Slummiutuminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Talo Etelä-Bronxissa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Rakennuksen seinään on kirjoitettu "rikotut lupaukset".
Slummiutuminen ei ole vain teollisuusmaissa esiintyvä ilmiö. Kuvassa Michenzanin kaupunginosa Sansibarissa. Kehitysmaissa slummiutumisen syyt eroavat usein teollisuusmaiden syistä. Tyypillisiä tekijöitä ovat liikaväestö, palveluiden ja rakennusten huollon puute ja sosiaalinen eriytyminen.

Slummiutuminen eli urbaani rappeutuminen on kaupunginosan, usein keskustan, rakennusten ja infrastruktuurin rappeutumista. Slummiutumisen tyypillisiä piirteitä ovat väestön väheneminen, kasvava työttömyys, omaisuuden väheneminen, perheiden sirpaloituminen, poliittisten oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien väheneminen, kasvava rikollisuus sekä kaupunkimaiseman autioituminen ja koventuminen.[1]

Slummiutumisen taustalla on talous- ja luokkarakenteen murros, jonka takia asukkaat joko köyhtyvät tai rikastuvat ja muuttavat paremmille alueille esikaupunkeihin. Jälkimmäisessä tapauksessa tilalle tulee köyhiä asukkaita, mikä heikentää alueen rakennusten ja infrastruktuurin ylläpitoa. Syitä siihen on usein useita, esimerkiksi kaupunkisuunnittelu, asukkaiden palveluiden hinnanmuutokset, köyhyys, teiden ja raiteiden sijoittaminen, muuton rajoitukset ja rasismi aiheuttavat usein slummiutumista.[2][3][4]

Slummiutuminen oli Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa erityisen laajaa 1970- ja 1980-luvuilla.[5] Yhdysvalloissa se on lähes aina tapahtunut kaupungin keskusta-alueilla (engl. inner cities) (esimerkiksi Harlem).[1]

Slummit ruokkivat harvoin optimismia ja usein niitä ei paranneta muuten kuin ulkopuolisen intervention, kiinteistökeinottelijan tai julkisen vallan avulla. Kynnelle kykenevät usein muuttavat slummeista pois, sen sijaan että yrittäisivät parantaa elinympäristöään. Teollisuusmaissa on kuitenkin viime aikoina yleistynyt tilanne, jossa varakkaat ihmiset alkavat muuttaa takaisin slummeihin, esimerkiksi niiden hyvän sijainnin vuoksi, ja kohentaa niitä (gentrifikaatio). Tämän seurauksena alueen hintataso nousee, minkä takia vanhat köyhät asukkaat joutuvat muuttamaan pois.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Juhani Koponen, Jari Lanki ja Anna Kervinen: ”Spontaaneja asuinalueita vai slummeja”, Kehitysmaatutkimus, johdatus perusteisiin, s. 220. Helsinki: Gummerrus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  2. The Power Broker: Robert Moses and the Fall of New York by Robert Caro. Page 522.

    The construction of the Gowanus Parkway, laying a concrete slab on top of lively, bustling Third Avenue, buried the avenue in shadow, and when the parkway was completed, the avenue was cast forever into darkness and gloom, and its bustle and life were forever gone.

  3. How East New York Became a Ghetto by Walter Thabit. ISBN 0814782671. Page 42.
  4. Comeback Cities: A Blueprint for Urban Neighborhood Revival By Paul S. Grogan, Tony Proscio. ISBN 0813339529. Published 2002. Page 139-145.
  5. Urban Sores: On the Interaction Between Segregation, Urban Decay, and Deprived Neighbourhoods By Hans Skifter Andersen. ISBN 0754633055. 2003.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]