Puolan ensimmäinen jako
| Puolan ensimmäinen jako | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Puolan jakoja: I, II ja III | |||||||||
 Kazimierz Pułaski Częstochowassa. Józef Chełmoński, 1875.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
Puolan ensimmäinen jako tapahtui vuonna 1772 Barin konfederaation kapinan 1768–1776 vuoksi. Kapinan tuloksena ulkovallat pakottivat Puola-Liettuan hyväksymän valtioalueen osittaisen luovuttamisen Itävallalle, Preussille ja Venäjälle vuonna 1772 kapinan itsensä vielä kestäessä vuoteen 1776, jolloin viimeiset kapinalliset antautuivat. Venäjä perusti kolme keskitysleiriä vangituille Barin konfederaation sotilaille, kannattajille ja heidän perheenjäsenilleen Siperiaan karkotusta varten. He muodostivat ensimmäisen merkittävän Siperiaan karkotettujen puolalaisten joukon. Puola-Liettuan yhteisillä valtiopäivillä sejm hyväksyi vuonna 1773 jaon tapahtuneeksi.
Preussin ja Venäjän vaikutus kuninkaanvaaliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolan itävaltalaismielisen kuningas August III:n kuoltua vuonna 1763 päättivät Preussi ja Venäjä, ettei toista samanmielistä kuningasta pitäisi Puolaan valita. Venäjän hallitsija Katariina II:n tuella valittiin vuonna 1764 Puolan kuninkaaksi Stanislaus II Poniatowski, jota pidettiin venäläismielisenä.
Venäjän osallistuminen Puolan politiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän Puolaan lähetetty täysivaltainen ministeri, kenraalimajuri Nikolai Repnin, osallistui puolalaiseen päätöksentekoon ja sai aikaan muun muassa sen, että Krakovan piispa pidätettiin ja karkotettiin Venäjälle. Vuonna 1768 Puolan valtiopäivät, Sejm, hyväksyi julistuksen, jossa Venäjä takasi puolalaisille oikeuden valita kuninkaansa ja jokaiselle valtiopäiväedustajalle oikeuden yksin kieltää (lat. liberum veto) mikä tahansa aloite kantaansa perustelematta.
Barin konfederaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jotkut aatelismiehet vastustivat Kamenetsin piispa Adam Krasińskin, Kazimierz Pułaskin ja Michał Krasińskin aloitteesta Venäjän suurlähettiläs Nikolai Repnin politiikkaa Puolassa ja solmivat Barin konfederaation Barin linnoituksessa 29. helmikuuta 1768 (puol. Konfederacja barska). Barin konfederaatio sai haltuunsa Podolian, Volhynian ja Galitsian ja nautti aluksi sekä Ranskan että Itävallan tukea.
Puolan kuninkaan välitys- ja tukahduttamisyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningas Poniatovski yritti välittää Venäjän ja Barin konfederaation välillä, mutta ajauduttuaan umpikujaan hän määräsi hetmanni Ksawery Branickin ja kahden kenraalin valtaamaan Barin linnoituksen. Samaan aikaan idässä Koliyivshchynassa (Länsi-Ukrainassa) puhkesi talonpoikaiskapina vastustamaan konfederaation ortodokseihin kohdistamia aikomuksia vastaan, mikä vaikutti Puolan itäisiin maakuntiin ja jopa Liettuaan asti. Venäjän tsaaritar Katariina II Suuri lähetti joukkoja tukahduttamaan kapinan pelätessään sen leviävän ja uhkaavan aateliston sekä tsaarin asemaa.
Barin konfederaation kansainvälinen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Barin konfederaatit vetosivat ulkovaltoihin ja pyrkivät aikaansaamaan asemansa helpottamiseksi vielä sodan Osmanien valtakunnan ja Venäjän keisarikunnan välille. Preussin tilanteesta huolestunut kuningas Fredrik II Suuri neuvoi Venäjän keisarinna Katariina II Suurta neuvottelemaan konfederaattien kanssa. Konfederaattien joukot kulkivat ympäri maata Ignaty Malchewskin, Mikael Pacin ja prinssi Kaarle Radziwillin johdolla vallaten alueita ja lopulta jättäen Puolan kuninkaan Poniatovskin kokonaan huomiotta sekä lähettäen omia suurlähettiläitään muihin maihin.
Itävallan, Preussin ja Venäjän hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1770 preussilaiset joukot valtasivat Poznańin ja sitä ympäröivän seudun. Itävalta puolestaan valtasi Zipsin alueen, joka oli kuulunut Puolalle vuodesta 1412. Vuonna 1770 konfederaation neuvosto siirsi pääkaupunkinsa Sleesiasta Itävallan suostumuksella Ylä-Unkariin (Slovakiaa) käyden diplomaattisia neuvotteluja Itävallan, Ranskan ja Turkin kanssa muodostaakseen Venäjän vastaisen liittokunnan. Versailles’n hovi lähetti pienen sotilasjoukon ja konfederaateille ylipäälliköksi Charles François Dumouriez’n, joka julisti kuningas Stanislaus Poniatovskin petturiksi ja tyranniksi juuri kun tämä oli lähestymässä poliittisesti konfederaatiota. Poniatovski kääntyi lopullisesti Venäjän puoleen ja konfederaatti menetti poliittisen uskottavuutensa Euroopassa.
Kenraali Suvorovin johtamat venäläisjoukot voittivat konfederaatit 23. toukokuuta 1771 Lanckoronan läheisyydessä. Itävaltalaiset valtasivat 23. huhtikuuta 1771 Krakovan ja Suvorovin johtamat venäläiset voittivat konfederaatit niin ikään 23. marraskuuta 1771 Stolowicen lähellä, minkä seurauksena Ranskan lähettämä osasto jätti Puolan. Itävaltalaisten suorittama Czestochowan valtaus lopetti varsinaiset sotatoimet. Dumouriez’n johdolla konfederaation armeijan rippeet jatkoivat taistelua vuoteen 1776, Puolan 1772 tapahtuneen ensimmäisen jaon jälkeenkin.
Ensimmäisessä jaossa Puola pysyi vielä itsenäisenä, mutta menetti alueita kolmelle naapurilleen. Preussin alueisiin liitettiin Länsi-Preussina tunnettu alue, joka nimestään huolimatta oli siihen saakka kuulunut Puolaan. Koska se sijaitsi Brandenburgin ja Itä-Preussin välissä, se oli jakanut Preussin alueen kahteen erilliseen osaan.
