Poko Rekords

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poko Rekords
Emoyhtiö Universal Music
Perustettu 1977
Perustajat Epe Helenius
Tilanne ei aktiivinen
Tyylilajit punk, rockabilly, rock, heavy metal, Suomirock
Kotimaa Suomi
Sijainti Tampere
Kotisivu

Poko Rekords oli vuosina 1977–2009 toiminut tamperelainen levy-yhtiö, jonka perusti Epe Helenius. Vuodesta 2013 Poko Rekords on ollut Universal Music Finlandin levymerkki.

Alkuvuosina Poko keskittyi pääasiassa punk- ja rockabillymusiikkiin ja laajensi artistivalikoimaa myöhemmin rock- ja heavymusiikkiin. Poko Rekords julkaisi monien menestyneiden suomalaisten artistien ja yhtyeiden levyjä. Muun muassa Teddy & The Tigers, Eppu Normaali, Popeda, Tarharyhmä, Hassisen Kone, Sielun Veljet, J. Karjalainen, Kari Peitsamo Revival, , Ismo Alanko, Petri Nygård, The 69 Eyes ja Diablo olivat Poko Rekordsilla.

Laajentaakseen valikoimaa Epe Helenius perusti Poko Internationalin 1980-luvun alussa, jolloin Poko pystyi aloittamaan ulkomaisten artistien levyjen jakelun Suomessa. Esimerkiksi Metallican kolme ensimmäistä levyä 1980-luvulla olivat Poko Internationalin jakelussa. Yhtiön alamerkkejä olivat muiden muassa Northern Swing, Gaga Goodies ja Seal on Velvet. Vuonna 2001 Epe Helenius myi Poko Rekordsin monikansalliselle EMI-levy-yhtiölle. Poko Rekordsin toiminta jatkui kuitenkin itsenäisenä yksikkönä ja yhtiöllä oli edelleen toimipaikka Tampereella. Keväällä 2009 Poko Rekords sulautettiin EMI Finlandiin. Epe Helenius perusti samaan aikaan uuden Sound Of Finland -yhtiön, jolle siirtyi osa Pokon nuoremmista artisteista ja suuri osa Poko Rekordsin henkilökunnasta.[1] Tämän jälkeen Poko Rekordsiin ei enää otettu uusia artisteja.[2] Vuodesta 2013 yhtiön katalogi on ollut Universal Music Finlandin omistuksessa.[3]

Yhtiön 30-vuotissyntymäpäiviin mennessä Poko oli julkaissut noin yhteensä 300 artistin tekemänä 520 albumia ja 770 singleä. Pokon albumeista 90 on yltänyt kultalevyyn ja 43 ylittänyt platinalevyn rajan, joista osa triplaplatinaa.[4] Menestynein julkaisu on ollut Eppu Normaalin kokoelma Repullinen hittejä, jota on myyty yli 250 000 kappaletta.[5]

Ensimmäiset julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Poko Rekords -single oli Microvox-studioilla lokakuussa 1977 äänitetty Teddy & The Tigersin "Dancing Shoes" (B-puolella "Balls" ja "Rock around with Ollie Vee"). Se ilmestyi joulukuussa 1977 ja nousi myyntilistoilla sijalle 16. Alkuvuodesta 1978 äänitettiin Pokon seuraavat singlet: Eppu Normaalin "Poliisi pamputtaa taas" / "Elviksen kuolema", Triesin "Thunderball" / "I Want Her", Kolla kestää -yhtyeen "Musti Sotakoira" / "Tähtien rauha", Jam Rock Bandin "Come on baby rock" / "Devil" ja Popedan "Hei mies" / "Mönkiäislaulu". Uuden yhtiön ensimmäiset albumijulkaisut olivat toukokuussa 1978 ilmestyneet Teddy & The Tigersin Boppin' ja Eppu Normaalin Aknepop. Vaikka levy-yhtiön ensimmäinen albumikoodi olikin varattu Teddy & The Tigersille, julkaistiin Eppu Normaalin levy viikkoa tätä aiemmin. Epe Heleniuksen mukaan tämä johtui siitä, että Eppu Normaalin albumin myyntiodotusten katsottiin olevan vaatimattomammat ja sen ei haluttu jäävän toisen uutuusjulkaisun varjoon. Teddy & The Tigersin albumi menestyikin ilmestyessään selvästi paremmin. Vuosien myötä voimasuhteet kuitenkin muuttuivat ja tasaisen myynnin tuloksena Eppu Normaalin esikoisalbumille myönnettiin vuonna 1994 kultalevy myynnin ylitettyä 25 000 myydyn levyn rajan[6]. Poko Rekordsin ensimmäinen julkaisu ulkomailla oli Rattus yhtyeen "Rajoitettu ydinsota" -EP, joka julkaistiin Brasiliassa 1983 Punk Rock Discos -levymerkin kautta.selvennälähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Poko lopetti, Sound of Finland aloitti. Rumba, 8.4.2009, s. 16.
  2. http://yle.fi/alueet/tampere/2010/09/poko_hiljenee_epe_pisti_rattaan_pyorimaan_2002911.html[vanhentunut linkki]
  3. Info Poko Rekords. Viitattu 9.3.2015.
  4. Meteli.net, 9.12.2007, Poko juhlii 30-vuotista taivaltaan
  5. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Viitattu 22.10.2015.
  6. Musiikkituottajat - Tilastot - Kulta- ja platinalevyt www.ifpi.fi. Arkistoitu 20.8.2011. Viitattu 30.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]