Päivö Oksala
Päivö Nyyrikki Oksala (14. elokuuta 1907 Jyväskylä – 28. joulukuuta 1974 Jyväskylä) oli suomalainen professori, latinisti, antiikin tutkija ja antiikin kirjallisuuden kääntäjä, joka vaikutti pitkään Helsingin yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa.[1]
Oksalan isä oli Kasvatusopillisen korkeakoulun professori Kaarle Oksala.[2] Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1926 Jyväskylän lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1933 Helsingin yliopistosta. Tämän jälkeen hän toimi opettajana eri oppikouluissa Helsingissä ja Tampereella, muun muassa Tampereen klassillisen lyseon latinan ja suomen kielen lehtorina vuosina 1938–1946.
Talvisodassa hän oli rintamaupseerina Summan ja Viipurin rintamilla. Jatkosodassa hän toimi valistusupseerina ja johti sodan loppuvaiheessa niin sanottuja sotilasylioppilaskirjoituksia.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oksala toimi vuodesta 1944 Helsingin yliopiston klassillisen filologian vt. assistenttina. Vuonna 1953 hän väitteli filosofian tohtoriksi, minkä jälkeen virkanimike muutettiin apulaisprofessoriksi. Hän hoiti 1956–1966 Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professorin virkaa, jonka vakituinen haltija Edwin Linkomies oli yliopiston rehtorina ja kanslerina. Linkomies kuoli 1963, ja Oksala haki häneltä vapautunutta professuuria. Siihen nimitettiin kuitenkin Iiro Kajanto vuonna 1966.[1]
Vuonna 1971 Jyväskylän yliopistoon perustettiin latinan kielen professorin virka, johon hänet nimitettiin.[1] Hän hoiti virkaa vuoteen 1974, jolloin jäi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen tuli Tuomo Pekkanen, jonka jäätyä eläkkeelle virka jätettiin muutamaksi vuodeksi täyttämättä ja lakkautettiin 2004.[3]
Oksala tuli tutuksi laajalle opiskelijajoukolle, sillä hän piti 1950- ja 1960-luvuilla filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa (nyk. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta) pakollisia pro exercitio -harjoituksia ja opetti latinan lauseoppia. Runsaiden osanottajamäärien vuoksi näihin tarvittiin tavallista suuremmat luentosalit, joita olivat päärakennuksen suuri sali ja Porthanian luentosali 1. Oksalalla oli kuuluva ja kantava ääni, joten hän ei suurellekaan joukolle puhuessaan tarvinnut mikrofonia. Tuon ajan opiskelijat muistavat hänet ystävällisenä, hyväntahtoisena, kannustavana ja huumorintajuisena opettajana, jolla oli erinomainen kasvomuisti.
Oksalan väitöskirja käsitteli kreikkalaista lainasanastoa Ciceron proosateoksissa. Hänen toinen keskeinen tutkimuskohteensa oli Catullus ja hänen tuotantonsa. Lisäksi hän tutki maantieteellisten nimien käyttöä keskeisessä roomalaisessa runoudessa.[1]
Hän oli suuresti kiinnostunut antiikin runouden suomentamisesta. Oksalan käännöstöistä merkittävin on 1965 ilmestynyt Catulluksen runojen suomennos. Lisäksi hän suomensi Vergiliuksen Aeneis-eeposta sekä Ovidiuksen ja Propertiuksen tuotantoa. Toisin kuin muut klassisen runouden suomentajat Oksala säilytti suomennoksissaan alkuperäiset runomitat. Erityisesti hänet muistetaan taitavana heksametrin käyttäjänä.[1]
Poikansa Teivas Oksalan kanssa hän julkaisi vuonna 1965 teoksen Kreikkalaisia kirjailijakuvia.[1]
Antiikki merkitsi Oksalalle ihannetta, jonka perintöä myöhemmissä kulttuureissa hän korosti. Hänen luentoihinsa kuuluivat olennaisena osana hänen omat suomennoksensa kulloinkin käsiteltävänä olleista teksteistä.
Kulttuuritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oksalan kulttuuripoliittinen toiminta liittyi kiinteästi hänen kotikaupunkiinsa Jyväskylään, jossa hän toimi yli kolmekymmentä vuotta kasvatusopillisen korkeakoulun (nyk. Jyväskylän yliopisto) kesälukukausien ajan sihteerinä ja latinan opettajana. Hänellä oli Jyväskylässä lukuisia luottamustehtäviä, joista erityisen merkittävää oli toiminta Jyväskylän kesän perustajajäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana.
Oksalan mielenkiinto kohdistui myös Alvar Aallon arkkitehtuuriin, ja hän vaikutti voimakkaasti siihen, että Alvar Aalto -museo ja Jalo Sihtolan taidekokoelma saatiin Jyväskylään. Oksalan poika Tarkko Oksala on arkkitehti ja työskenteli lyhyesti Alvar Aallon toimistossa Helsingissä vuonna 1968.[4]
Oksalan kansainväliset kontaktit liittyivät varsinkin saksalaiseen antiikin tutkimukseen. Hän vieraili luennoitsijana saksalaisissa yliopistoissa ja johti suomalaisten opiskelijoiden opintoretkiä Roomaan ja Ateenaan. Hän osallistui 1973 elävän latinan kongressiin Maltalla.
Alvar Aalto -museon edustalla Jyväskylässä on vuonna 1982 valmistunut Veikko Hirvimäen suunnittelema Päivö Oksalan muistomerkki Pro Artibus Humanis[5].
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kielen "paidologiaa". Helsinki 1941
- Roomalaista runoutta; selitykset laatinut Päivö Oksala. Helsingin yliopisto, Helsinki 1946
- Vox Romana: Pars prima: Cornelius Nepos, Caesar: sanasto ja selitykset; toimittanut ja selitykset laatinut Päivö Oksala et Veikko Väänänen; sanasto Caesar Konrad Westergren; Nepos Tauno Kilpiäinen. Gummerus 1948, 9. painos 1970
- Työn ja sanan seppiä: ammatillisten oppilaitosten lukukirja 1, Ammatillinen jakso; tekijät Päivö Oksala ja Lauri Väisänen. Otava 1951
- Työn ja sanan seppiä: ammatillisten oppilaitosten lukukirja 2, Kaunokirjallinen jakso; tekijät Päivö Oksala ja Lauri Väisänen. Otava 1951
- Vox Romana: Excerpta e scriptoribus latinis; ad usum scholarum et universitatum tertium ediderunt Päivö Oksala, Veikko Väänänen. Gummerus 1952
- 'Die griechischen Lehnwörter in den Prosaschriften Ciceros, Helsingin yliopiston väitöskirja. Annales Academiae scientiarum Fennicae. Series B 80, 1. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1953
- Adnotationes criticae ad Catulli carmina. Annales Academiae scientiarum Fennicae. Series B, Humaniora 135, 2. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1965
- Kreikkalaisia kirjailijakuvia; kirj. Päivö Oksala, Teivas Oksala. Otava 1965
Toimitustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jännittävin sotaelämykseni: Syvärin miehet kertovat; kuvittanut A. Lindeberg; toimittaneet Yrjö Jylhä, Päivö Oksala, Olavi Paavolainen. WSOY 1942
- Martti Korpilahti: Keski-Suomen kotiseuturunoilija; toimituskunta Päivö Oksala ym. Gummerus 1949, näköispainos Keski-Suomen nuorisoseurain liitto, Jyväskylä 2006
- Jyväskylän lyseon satavuotishistoria 1858-1958 ja juhlajulkaisu; Jyväskylän lyseon entisten oppilaiden yhdistyksen nimissä toim. Päivö Oksala ym. Jyväskylä 1958
Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Horatiuksen oodeja; suomentanut Päivö Oksala. Helsinki 1938
- Propertiuksen elegioja; suomentanut Päivö Oksala. Helsinki 1939
- Platon: Sokrateen puolustuspuhe ja Kriton; suom. ja johdannoin varustanut Päivö Oksala. WSOY 1953
- Platon: Viisi tutkielmaa: Sokrateen puolustuspuhe, Kriton, Pidot, Faidros, Faidon; suom. Päivö Oksala ja J. A. Hollo; johdannon kirj. Edwin Linkomies. WSOY 1961, 2. painos 2000
- Sextus Propertius: Elegioita; suomennos ja Johdanto Päivö Oksala. Suomentaja, Helsinki 1964
- C. Valerius Catullus: Liber carminum: laulujen kirja; suomennos, johdanto, selitykset Päivö Oksala. Otava 1965
- Vergilius: 'Aeneis: kirjat 1-4: Aeneas ja Dido; suom. sekä johdannon ja selitykset laat. Päivö Oksala. WSOY 1972
- Publius Vergilius Maro: Aeneis: Aeneaan taru; suomentaneet Päivö ja Teivas Oksala; alkusanat ja selitykset Teivas Oksala. WSOY 1999
- Publius Ovidius Naso: Metamorphoses selectae - Valikoima metamorfooseja; suomentaneet Päivö ja Teivas Oksala; toimittanut selityksineen Teivas Oksala. Artipictura, Espoo 2000
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Kansallisbiografia, osa 7, sivut 325-326, Suomalaisen kirjallisuuden seura 2006 ISBN 951-746-448-7 Kansallisbiografia, maksullinen verkkoartikkeli
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Päivö Oksala – suomen opettajasta latinan professoriksi www.tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 27.9.2022.
- ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 6, palsta 628
- ↑ Akateemista elämää latinalaisittain, (Arkistoitu – Internet Archive) Keskisuomi.fi
- ↑ Göran Schildt, Alvar Aalto - A Life's Work. Otava, 1994, s. 316.
- ↑ Veistokset, Jyväskylän taidemuseo
| ||||||||||||||||||
