Ravintolapäivä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ravintolapäivä oli Suomen eri kaupungeissa vuosina 2011–2016 järjestetty ruokakarnevaali. Ravintolapäivänä kuka tahansa saattoi perustaa päiväksi ravintolan, kahvilan tai baarin haluamaansa paikkaan[1]. Ravintolapäivän sanottiin levinneen 75 maahan ja olevan maailman suurin ruokatapahtuma, jota järjestettiin neljä kertaa vuodessa kolmen kuukauden välein. Ravintolapäivän merkeissä pystytettiin yli 14 300 popup-ravintolaa, joiden perustajina oli 57 200 ravintoloitsijaa. Yhden päivän aikana ravintoloissa vieraili jopa 1,63 miljoonaa ruokailijaa.[2][3]

Ensimmäinen ravintolapäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintolapäivä syntyi helsinkiläisten ystävysten Antti Tuomolan, Olli Sirénin ja Timo Santalan huhtikuussa 2011 keksimästä ideasta. Ensimmäistä ravintolapäivää vietettiin 21. toukokuuta 2011. Sana tapahtumasta kulki suusta suuhun ja levisi sosiaalisessa mediassa, ja lopulta ravintoloita syntyi liki 40 yhteensä 13 eri paikkakunnalle Suomessa.[4]

Toisesta ravintolapäivästä eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajan uutisoinnin seurauksena ravintolapäivän suosio kasvoi. Toisena ravintolapäivänä 21. elokuuta 2011 avattiin noin 200 ravintolaa 30 paikkakunnalla neljässä eri maassa, kolmantena ravintolapäivänä 19. marraskuuta 2011 yli 300 ravintolaa yli 40 eri paikkakunnalla, neljäntenä ravintolapäivänä lähes 300 ravintolaa melkein 50 eri paikkakunnalla 12 eri maassa, viidentenä ravintolapäivänä yli 700 ravintolaa yli 90 paikkakunnalla 19 eri maassa ja kuudentena ravintolapäivänä lähes 800 ravintolaa 15 eri maassa. Kuudes ravintolapäivä järjestettiin elokuun 19. päivä 2012[5] ja seitsemäs marraskuun 17. päivä 2012[6]

Viimeinen ravintolapäivä järjestettiin toukokuussa 2016. Syyksi lopettamiseen kerrottiin tekijöiden väsyminen. Idean uskottiin jäävän eloon toukokuussa vietettävänä vuosipäivänä sekä ravintoloita luettelevana karttasovelluksena, jonka ylläpito Suomessa loppui 2018. Lisäksi kehotettiin popup-ravintolan, -kahvilan tai -baarin avaamiseen milloin tahansa.[7][3] Vuonna 2018 ravintolapäivän kansallisen vetovastuun sanottiin siirtyvän kanadalaisille vapaaehtoistyöntekijöille[8].

Tapahtuma Päivämäärä
1 21. toukokuuta 2011 45 ravintolaa 13 paikkakunnalla yhdessä maassa
2 18. elokuuta 2011 189 ravintolaa 28 paikkakunnalla neljässä maassa
3 19. marraskuuta 2011 287 ravintolaa vajaalla 35 paikkakunnalla kahdessa maassa
4 4. helmikuuta 2012 292 ravintolaa 52 paikkakunnalla 12 maassa
5 19. toukokuuta 2012 711 ravintolaa 95 paikkakunnalla 19 maassa
6 19. elokuuta 2012 784 ravintolaa 106 paikkakunnalla 17 maassa
7 17. marraskuuta 2012 702 ravintolaa 131 paikkakunnalla 25 maassa
8 17. helmikuuta 2013 629 ravintolaa 136 paikkakunnalla 31 maassa
9 18. toukokuuta 2013 1701 ravintolaa 206 paikkakunnalla 30 maassa
10 18. elokuuta 2013 1682 ravintolaa 219 paikkakunnalla 35 maassa
11 16. marraskuuta 2013 1383 ravintolaa 190 paikkakunnalla 31 maassa
12 16. helmikuuta 2014 1210 ravintolaa 27 maassa
13 17. toukokuuta 2014 2724 ravintolaa 35 maassa
14 17. elokuuta 2014 2017 ravintolaa 30 maassa
15 15. marraskuuta 2014
16 15. helmikuuta 2015

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintolapäivä-konsepti ja sen taustajoukot ovat saaneet lukuisia tunnustuksia. Joulukuussa 2011 ravintolapäivä palkittiin opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla,[9] Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta valitsi tapahtuman vuoden 2011 kulttuuriteoksi[10] ja Glorian Ruoka ja Viini -lehti vuoden 2011 ruokailmiöksi.[11] Ravintolapäivän toiminnanjohtaja Olli Sirén palkittiin vuoden 2011 kaupunkilaisena.[12] Vuonna 2014 ravintolapäivä voitti Suomalainen matkailupalkinto -kilpailun yleisöäänestyksen[13] ja sai Kuluttajaliiton Vuoden 2014 Kuluttajateko -palkinnon.[14]

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sanoi ravintolapäivän olevan ruokakulttuuriteko "jonka vaikutus suomalaiseen ravintolakulttuuriin on luultavasti suurin sitten keskioluen vapautumisen".[9] Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Anni Sinnemäki kehui ravintolapäivän muuttavan Helsingin olemusta ja nostavan kaupunkilaiset keskiöön sekä tekijöinä että kokijoina: "Ravintolapäivä on uutta ja yllättävää. Se on kaupunkilaisten luomaa kulttuuria kaupunkilaisille."[10] Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi, että "kaupunkiorganisaation pitäisi ottaa oppia ravintolapäivästä".[15] Ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä on kiitellyt tapahtumaa: "Ravintolapäivä on esimerkki siitä, kuinka ruoka voi synnyttää uudenlaista yhteisöllisyyttä."[16]

Taustahenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintolapäivän taustalla on joukko helsinkiläisiä, jotka haluavat kannustaa hauskanpitoon, yhdessä tekemiseen ja erilaisten ravintolaideoiden kokeilemiseen. Ravintolapäivä ry:n hallituksessa ovat Timo Santala, Kirsti Tuominen, Antti Tuomola, Jyrki Vanamo. Tiiviisti mukana toiminnassa ovat myös Tuomas Sarparanta ja Kati Tammisto.lähde?

Ravintolapäivän perustamisen syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • “Alkuperäinen ajatus syntyi jo vuosia sitten turhautumisesta ravintolan perustamiseen liittyvään alkoholi- ja elintarvikebyrokratiaan. Työkaverini huokasi, että olisipa päivä, jolloin ei tarvitsisi noudattaa näitä kaikkia älyttömiä säädöksiä.” –Antti Tuomola[17]
  • “Ravintolapäivän ytimessä on yhteinen juhla ruuan ja juoman ympärillä. Ravintolapäivä on julkiset ja yksityiset tilat valloittava karnevaali, joka yhden päivän ajaksi antaa vapauden ja mahdollisuuden toteuttaa villeimmätkin ideat ja unelmat omasta ravintolasta.” –Timo Santala[17]

Alkoholin myynnin ongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viranomaisten kannalta tapahtumassa on ongelmana se, että alkoholin myynti ilman lupaa ei ole sallittua. Ensimmäisen kerran asiaan puututtiin marraskuussa 2011 Helsingissä järjestetyssä tapahtumassa.[18] Vuoden 2012 ravintolapäivän alla poliisi tiedotti etukäteen, ettei se salli luvatonta alkoholin anniskelua ja se puuttuu siihen sitä havaitessaan.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ravintolapäivä Best of Helsinki. Viitattu 12.12.2012.
  2. Huomio herkkusuut: Ravintolapäivä valtaa Suomen, katso tarjonta Aamulehti. 15.11.2014. Viitattu 18.2.2015.
  3. a b Koivisto, Ilona: Ravintolapäivä kuihtumassa vetäjien väsymykseen Yle Uutiset. 15.12.2016. Viitattu 6.11.2022.
  4. Ravintolapäivän avainsana on vapaus 18.5.2012. Kansan Uutiset. Viitattu 10.10.2014.
  5. http://m.hs.fi/inf/infomo;JSESSIONID=F62AA82FD1E6AF0A65C3.2696?site=hstxt&view=news_kotimaa_child&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1305593799068
  6. Ravintolapäivä kolkuttelee jälleen ennätyksiä 16.11.2012. Yle Helsinki. Viitattu 12.12.2012.
  7. Baraka, Josefina: Ravintolapäiviä ei enää järjestetä. Pippuri.fi, Iltalehti, 18.5.2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.11.2022.
  8. Lumme, Marika: Ravintolapäivän vetovastuu siirtyi Kanadaan Vantaan Sanomat. 18.5.2018. Viitattu 6.11.2022.
  9. a b Ministeri Arhinmäki jakoi vuoden 2011 Suomi-palkinnot 15.12.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 13.2.2014.
  10. a b Ravintolapäivä valittiin Helsingin kulttuuriteoksi 2011 26.1.2011. Helsingin kulttuurikeskus. Arkistoitu 28.2.2014. Viitattu 13.2.2014.
  11. Mariaana Nelimarkka: Ravintolapäivä karnevalisoi syömisen Visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2014.
  12. "Ravintolapäivän kehittäjä palkittiin vuoden kaupunkilaisena", Helsingin Sanomat, 4.1.2012. Luettu 13.2.2014. 
  13. "Ravintolapäivä voitti Suomalaisen matkailupalkinnon yleisöäänestyksen", Helsingin Sanomat, 16.1.2014. Luettu 13.2.2014. 
  14. Ravintolapäivä sai palkinnon – Tässä perustelut 15.11.2014. Aamulehti. Viitattu 15.11.2014.
  15. "Ravintolapäivän vallankumous", Metro, 19.2.2012. Luettu 13.2.2014. 
  16. Kokko, Tuomas. "Ruokatutkija tekee omat makkaransa", Helsingin Sanomat, 3.1.2012. Luettu 10.10.2014. 
  17. a b "Ravintolapäivä tulee jälleen", Nurmijärven Uutiset, 13.11.2012. Luettu 13.2.2014. 
  18. Viranomainen otti syyniin Ravintolapäivän viinanmyynnin, Yle.fi/uutiset, viitattu 9.11.2011
  19. Poliisi varoittaa Ravintolapäiviä: Alkoholin myynnistä ei selviä rikesakoilla iltasanomat.fi. 14.5.2012. Viitattu 17.5.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintolapäivän verkkosivusto, arkistoitu 25.3.2020 (englanniksi)