Sanaluokka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sanaluokka on ryhmä, johon kuuluu sanojen eri kategoriat. Sanat jaetaan muun muassa verbeihin, nomineihin ja taipumattomiin sanoihin. Sanaluokkien hallinnasta on hyötyä sekä vieraiden kielten opettelussa että erilaisten tekstien vertailussa. Jako perustuu sanojen taipumistapaan – esimerkiksi verbi taipuu aikamuodoissa, kun taas nominit sijamuodoissa. Nykyaikaiset sanaluokkakäsitteet on alkujaan luotu kreikan ja latinan kielen mallin perusteella, mutta niitä ei nykyään pidetä kaikkien kielten suhteen universaaleina.[1]

Verbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verbit eli teonsanat ilmaisevat tekemistä, olemista, tuntemista ja tapahtumista. Lisäksi verbit paljastavat tekijän ja antavat tietoa tapahtumisen ajankohdasta ja esimerkiksi siitä, esittääkö puhuja väitteen, käskyn tai toivomuksen. Lauseen rakenteen kannalta verbin keskeinen tehtävä on toimia predikaattina eli lauseen ytimenä.

Persoonamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verbit taipuvat persoonamuodoissa. Persoonamuotoisilla verbeillä aktiivi- ja passiivimuodot. Aktiivimuodon persoonapäätteessä näkee, onko tekijänä minä, sinä, hän, me, te vai he. Passiivissa tekijää ei mainita.

Yksikkö Malli Kielteinen malli
1. persoona (minä) Luen En lue
2. persoona (sinä) Luet Et lue
3. persoona (hän/se) Lukee Ei lue
Monikko
1. persoona (me) Luemme Emme lue
2. persoona (te) Luette Ette lue
3. persoona (he/ne) Lukevat Eivät lue
Passiivi Luetaan

yksikkö = yks. | monikko = mon. | persoona = p. | aktiivi = akt. | passiivi = pass.

Aikamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verbit taipuvat myös aikamuotoihin. Suomen kielessä verbeillä on neljä aikamuotoa: preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. Preesens kuvaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta, kun taas imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti menneisyyttä. Perfektin ja pluskvamperfektin ilmaisemiseksi ei riitä yksi sana, vaan verbin lisäksi tarvitaan aina olla-verbi.

Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti
yks. 1. p. Haluan Halusin Olen halunnut Olin halunnut
yks. 2. p. Haluat Halusit Olet halunnut Olit halunnut
yks. 3. p. Haluaa Halusi On halunnut Oli halunnut
mon. 1. p. Haluamme Halusimme Olemme halunneet Olimme halunneet
mon. 2. p. Haluatte Halusitte Olette halunneet Olitte halunneet
mon. 3. p. Haluavat Halusivat Ovat halunneet Olivat halunneet
Passiivi Halutaan Haluttiin On haluttu Oli haluttu

Olen (preesens) innoissani, koska hyppäsin (imperfekti) laskuvarjolla. Olen halunnut (perfekti) pitkään tehdä sen, mutta olin pelännyt (pluskvamperfekti) yrittää.

Nominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Substantiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Substantiivit eli nimisanat ovat kielen tärkeimpiä sanoja. Perusmuotoisia substantiiveja voi etsiä kysymyssanoilla mikä ja kuka. Substantiivit taipuvat sijanmuodoissa. Monissa kielissä substantiivin edessä on artikkeli, esimerkiksi englannissa a tai the. Substantiivit ovat joko yleisnimiä tai erisnimiä. Yleisnimi on minkä tahansa esineen, asian tai ilmiön yleinen nimitys. Yleisnimet kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella. Erisnimi on tietyn henkilön, eläimen, teoksen tai paikan oma nimi. Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Substantiivit nimeävät:

  • Asioita
  • Ihmisiä
  • Eläimiä
  • Paikkoja
  • Esineitä
  • Toimintoja
  • Tunteita
  • Ominaisuuksia

Adjektiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adjektiivi eli laatusana vastaa kysymykseen millainen. Adjektiivit kuvailevat ja tuovat esiin mielipiteitä ja vaikuttavat tekstin tunnelmaan. Osa niistä on myönteisiä (hyvä, onnistunut) tai kielteisiä (huono, epäonnistunut). Suomessa adjektiivit taipuvat sijanmuodoissa. Muissa kielissä sitä voidaan taivuttaa myös esimerkiksi suvun eli genuksen mukaan.

Adjektiiveja voi taivuttaa sijanmuotojen lisäksi myös vertailumuodoissa. Adjektiivi sellaisenaan on positiivi eli perusaste. Sitä suurempaa astetta ilmaisevat komparatiivi ja superlatiivi. Komparatiivin tunnuksen edellä e (paha, pahempi), mutta kaikissa sanoissa ei ole niin, kuten adjektiivissa mahtava. Joissain adjektiiveissa sana muuttuu kuten adjektiivissa hyvä.

Positiivi Komparatiivi Superlatiivi
Mukava Mukavampi Mukavin
Kylmä Kylmempi Kylmin
Hyvä Parempi Paras

Pronominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronominit eli asemosanat yhdistävät sanoja lauseiksi. Tiettyihin pronomineihin tarvitaan korrelaatti eli se sana tai asia, mihin pronomini viittaa. Joka- ja mikä-pronominien kanssa täytyy olla huolellinen. Joka viittaa edelliseen sanaan, mikä taas koko edeltävään lauseeseen.

Persoonapronominit: minä, sinä, hän, me, te, he

Osoituspronominit: tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne

Kysyvät pronominit: kuka, mikä, kumpi

Relatiivipronominit: joka, mikä

Muita pronomineja: itse, toinen, joku, jokin, jompikumpi, eräs, muuan, kaikki, jokainen, kukin, kumpikin, molemmat, kukaan, mikään, muutama, moni, usea

Numeraalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Numeraalit ovat lukusanoja, jotka ilmaisevat määrää ja järjestystä. Numeraalit jaetaan peruslukuihin ja järjestyslukuihin. Perusluvut kertovat lukumäärän ja vastaavat kysymykseen kuinka monta. Järjestysluvut ilmaisevat järjestystä ja vastaavat kysymykseen kuinka mones. Lukusanat yhdestä kymmeneen kirjoitetaan tavallisesti tekstissä kirjaimin, kuten myös tasaluvut (sata, miljoona). Suuret luvut merkitään yleensä numeroilla. Vaikka lukusana kirjoitetaan numeroin, täytyy sen taivutuspääte kirjoittaa kirjaimin (14:nteen).

Peruslukuja Järjestyslukuja
4 = neljä 4:s = neljäs
4:n = neljän 4:nnen = neljännen
4:ään = neljään 4:nteen = neljänteen
14:n = neljääntoista 14:nnen = neljännentoista
24:ään = kahteenkymmeneenneljään 24:nteen = kahdenteen|kymmenenteen|neljänteen

Sijamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nomineja voi taivuttaa sijamuodoissa. Suomen kielessä on 15 sijamuotoa eli taivutusmuotoa. Sijamuodon tunnistaa sanan lopussa olevasta sijapäätteestä: kirjaksi. Monikon tunnus -i- sijaitsee sanan ja sijapäätteen välissä: autoista.

Malli (yks.) Malli (mon.)
Nominatiivi Uusi kirja Uudet kirjat
Genetiivi Uuden kirjan Uusien kirjojen
Partitiivi Uutta kirjaa Uusia kirjoja
Essiivi Uutena kirjana Uusina kirjoina
Translatiivi Uudeksi kirjaksi Uusiksi kirjoiksi
Inessiivi Uudessa kirjassa Uusissa kirjoissa
Elatiivi Uudesta kirjasta Uusista kirjoista
Illatiivi Uuteen kirjaan Uusiin kirjoihin
Adessiivi Uudella kirjalla Uusilla kirjoilla
Ablatiivi Uudelta kirjalta Uusilta kirjoilta
Allatiivi Uudelle kirjalle Uusille kirjoille
Abessiivi Uudetta kirjatta Uusitta kirjoitta
Komitatiivi Uusine kirjoineen
Instruktiivi Uusin kirjoin
Akkusatiivi Minut, sinut, hänet Meidät, teidät, heidät

Taipumattomat sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adverbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adverbit ilmaisevat aikaa (huomenna), paikkaa (täällä), tapaa (hitaasti) ja määrää (paljon). Abverbi lieventää tai vahvistaa sanomaa: "Asterix ja Obelix ovat aina ystäviä".

  • Osalla adverbeistä on muutama taivutusmuoto: täällä, täältä, tänne.
  • Osa adverbeistä taipuu myös vertailumuodoissa: nopeasti, nopeammin, nopeimmin.
  • Adjektiivista voi tehdä abverbin liittämällä siihen -sti-johtimen: nopea => nopeasti.

Adpositiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adpositiot muistuttavat adverbejä, mutta niitä käytetään yhdessä nominin kanssa: ennen lomaa, ilman sinua, talon alla, sinun kanssasi. Muita adpositioita ovat esimerkiksi: päällä, vieressä, luona, jälkeen.

Liitepartikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liitepartikkelit vahvistavat tai lieventävät sanomaa: Teepä läksyt! Teekin ne hyvin! Liitepartikkeleita ovat esimerkiksi: -kin, -kaan/-kään, -pa/-pä.

  • Liitepartikkelin ja sanan väliin ei kuulu ylimääräisiä kirjaimia: Tule + pa tänne = Tulepa tänne!
  • Liitepartikkeli voi muuttaa koko lauseen merkityksen: Tintti onkin Miloun paras ystävä. Tinttikin on Miloun paras ystävä.

Konjunktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konjunktioiden avulla kytketään sanoja ja lauseita toisiinsa: Indiana Jones on professori, vaikka hän etsii aarteita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin:

Rinnastuskonjunktiot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ja, sekä, eli, vai, mutta, vaan, sillä, sekä-että, joko-tai, -kä

Alistuskonjunktiot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, kunnes, mikäli, ellei, jollei

Interjektiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Interjektioita käytetään usein esimerkiksi tunnetilan ilmaisimessa ja tervehtimisessä. Interjektioita ovat esimerkiksi huh, kääk, moi, seis, ai, oho, hups, pam, pläts, iik, hui, röyh, nam, maiskis, klup, uits, auts, hei, aargh.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Editor says: (Non-)universality of word-classes and words: The mid-20th century shift History and Philosophy of the Language Sciences. 7.10.2014. Viitattu 16.9.2022. (englanniksi)