Paholaisen sanat
| Paholaisen sanat | |
|---|---|
 |
|
| Nimi | Paholaisen sanat |
| Tekijä | Paul Gauguin |
| Valmistumisvuosi | 1892 |
| Taiteenlaji | jälki-impressionismi |
| Korkeus | 91,7 cm |
| Leveys | 68.5 cm |
| Sijainti | National Gallery of Art |
| Paikkakunta | Washington, D.C., Yhdysvallat |
Paholaisen sanat, tahitiksi Parau na te Varua ino on Paul Gauguinin öljymaalaus vuodelta 1892.
Saapuessaan Tahitille 1891 Gauguin alkoi maalata saaren maisemia Bretagnen kautensa väreillä, joissa oli siellä täällä juovia van Goghin tyylin keltaista. Tässä ympäristössä syntyivät tahtitilaisnaisten veistokselliset hahmot.
Maalauksessa on merkkejä aikaisempina vuosina omaksutuista vaikutteista. Sen alaosassa huojuvat viivat ja kirkkaat värit muistuttavat japanilaisia puupiirroksia. Puun runko muistuttaa painajaismaista eläintä, ja oikeassa yläkulmassa lipuva ihmisen naamio muistuttaa Gauguinin yhteydestä symbolismiin.[1]
Tässä oudossa maisemassa seisoo mielivaltaisen itsevarmasti sijoitettuna tahitilainen nainen puumaisen jäykkänä, suojellen alastomuuttaan painamalla rypistynyttä valkoista vaatetta vartalonsa alaosaa vasten. Kyseessä on takautuma antiikin Rooman teemasta siveä Venus. Toinen nainen kyyristyy ja pyörittää silmiään kauhuissaan. Taidemaalari luo myytin kiinnittämällä huomion mielikuvitukseensa ja tuomalla yhteen kaikki kulttuurinsa jäänteet.[1]
Polynesialainen Eeva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Matkustaessaan Polynesiaan Gauguin otti mukaansa kokoelman valokuvia renessanssimaalauksista, Parthenonista ja Borobudurin buddhalaisesta temppelistä. Hän liitti näitä kuvia usein tahitilaismaalauksiinsa.[2]
Tässä polyneesialaisessa Eevassa hän visioi kanavan, jonka kautta henkinen maailma liittyy arkipäivään. Hän esitti luultavasti hyvän ja pahan tiedon elämästä ja ihmisen moraalisuudesta, jotka olivat osa Gauguinin pitkäaikaista kiinnostusta elämään ja kuolemaan. Maalauksen yläosassa oikealla olevassa punaisessa ja vihreässä kasvossa Gauguin liittää itsensä mukaan tapahtumaan kuvauksella, joka on tehty luonnosmaisesti. Tätä embleemiä hän käytti myös omakuvissaan.[2]
Gauguinin naiskäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ottaessaan taiteilija-turistin roolin Gauguin muutti tarkastelutapaansa naisiin. Hänen matkansa yhä etäisempiin paikkoihin tarjosivat sellaisia ympäristöjä, joissa hän saattoi kuvitella esimodernia elämää. Niissä hän esitti naiset ajattomina hahmoina, pikemminkin kuin erityisinä kohteina, heidän tarinansa olivat peräisin paikallisista kansantarinoista, Raamatusta ja antiikin klassisesta mytologiasta.
Kuitenkin Gauguin vastusti monia allegorisen representaation perinteitä, tarjoten symbolisen naishahmon täydellistämisen ja idealisoimisen sijaan usein kömpelöitä tai groteskeja elementtejä. Gauguinin kiinnostusta kulttuurin arkkityyppeihin vastasi hänen kiintymyksensä romanttiseen myyttiin “Ikuisesta feminiinistä”, johon monet ajan symbolistiset taiteilijat ja kirjailijat turvautuivat, jossa nainen oli vaistomainen tai henkinen olento, olipa hän häijy huokuttelija tai pyhä neitsyt.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Souren Melkian: Gauguin, Obsessive Chameleon The New York Times. 1.10.2010. Viitattu 3.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Parau na te Varua ino The Collection. National Gallery of Art. Arkistoitu 8.11.2010. Viitattu 3.10.2010. (englanniksi)
- ↑ The Eternal Feminine Gauguin. Tate Modern. Arkistoitu 7.10.2010. Viitattu 3.10.2010. (englanniksi)