Pihka
Pihka on enimmäkseen terpeeneistä koostuvien eteeristen öljyjen ja hartsien seos, jota kasvit erittävät pihkasolujen välissä oleviin pihkaonteloihin ja -tiehyisiin.[1] Kasvin haavoihin valuva pihka suojaa sitä bakteereilta sekä tuhohyönteisiltä ja -sieniltä. Männyn ja kuusen pihka on väriltään kellertävää. Tavallista havupuiden pihkaa ei pidä sekoittaa meripihkaan, joka on fossiilista pihkaa. Aikaisemmilla vuosisadoilla pihkaa pureksittiin purukumin lailla, Suomessa jo 5 000 vuotta sitten kivikaudella[2].
Pihkaa kehittyy pääasiassa puumaisissa siemenkasveissa. Pihkan koostumus ja määrä vaihtelevat sijaintinsa mukaan. Fysiologinen pihka toimii puun ravintovarastona ja se sijaitsee puun elävissä tylppy- eli parenkyymisoluissa. Fysiologinen pihka koostuu rasvoista, vahoista sekä näiden komponenteista kuten rasvahapoista. Patologiseksi pihkaksi kutsutaan sydänpuun, kuoren ja havupuiden pihkatiehyeiden uuteaineita. Patologinen pihka suojelee puuta mikrobien ja hyönteisten aiheuttamilta vioittumilta ja se sisältää enimmäkseen fenolisia yhdisteitä ja terpenoideja, joita edustavat lähinnä monoterpeenit ja diterpenoidit. Sydänpuupihka on erilaista ja sen tarkoituksena on suojella puun ydintä.[3]
Kalluspihka on kallussolukon erittämää pihkaa ja sen eritys alkaa kun puu saa pintavaurion. Kalluspihka muodostaa vauriokohtaan ensimmäisen suojaavan kerroksen.[3]
Kalluspihka ja patologinen pihka poikkeavat koostumukseltaan lähes täysin toisistaan. Kalluspihka koostuu 4-hydroksikanelihaposta, lignaaneista ja lignaanien estereistä. Patologinen pihka puolestaan koostuu pelkästään hartsihapoista.[3]
Pihka lääkinnässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuusen pihkaa on käytetty ihotautien lääkinnässä. Kuusenpihkavoide on saanut Lääkelaitokselta myyntiluvan.[4]
Ensimmäinen suomalainen maininta pihkasta lääkkenä on Benedictus Olain lääkärikirjassa vuodelta 1578. Siinä sitä suositeltiin säärihaavoihin. Sitä on perinteisesti käytetty palovammoihin, paiseisiin ja ihottumiin. Männynpihkan ominaisuudet eivät ole yhtä hyviä.[5]
Lääkäri Arno Sipponen on tehnyt väitöskirjan, joka käsittelee pihkaa.[6] Hän tutustui pihkahoitoon Kolarissa, jossa sillä parannettiin vanhuksen painehaava, vaikka sille oli jo määrätty amputointi. Pohjois-Suomessa pihkahoito on aktiivisessa käytössä.[5]
Vuonna 2023 uutisoitiin, että Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksessa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että pihka vähentää voimakkaasti koronaviruksen infektiokykyä muovipinnalla. Tutkimuksen mukaan tavallisella muovipinnalla koronaviruksen infektointikyky alkoi vähetä vasta kolmen vuorokauden kuluttua. Sen sijaan pihkalla kyllästetyn muovin pinnalla viruksen tartuttamiskyky katosi kokonaan puolessa tunnissa.[7]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Resin United States Department of Agriculture
- ↑ Kari Kortelainen: Suomessa jauhettiin purkkaa jo 5000 vuotta sitten – kauan ennen ksylitolin aikakauttakin hampaiden kunnossapitäjään saatiin raaka-ainetta koivusta Tekniikka&Talous. 14.5.2017. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ a b c Pirjo Kosonen: Kuusen pihkan etanoliuuton optimointi, Jyväskylän yliopisto, Kemian laitos, Pro gradu -tutkielma, 24.1.2018 (pdf)]
- ↑ Lääkelaitos hyväksyi kuusenpihkavoiteen Yle 5.9.2008.
- ↑ a b Pihkasta tuli huippulääke (Arkistoitu – Internet Archive) Yle 7.3.2012
- ↑ Väitöstilaisuus: Arno Sipponen: Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto / Tapahtumat. 2013. Viitattu 26.5.2013.
- ↑ Pihka pysäytti koronaviruksen leviämisen muovipinnalta puolessa tunnissa – tavallisesti virus voi tartuttaa kolmekin päivää Yle Uutiset. 30.1.2024. Viitattu 1.2.2024.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Metsälä, Harri: Pihka. Helsinki: Kustantajat Sarmala: Rakennusalan kustantajat, 2001. ISBN 951-664-074-5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kåda (Arkistoitu – Internet Archive) (esittelee pihkan nimityksiä, käyttöä ja historiaa) (ruotsiksi)
- Pihkaa haavoihin ja loput lattialle Ylen Elävä arkisto 28.8.2013.
- Pihkan käyttö kotihoidossa 2019