Nöjesguiden

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nöjesguiden on kerran kuussa ilmestyvä ruotsalainen ilmaisjakelulehti, jonka pääsisältö on hauskanpito, musiikki, elokuva, huvit ynnä muut. Nöjesguidenin perustivat Malmössä 1982 Ajje Ljungberg ja Michael Marlow. Vuonna 1984 toimitus siirtyi Tukholmaan. Vuonna 1985 perustetun City-lehden 1986 tapahtuneen formaatin vaihdon esikuvana oli Nöjesguiden. Nöjesguiden ja City-lehti olivat läheisessä yhteistyössä koko 80-luvun aina City-lehden vuonna 1992 tapahtuneeseen omistajamuutokseen saakka. Vuonna 2001 Nöjesguiden förlag myytiin suomalaiselle Aktivist Networksille.[1] Aktivist network joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja lehteä julkaissut Nöjesguiden förlag siirtyi vuonna 2009 monien vaiheiden jälkeen takaisin ruotsalaisomistukseen.

Nöjesguiden Suomessa 2003-2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nöjesguidenin sisarlehtiä on ilmestynyt Kööpenhaminassa, Oslossa ja Helsingissä. Kööpenhaminassa ilmestynyt lehti Nat & Dag lopetettiin vuonna 2005. Norjalainen painos ilmestyy edelleen ja on nimeltään Natt & Dag. Suomenkielisen, vuodesta 2003 ilmestyneen Nöjesguidenin osti vuonna 2005[2] Sanomat-konserni ja muutti nimen muotoon ”V”. Nöjesguiden oli menestynyt Suomessa kohtalaisesti Christian Moustgaardin[3] luotsaamana ja Antti Isokankaan päätoimittamana. Sanomilla oli aluksi suunnitelmia laajentaa lehden levikkiä maakuntiin.[4]. Uusi V-konsepti osoittautui kuitenkin flopiksi eivätkä suunnitelmat toteutuneet, suuri osa henkilöstöstä irtisanoutui ja V-lehti lopetettiin keväällä 2007.

Stockholmsprisetin esikuvana Stadin paras[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nöjesguiden on perustanut Stockholms- Göteborgs ja Malmöpriset-palkinnot, jota on jaettu vuodesta 1992. Alkuun sen nimi oli ”Nöjesguidens bästa”, mutta 1999 se muuttui muotoon Malmö-Lundapriset. Tukholmassa on vuodesta 1992 jaettu palkintoa Stockholmspriset, ja Göteborgissa vuodesta 1993 Göteborgspriset-palkintoa. Helsinkiläinen City-lehti kehitti yhdysvaltalaisiin ns. vaihtoehtoisien kaupunkilehtien innoittamana vastaavan palkintonsa Stadin paras jo vuonna 1987. Tämä palkinto toimi Nöjesguidenin palkintojen esikuvana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]