Oulujoki
| Oulujoki Ule älv |
|
|---|---|
 Oulujokea valtatien 4 sillalta |
|
| Alkulähde |
Oulujärvi, Vaala |
| Laskupaikka |
Oulu, Oulunselkä, Perämeri |
| Maat | Suomi |
| Pituus | 106 km |
| Alkulähteen korkeus | 122,7 m |
| Virtaama | 250-270 m³/s |
| Valuma-alue | 22841,4 [1] km² |
_OSM.png)
Oulujoki (ruots. Ule älv) on 106 km pitkä joki Pohjois-Suomessa. Se on Oulujärven laskujoki, joka laskee Perämereen Oulussa. Se on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun pääjoki, ja suurin osa Kainuusta kuuluu sen valuma-alueeseen eli Oulujoen vesistöalueeseen.[2][3]
Kainuun itäosat, Kuhmo ja Sotkamo sekä Kajaanin kaupunki ovat Kuhmon reitin varrella, pohjoisemmat Suomussalmi, Hyrynsalmi, Ristijärvi ja Paltamo ovat Hyrynsalmen reitin varrella,[4] Paltamon nykyinen kirkonkylä Kiehimä on reitin laskukohdassa Oulujärveen. Järven länsirannalla, Oulujoen niskassa, on Vaala. Kainuun kunnista ainoastaan Puolanka sijaitsee pääosin Kiiminkijoen vesistöalueella. Oulujoen varrella ovat Vaalan jälkeen alajuoksua kohti pohjoispohjalaiset kirkonkylät Utajärvi, Muhos ja jo lakkautettu Oulujoen kunta, ja joen laskukohdassa Perämereen on Oulun kaupunki.
Oulun asukkaista suurin osa saa talousvetensä puhdistetusta Oulujoen vedestä.[5]
Oulujoki oli maan tunnetuin tervan kuljetusreitti, mutta tervakulttuuri menetti suurimman merkityksensä puulaivoista metallirunkoisiin siirryttäessä.
Sivujoet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oulujoen sivujoet rannikolta sisämaahan päin lukien ovat:[3]
Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska Oulujoki ja sen sivujoet on määritelty vaelluskalajoeksi, yleiskalastusoikeus ei päde siellä. Poikkeuksena onkiminen ja pilkkiminen on sallittu Oulujoen pääuomassa välillä Merikosken voimalan yläpuoli – Jylhämän padon alapuoli.[6]
Ennen voimalaitosten rakentamista Oulujoki oli yksi Euroopan parhaista lohijoista. Patoaminen lopetti lohen nousun luontaisille lisääntymisalueille, jotka ovat olleet pääuomassa ja jopa Suomussalmella asti. Luontaista kantaa pyritään elvyttämään siirtoistutuksin. Jokeen istutetaan myös 0,5 – 1,5 kg painoisia kirjolohia, kuhaa ja taimenta.[7]
Vuonna 2003 Merikosken voimalaitokseen valmistui kalaporras, jota pitkin lohi ja muut kalat pääsevat nousemaan Muhokselle Montan voimalaitokselle asti. Lohelle avautui periaatteessa kutupaikkoja Muhosjokeen ja Sanginjokeen.[8]
Ympäristöasiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella vesien tilaa heikentää laajalti hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta. Vesienhoitotoimenpiteiden toimeenpanossa on tapahtunut esimerkiksi yhdyskuntasektorilla ja teollisuudessa merkittävää kehitystä 2010-luvun alkupuolella. Vastaavasti maatalouden, metsätalouden ja haja-asutuksen toimenpiteiden toteutuksessa on ollut vajetta. Rehevöityneen vesistön tila paranee hitaasti.[4]
Oulujoen vesistöalueella kaivostoimintaa harjoittavat Mondo Minerals Oy Sotkamossa, Tulikivi Oy Suomussalmella sekä Terrafame Sotkamon Talvivaaran kaivoksella. Kaivosten puhdistetuissa jätevesissä on muun muassa arseenia ja nikkeliä. Paperi- ja sellu- sekä kemianteollisuudesta pääsee rannikkovesiin orgaanisia klooriyhdisteitä, mutta myös nikkeliä ja elohopeaa. Kuormituksen määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Turvetuotanto aiheuttaa kiintoaine- ja ravinnekuormistusta ja lisää humuspitoisuutta. Vesistöalueen latvoilla on kalankasvatuslaitoksia.[4]
Oulujoen voimalaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
(suluissa valmistumisvuodet)[9]
- Jylhämä (1951)
- Nuojuan vesivoimalaitos (1955)
- Utanen (1957)
- Ala-Utos (1957)
- Pälli (1954)
- Pyhäkoski (1951)
- Montta (1957)
- Merikoski (1954, käyttöönotto 1948)
Merikosken voimalaitoksen omistaa Oulun Energia. Muut ovat valtiollisen energiajätin Fortum Oyj:n omistuksessa.
Kuvia Oulujoen varrelta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Merikosken voimalaitos Tuirassa -
-
Jokea Lamminahon talon kohdalla -
Martti Koivumäen tekemä koskivene Utajärvellä
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ Oulujoen vesistöalue (59) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 9.2.2023.
- ↑ a b Vanhaa ja uutta Oulujokea Kirjastovirma. Arkistoitu 26.9.2020. Viitattu 6.7.2020.
- ↑ a b c Laine, Anna (toim.): Vesien tila hyväksi yhdessä - Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021 (ISSN 2242-2854 (verkkojulkaisu)) Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2015. Viitattu 6.7.2020.
- ↑ Oulujoen vedenlaatu huononee – kaupunki varautuu käyttämään miljoonia veteen Yle. 2015. Viitattu 6.7.2020.
- ↑ Kalastusluvat Oulujoen ja lähimerialueen kalatalousalueelle Oulujoen ja lähimerialueen kalastusopas. Viitattu 6.7.2020.
- ↑ Saaliskalat Julkaisu =Oulujoen ja lähimerialueen kalastusopas. Arkistoitu 8.7.2020. Viitattu 6.7.2020.
- ↑ Merikosken kalatie Oulun Energia. Viitattu 6.7.2020.
- ↑ Oulujoen voimalaitosrakentaminen Kirjastovirma. Arkistoitu 17.8.2017. Viitattu 6.7.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oulujoki Wikimedia Commonsissa
- Ylen Elävä arkisto – Oulujoen vanha venereitti
- Ylen Elävä arkisto, Reijo Perälä, Kainuun rumalla rasvalla tervattiin kuningattaren laivat*
- Pekka Jurvelin: Vaiettu joki. Oulu: Oulujoen Reitti ry., 2002. ISBN 9789529143214.
- Anon. (esipuhe Niilo Saarivirta): Entinen Oulujoki. Helsinki: Oulujoki Osakeyhtiö, 1954.
- Lauri Saarela : Jääsillan rakentaminen. Oulujoen "keinotekoinen" jäädyttäminen, Suomen Kuvalehti, 19.01.1924, nro 3, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kolme vuosisataa lohenpyyntiä, Seura, 08.03.1939, nro 10, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| Kylät ja alueet | |
|---|---|
| Muuta Vaalaan liittyvää | |
| Järvet ja joet |