Suomenpihlaja
| Suomenpihlaja | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen [2] |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Suku: | Limipihlajat Hedlundia |
| Laji: | hybrida |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Suomenpihlaja eli härkäpihlaja[3] (Hedlundia hybrida)[4][5] on pohjoismaissa, myös Lounais-Suomessa kasvava pihlajalaji. Lajin aiempi tieteellinen nimi on Carl von Linnén antama Sorbus hybrida. Pietari Kalmin antama nimi S. fennica ei ole kelvannut nimistötieteilijöille. Kuten lajin tieteellinen lajinimi hybrida kertoo, suomenpihlaja on syntynyt kahden eri lajin risteydyttyä noin 6 000 vuotta sitten Litorinameren rannikolla; kantalajit olivat ilmeisesti kotipihlaja (Sorbus aucuparia) ja saksanpihlajiin kuuluva "itämerenpihlaja" Sorbus rupicola.[3]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomenpihlaja kasvaa enintään 10–15 metriä korkeaksi puuksi. Muodoltaan se muistuttaa ruotsinpihlajaa, josta sen voi erottaa lehtien perusteella; suomenpihlajan lehden tyvellä on yksi tai kaksi lehdykkäparia, joskus useampiakin, kun taas ruotsinpihlajan lehden tyvellä ei yleensä ole yksittäisiä lehdykkäpareja.
Suomenpihlaja kukkii juhannuksen aikoihin. Kukinto on vaaleankeltainen tai lähes valkoinen[3] huiskilo. Kukan halkaisija on suurempi kuin kotipihlajalla, noin puolitoista senttimetriä.[3] Kukasta kypsyvä hedelmä on punainen ja pyöreä pohjusmarja.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomenpihlaja kasvaa luonnonvaraisena Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja Lounais-Suomen rannikolla. Joidenkin lähteiden mukaan sitä esiintyisi myös Suomen ulkopuolella Ruotsin Södermanlandin ja Uplannin maakuntien rannikoilla, Gotlannissa, Tanskan Bornholmin saarella ja Norjassa.[3]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasvupaikan suhteen laji on vaatimaton, mutta mieluiten se kasvaa valoisassa kuivassa rinteessä. Luonnossa sen tyypillisintä esiintymisympäristöä ovat kivikkoiset niittyrinteet, kalliolehdot, laidunkedot ja karjalaitumet, yleensä lähellä meren rantaa.[3]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomenpihlajan marjoista voi tehdä mehua. Puusepänteollisuudessa kysytty puuaines on lujaa ja vaaleaa. Suomenpihlajaa viljellään yleisesti puistopuuna Etelä-Suomessa, joskin ruotsinpihlaja on tavallisempi. Ainakin Lounais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä laji on levittäytynyt istutusalueilta myös ympäröivään luontoon.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio (toim. Leena Hämet-Ahti, Juha Suominen, Tauno Ulvinen, Pertti Uotila, Seppo Vuokko). Suomen Luonnonsuojelun tuki. Helsinki, 1984. ISBN 951-9381-02-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rivers, M.C. & Beech, E.: Hedlundia hybrida IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.2. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Suomenpihlaja – Hedlundia hybrida Arviointi 2019 punainenkirja.laji.fi. 2019. Viitattu 23.4.2024.
- ↑ a b c d e f g h i Lindholm, Tapio: Suomenpihlaja, saariston puu. Suomen Luonto, 1989, 48. vsk, nro 1, s. 12–13. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Suomenpihlaja – Hedlundia hybrida Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 12.11.2019.
- ↑ Hassler M.: Hedlundia hybrida (L.) Sennikov & Kurtto Catalogue of Life: 2019 Annual Checklist. Viitattu 12.11.2019.
- euroopanpähkinäpensas
- halava
- harmaaleppä
- hieskoivu
- jokipaju
- korpipaatsama
- kotipihlaja
- kynäjalava
- metsähaapa
- metsälehmus
- metsäomenapuu
- metsävaahtera
- mustuvapaju
- orapaatsama
- outapaju
- raita
- rauduskoivu
- ruotsinpihlaja
- saarni
- suippuorapihlaja
- suomenpihlaja
- talvikkipaju
- tammi
- tervaleppä
- tunturikoivu
- tuomi
- tylppöorapihlaja
- vuorijalava
| ||||||||||