Pippo Baudo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pippo Baudo
Henkilötiedot
Syntynyt7. kesäkuuta 1936 (ikä 87)[1][2]
Militello in Val di Catania
Ammatti televisiojuontaja, radiojuontaja
Vanhemmat Giovanni Baudo
Innocenza Pirracchio

Giuseppe Raimondo Vittorio Baudo (s. 7. kesäkuuta 1936 Militello in Val di Catania, Sisilia) on italialainen televisio- ja radiojuontaja. Hän on työskennellyt myös säveltäjänä ja sanoittajana sekä puheteatterin parissa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pippo Baudo opiskeli 1950-luvulla oikeustieteitä Catanian yliopistossa, mutta päätyi viihdealalle. Hän aloitti televisiojuontajana Roomassa 1960-luvun alussa. Läpimurtonsa Baudo teki musiikkipitoisen ohjelman Settevoci juontajana vuonna 1966. Seuraavan vuosikymmenen aikana Baudo juonsi muun muassa ohjelmia Canzonissima (1972), Spaccaquindici (1975) ja Luna Park (1979).[1]

Vuonna 1976 sai alkunsa kautta Italian suosittu sunnuntaimakasiini Domenica in, joka jatkuu edelleen 2010-luvulla. Baudo juonsi ohjelmaa vuosina 1979–1985. Hän veti myös varietee-show'ta Fantastico ja juonsi useat San Remon musiikkifestivaalit 1980- ja 1990-luvuilla. Ura notkahti vuosituhannen loppua kohden, mutta Baudo löysi ammatillisesti uuden väylän Rai 3 -televisiokanavalta, joka tunnetaan erityyppisistä ohjelmakokeiluistaan. Hän oli mukana muun muassa tuotannoissa Giorno dopo giorno (1999) ja Novecento (1999).[1]

Vuonna 2003 Baudo juonsi Italian puolivuosisataista televisiohistoriaa käsittelevän talkshow'n Cinquanta. Storia della TV di chi l'ha fatta e di chi l'ha vista. Niin ikään 2000-vuosikymmenellä Baudo palasi San Remon festivaalin juontajaksi. Baudon ura on jatkunut edelleen 2010-luvulla. Hän juonsi muun muassa ohjelman Centocinquanta (2011). Kaudella 2016–2017 Baudo palasi Domeca in -makasiinin ruoriin. Vuonna 2018 hän juonsi nuoria musiikkilahjakkuuksia etsivän viihdeohjelman Sanremo Giovani.[1]

Pippo Baudo toimi 2000–2007 Teatro Stabile di Catanian johdossa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Biografia • Cultura della professionalità televisiva Biografieonline.it. Viitattu 11.4.2019.
  2. a b Personaggi: Pippo Baudo books.google.fi. Viitattu 11.4.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pippo Baudo.