Painin maailmanmestaruuskilpailut 1911

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Painin maailmanmestaruuskisojen osallistujat.

Vuoden 1911 painin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 25. maaliskuuta 1911 Helsingissä. Ne olivat järjestyksessään seitsemännet viralliset maailmanmestaruuskilpailut. Kisojen ainoa laji oli kreikkalais-roomalainen paini, jossa painittiin viidessä painoluokassa. Kahta ruotsalaisten saavuttamaa hopeaa lukuun ottamatta kaikki mitalit jäivät Suomeen. Painijoita oli viidestä Euroopan maasta, Suomen lisäksi edustettuina olivat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Saksa.[1]

Kilpailut pidettiin Kansan talossa, ja järjestäjänä oli Helsingin Atleettiklubi. Kilpailut käytiin neljänä päivänä sarjamuotoisena, ja loppuottelut käytiin viimeisenä päivänä. Kolmessa sarjassa vastakkain oli kaksi suomalaista, kahdessa suomalainen ja ruotsalainen. Suomalaisten menestys ei johtunut pelkästään keskieurooppalaisten poissaolosta, sillä seuraavana vuonna Tukholman olympialaisissa suomalaiset saivat puolet mitaleista, Saarela ja Väre kultaa.[1]

Helsingin Sanomat julkaisi piirroksen, johon oli kuvattu painin maailmanmestaruuskisoihin osallistuneita.

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painoluokka Kultaa Hopeaa Pronssia
60 kg Suomi Antti Hyvönen Suomi Herman Parikka Suomi Vilhelm Lehmusvirta
67 kg Suomi Nestori Tuominen Ruotsi Gustaf Malmström Suomi Paul Tirkkonen
73 kg Suomi Eemeli Väre Suomi Theodor Tirkkonen Suomi Alfred Salonen
83 kg Suomi Alfred Asikainen Ruotsi Anders Ahlgren Suomi Arvo Lumme
yli 83 kg Suomi Yrjö Saarela Suomi Adolf Lindfors Suomi Alex Järvinen

Tilastot maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Kultaa Hopeaa Pronssia 4. sijoja 5. sijoja 6. sijoja
Suomi Suomi 5 3 5 5 3 3
Ruotsi Ruotsi - 2 - - 1 -
Venäjä Venäjä - - - - 1 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b HS sata vuotta sitten: Helsingissä järjestettiin painin maailmanmestaruuskilpailut, Helsingin Sanomat 30.3.2011 sivu C5


Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.