Pythion (kaupunki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pythion
Πύθιον
Sijainti

Pythion
Koordinaatit 40°03′27″N, 22°13′27″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Pýthio, Ólympos, Elassóna, Lárisa, Thessalia
Historia
Tyyppi kaupunki
Huippukausi 400–200-luvut eaa.
Kulttuuri antiikki
Alue Perrhaibia, Thessalia

Pythion (m.kreik. Πύθιον, lat. Pythium) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Perrhaibian maakunnassa Thessaliassa Kreikassa.[1][2] Se sijaitsi Elassónan kunnan alueella lähellä nykyistä, kaupungista nimensä ottanutta Pýthion kylää.[3]

Kartta kolmannen makedonialaissodan aikaisesta Thessaliasta, jossa näkyvät Pythionin sekä muiden Perrhaibian Tripoliin kaupunkien sijainnit.

Pythion sijaitsi Olympos-vuoren juurella. Se muodosti yhdessä kahden muun kaupungin, Azoroksen ja Dolikhen, kanssa Perrhaibian Tripoliin nimellä tunnetun kaupunkiliiton.[4] Pythion hallitsi tärkeää solaa, joka johtaa Makedoniasta Thessaliaan ja on Tempen solan ohella alueen ainoita luonnollisia kulkuväyliä. Kaupunki sai nimensä Apollon Pythiokselle omistetusta temppelistä, joka sijaitsi Olympoksen harjalla ja toimi Tripoliin keskuspaikkana. Temppelille oli kehitetty oma mytologia, jota kytki sen Apollonin temppeliin Delfoissa. Kaupungissa vietettiin myös kisoja Apollonin kunniaksi.[2][5][6]

Pythionin alueelta on löydetty joitakin raunioita. Merkittävimmät löydöt ovat Apollonin sekä Poseidon Patroonin temppelit, joista on säilynyt perustukset. Kumpikin temppeli oli rakennettu keisari Augustuksen aikana, ja kummankin koko on ollut noin 13 x 33 metriä. Apollonin temppelistä on löydetty useita veistoksia, mukaan lukien kaksi Apollonin kulttikuvaa, sekä piirtokirjoituksia.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”469 Pythion”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b Smith, William: ”Pythium”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Pythion Pleiades. Viitattu 4.9.2017.
  4. Ακρόπολη Αζώρου: Ιστορικό Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Arkistoitu 7.2.2018. Viitattu 4.9.2017.
  5. Περραιβική Τρίπολη: Ιστορικό Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Arkistoitu 25.2.2018. Viitattu 4.9.2017.
  6. Mili, Maria: Religion and Society in Ancient Thessaly, s. 247. Oxford Classical Monographs. Oxford University Press, 2014. ISBN 0191027898. Teoksen verkkoversio.
  7. Περραιβική Τρίπολη: Περιγραφή Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Arkistoitu 7.4.2016. Viitattu 4.9.2017.