Siirtotyö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Siirtotyö tarkoittaa toisessa valtiossa tehtyä työtä ilman, että asettuu toiseen maahan pysyvästi. Oleskelun tarkoituksena on rahan ansaitseminen, ei esimerkiksi opiskelu. [1] Siirtotyö on siirtolaisuuden muoto. Siirtotyötä tekeviä kutsutaan siirtotyöntekijöiksi, siirtotyöläisiksi tai vierastyöläisiksi. Siirtotyöläisillä ei ole samoja oikeuksia kuin maahan pysyvästi asettuneilla siirtolaisilla.

Ulkomaille muuttoon ajaa tavallisesti kotimaan työttömyys tai huono palkka.[2] Euroopan rikkaimmissa maissa asuvat siirtotyöläiset lähettävät vuosittain rahaa kotimaihinsa 97 miljardin euron arvosta.[3]

Työolot Qatarissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Qatarin kuningaskunta toimii lähes täysin siirtotyöläisten voimin. sillä 88% maan väestöstä on siirtotyöntekijöitä. Heidän asemansa on erittäin huono. Heille ei myönnetä maan kansalaisuutta ja työolot ovat surkeat. Työntekijät eivät saa vapaasti lähteä maasta, vaan tarvitsevat työnantajansa luvan. He eivät saa sairausvakuutusta, työturvallisuus on lähes olematon ja passien takavarikointi on yleistä, vaikka se on nykyisin laitonta. Esimerkiksi piittaamattomuus työturvallisuudesta johti vuonna 2013 vain kahden kuukauden aikana 44 nepalilaistyöläisen kuolemaan. Palkka jätetään yleensä ensimmäisen puolen vuoden aikana maksamatta keräten se vakuussummaksi, jotta työntekijä joutuu työnantajastaan riippuvaiseksi.[2]

Työsuojeluviranomaiset eivät ole riippumattomia, sillä kaikki 150 työsuojeluviranomaista ovat ulkomaalaisia, joten he ovat itsekin vaarassa menettää asuntonsa, jos he ärsyttävät hallitusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]