokuvassa Muumit Rivieralla, jossa hahmon pohjana on käytetty Kuvitteluleikki-sarjakuvatarinaa.

Hahmon kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surku-koira on kooltaan pieni ja väriltään vaaleanruskea. Sillä on päällään punainen viitta, joka on kiinni hakaneulalla. Surkun päätä koristaa niin ikään punainen hiippalakki. Surku on nimensä mukaan alakuloinen, yksinäinen kulkuri. Surku asuu uimahuoneella Tuu-tikin kanssa ja on päivisin komerossa. Surkun unelma on liittyä susilaumaan, sillä Surku kokee sudet veljikseen.

Surku kiipeää joka yö vuorelle ulvomaan kuuta toivoen, että sen susiveljet kuulisivat. Eräänä yönä Surkun veljet vihdoin saapuvat. Surkun suureksi pettymykseksi ne aikovatkin syödä Surkun, eivätkä ottaa sitä vastaan veljenään. Tämän ymmärtäessään Surku huokaa: "Taisin erehtyä. Syökää minut sitten. Minkäs sille mahtaa." Surkun pelastaa kuitenkin torvea soittava Hemuli, joka on saapunut Muumilaaksoon samoihin aikoihin kuin Surku. Sudet pelästyvät torven soittoa ja lähtevät pois. Surku lähtee Hemulin ja pienen ötökkä-Salomen mukana pois Muumilaaksosta ja jatkaa taivaltaan heidän kanssaan. Vaarallisessa matkassa Surku palaa Muumilaaksoon Hemulin ja muiden matkalaisten mukana.

Kuvitteluleikki-sarjakuvassa hahmo on hiukan erilainen kuin romaanissa. Se kuuluu Miskalle ja joutuu käyttämään kuonokoppaa, koska pelkää jonkun muuten arvaavan suuren salaisuutensa: Surku pitää vain kissoista. Kissat eivät kuitenkaan pidä siitä, joten Surku on onneton.

Surkun suomenkieliset ääninäyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva / Sarja Näyttelijä
1983 Mumindalen Heikki Aarvi
1992 Muumilaakson tarinoita Leena Uotila
2007-2008 Muumien maailma Jarmo Koski
2014 Muumit Rivieralla Carl-Gustaf Wentzel
2017 Muumilaakson tarinoita Ella Pyhältö
Muumien taikatalvi Saara Lehtonen