Ole Gunnar Fidjestøl

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Norja
Mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Calgary 1988 joukkuemäki
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Oberstdorf 1987 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Lahti 1989 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Oberstdorf 1988 lentomäki

Ole Gunnar Fidjestøl (s. 21. maaliskuuta 1960) on norjalainen mäkihyppääjä, joka kuului maansa maajoukkueeseen 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Fidjestøl voitti lentomäen maailmanmestaruuden Oberstdorfissa vuonna 1988. Kaksi vuotta myöhemmin hän sijoittui MM-lentomäessä viidenneksi ja vuonna 1992 sijalle 12. Hiihdon MM-kilpailuissa hän saavutti joukkuemäen MM-hopeaa Oberstdorfissa 1987 ja Lahdessa 1989. Calgaryn olympiakisoissa 1988 hän saavutti joukkuemäessä pronssia. Lahden MM-kisoissa hän sijoittui henkilökohtaisessa suurmäen kilpailussa yhdeksänneksi.[1]

Fidjestølin paras maailmancupin kokonaiskilpailusijoitus on kaudelta 1988–1989, jolloin hän sijoittui yhteispisteissä neljänneksi. Kaudella 1986–1987 hän oli kokonaiskilpailussa kahdeksas ja kaudella 1987–1988 yhdeksäs. Hän saavutti maailmancupissa neljä osakilpailuvoittoa, joista kolme lentomäessä.[1] Seuratasolla hän edusti Vikersund IF:ää.

Maailmancupin osakilpailuvoitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivä Kilpailupaikka Maa Mäki
23. helmikuuta 1985 Harrachov Tšekkoslovakia lentomäki
15. maaliskuuta 1987 Planica Jugoslavia lentomäki
21. tammikuuta 1989 Oberhof Itä-Saksa normaalimäki
19. maaliskuuta 1989 Harrachov Tšekkoslovakia lentomäki

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ole Gunnar Fidjestøl Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.