Porvoon kirkkoyhteisö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porvoon kirkkoyhteisö (tunnetaan myös nimellä Porvoon sopimus)[1] on viidentoista eurooppalaisen anglikaanisen ja luterilaisen[2] kirkon välinen sopimus, joka neuvoteltiin kirkkojen välillä Järvenpäässä vuonna 1992.[3] Nimi tulee siitä, että viimeisenä neuvottelupäivänä vietettiin ehtoollista Porvoon tuomiokirkossa.[4]

Sopimuksen tarkoituksena oli luoda kirkollinen yhteys Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen sekä Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen välille. Tanskan ja Latvian luterilaisia kirkkoja lukuun ottamatta kaikki edellä mainitut kirkot allekirjoittivat Porvoon julistuksen 1996.[1] Tanskan kansankirkko liittyi sopimukseen myöhemmin ja Latvian evankelis-luterilainen kirkko on tarkkailijajäsen. Sopimus on laajentunut myös Iberian niemimaalle.[4][1]

Sopimusasiakirja, nimeltään Porvoon yhteinen julkilausuma, sisältää viisi lukua. Sopimuksen pääasiallinen sisältö on täyden ehtoollisyhteyden luominen sen allekirjoittaneiden kirkkokuntien välille.[3] Lisäksi sopimus korostaa kristittyjen välistä ekumeenista ykseyttä. Mihin tahansa Porvoon kirkkoyhteisön jäsenkirkkoon kuuluvan henkilön katsotaan automaattisesti kuuluvan myös muihin kirkkoihin, ja hänellä on oikeus ottaa osaa sakramentteihin.[4] Yhden jäsenkirkon pappi voi työskennellä myös muille kirkoille ja toimittaa jumalanpalveluksia.[1][4]

Osanottajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1994
1996
2001
  • Portugalin lusitaaninen kirkko
  • Espanjan reformoitu episkopaalinen kirkko
2010
2014

Tarkkailijajäsen:[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Porvoon kirkkoyhteisö. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 26.11.2021.
  2. Members. The Porvoo Communion, 2021. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)
  3. a b The Porvoo Statement in English. The Porvoo Communion, 2021. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)
  4. a b c d Frequently Asked Questions. The Porvoo Communion, 2021. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)
  5. The Porvoo Communion: Observer Churches. Accessed May 10, 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.