Poikamiesilta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ennen häitä vietettävää juhlaa. Poikamiesilta on myös yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1957.
Saksalaiseen Polterabendiin kuuluu hääparin suorittama posliinin ja muun keramiikan rikkominen onnea tuovana rituaalina.

Poikamiesilta tai kansanomaisesti polttarit (saks. Polterabend) on avioliittoon astumiseen liittyvä initiaatiomeno tai siirtymäriitti. Poikamiesillalla on juurensa saksalaisessa kansanperinteessä, jossa Polterabend on vastaava tapahtuma. Suomeen perinne lienee kantautunut Ruotsista 1800-luvulla. Yhdysvalloissa poikamiesilta on riehakas tapahtuma strippareineen. Alun perin miesporukan kesken vietetty ilta on sittemmin laajentunut naistenkin keskuuteen.[1] Suomessa polttarit ovat olleet viime vuosikymmeninä karnevaalinomainen ja alkoholin nauttimista korostava tapahtuma, mutta nykyään on palattu myös perinteisempiin muotoihin[2].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wedding Planner: Maailmalla pareja valmistellaan avioliittoon itkulla ja särkemällä lautasia www.haat.fi. Viitattu 26.10.2023.
  2. Heikkilä, Sanna: Uusi opas tarjoaa lähes täydelliset polttarivinkit Länsiväylä. 9.4.2012. Arkistoitu 20.4.2014. Viitattu 25.10.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korolainen-Virkajärvi, Katri & Leinonen, Lauri: Lähes täydellinen polttarikirja. Helsinki: Minerva, 2012. ISBN 978-952-492-587-7.
  • Leikvoll, Thomas & Arvola, Erling: Polttarikirja: Näin järjestät ikimuistoisia ylläreitä ystäville. (Utdrikningslag: Alt du trenger å vite, 2008.) Suomentanut Susanna Paarma. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7152-0.