Samaran metro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samaran metro
Samarski metropoliten
Sijainti Samara, Venäjä Venäjä
Avattu 1987
Linjoja 1
Raideleveys 1 520 mm
Sähköistys virtakisko, 825 V DC

Samaran metro (ven. Самарский метрополитен, Samarski metropoliten) on Samaran kaupunkia palveleva metrojärjestelmä. Se avattiin vuonna 1987, jolloin siitä tuli Venäjän viides ja Neuvostoliiton kahdestoista metrojärjestelmä. Metrossa on yksi 11,4 km:n mittainen linja, jolla on yhdeksän asemaa, näistä kahdeksan maanalaisia.

Historia ja tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaran kaupunki sijaitsee Samarajoen ja Volgan yhtymäkohdassa ja monien rautateiden ja kanavien risteyksessä. Kaupunki kasvoi räjähdysmäisesti 1900-luvulla ja siitä muodostui myös tärkeä teollisuuskaupunki. Metrojärjestelmän suunnittelu aloitettiin 1970-luvulla ja rakentaminen vuonna 1980. Linja avattiin yleisölle 25.12.1987. Aluksi rakennettu neljän asemanvälin pätkä ylettyi Bezymjankan kaupunginosaan, jossa suurin osa kaupungin tehtaista sijaitsee. Samaran nimi oli siihen aikaan vielä "Kuibyšev" ja siksi metrokin tunnettiin aluksi nimellä "Kuibyševski metropoliten".

Ensimmäisen vaiheen pituus oli 4,5 kilometriä. Toisen vaiheen, Pobeda–Gagarinskaja, n. 5,7 km, rakentaminen aloitettiin välittömästi, mutta se viivästyi pian seuranneen Neuvostoliiton taloudellisen kriisin takia. Seuraava asema (Sovetskaja) ja 1 623 m rataa saatiin valmiiksi vasta vuonna 1992. Vuonna 1993 avattiin kaksi asemaa: Sportivnaja helmikuussa (1 444 m uutta rataa) ja Gagarinskaja joulukuussa (1 484 m). Joulukuussa 2002 avattiin linjan länsipäähän Moskovskaja (1 300 m) ja vuonna 2007 vielä Rossijskaja.

Lähivuosina linjaa on tarkoitus jatkaa neljällä asemalla länteen. Seuraava, Alabinskaja, piti avata 2010, mutta tavoite on siirretty vuoteen 2016.

Asemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jungorodok: Samaran metron ainoa maan päällä oleva asema. Asema ei ollut mukana alkuperäisissä suunnitelmissa, sen sijaan radan oli määrä kulkea pidempää reittiä Krylja Sovetoviin. Valitsemalla lyhyempi reitti pyrittiin metron rakentamista vauhdittamaan.
  • Kirovskaja: Tämä holvikaarin tehty asema oli järjestelmän ensimmäinen, jossa oli liukuportaat. Toisin kuin muilla asemilla lippuhalli on maan päällä. Asema on nimetty neuvostoliittolaisen valtiomiehen ja poliitikon Sergei Kirovin mukaan.
  • Bezymjanka: Asema on rakennettu pylväiden varaan. Laitureille pääsee leveää portaikkoa pitkin. Seinämosaiikit kuvaavat toisen maailmansodan tunnelmia. Suora käännös sanasta "Bezymjanka" on "Nimetön alue". Nimi liittyy Samaran yhden uusimman kaupunginosan historiaan.
  • Pobeda: Holvikaarimainen asema. Aseman sisustus muistuttaa Neuvostoliiton voitosta toisessa maailmansodassa. Asemalla on myös hieno lasimaalaus nimeltään "Voitontervehdys". Aseman nimi tarkoittaa "voittoa".
  • Sovetskaja: Pylväsrakenteinen asema suurella portaikolla. Ulkoasu päätettiin pitää yksinkertaisena taloudellisista syistä. Yhtä uloskäyntiä ei ole saatu vielä valmiiksi, joten sitä ei tällä hetkellä käytetä. Aseman nimi tarkoittaa "neuvostoliittolaista".
  • Sportivnaja: Paljon yhtäläisyyksiä edelliseen; pylväsrakenteinen asema portaikolla. Asema on koristeltu erilaisilla urheiluaiheisilla kuvilla, viitaten aseman nimeen - "sportivnaja" tarkoittaa urheilullista.
  • Gagarinskaja: Pylvästyylinen asema, jossa on liukuportaat. Aseman ulkoasu viittaa avaruusmatkailuun ja nimi ensimmäiseen avaruudessa käyneeseen ihmiseen, Juri Gagariniin.
  • Moskovskaja: Tälläkin asemalla on liukuportaat! Seinät ovat punaisesta marmorista, jossa on keltaisia korostuksia. Läheiselle rautatieasemalle, jolta on yhteys kaukojuniin, on suunniteltu täältä jalankulkutunnelia.
  • Rossijskaja: Ainoa asema jolla on kaksi laituria. Aseman ikkunoihin suunniteltiin lasimaalauksia.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Samaran metro.