Nystagmus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nystagmus eli silmävärve tai silmänvärve on tila, jossa silmät tahdosta riippumatta liikkuvat edestakaisin. Tämä liike voi olla joko vaakasuoraa (poikittaista, horisontaalista), pystysuoraa tai molempia.

Vaakasuora nystagmus on osa silmän normaalia toimintaa.

Luonnollinen silmävärve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silmämunan liike sinänsä on osa näköjärjestelmän normaalia toimintaa, jossa silmä hakee oikeaa tarkennuspistettä. Joskus tämä liike esiintyy silloin, kun sille ei ole näkemisen kannalta tarvetta, vaan siitä päinvastoin tulee näkemistä vaikeuttava tekijä. Tällöin puhutaan patologisesta nystagmuksesta.[1]

Nystagmus sairautena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahimmillaan nystagmus sairautena tekee lukemisen ja muun tarkan työn lähes mahdottomaksi. Nystagmusta pyrkii eniten ilmenemään juuri silloin kun pitäisi pystyä tarkasti katsomaan yhteen tiettyyn kohtaan[2].

Esiintymistiheys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nystagmuksen esiintymistiheydestä on joitakin tutkimuksia. Oxfordshiressä Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan sitä esiintyi yhdellä 670:stä alle kaksivuotiaasta lapsesta.[3]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nystagmus johtuu jostakin sisäkorvan tai tasapainohermon häiriöstä. Nystagmusta esiintyy BPPV:n eli hyvälaatuisen asentohuimauksen yhteydessä.[4] Nystagmusta esiintyy usein henkilöillä, joilla on lisäksi muita neurologisia vammoja, kuten kehitys- tai CP-vammaisilla. Nystagmus voi olla myös perinnöllistä. Tilapäisesti sitä voi esiintyä voimakkaissa stressitilanteissa tai joidenkin keskushermostoon vaikuttavien aineiden vaikutuksen alaisena.

Useimmiten patologinen nystagmus on synnynnäinen vamma, jonka uskotaan olevan parantumaton, mutta se ei toisaalta pahenekaan ja saattaa esiintyä hyvin lievänä. Viime vuosikymmeninä on tosin kokeiltu joitakin lääke- ja leikkaushoitoja, joilla silmien tahatonta nykimistä on saatu vähennettyä huomattavasti. Vauvaiän nystagmuksen on arveltu olevan seurausta kehityshäiriöstä sensomotorisessa (aistien ja liikkeiden) koordinaatiossa.

Nystagmusta saattavat aiheuttaa myös onnettomuudet, kuten iskut pään alueelle. Samoin sitä aiheuttavat sairaudet, kuten MS-tauti, aivokasvaimet ja halvaukset. Nystagmus on hyvin yleistä albinismin yhteydessä.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nystagmusta sairastava henkilö ei itse huomaa silmien liikettä, toisin sanoen ”maailma ei liiku” silmien mukana.

Usein on löydettävissä tietty katsesuunta, jossa nystagmus on vähäisempi tai rauhoittuu kokonaan. Niinpä silmävärveen vaikutus näkökykyyn on hyvin yksilöllistä, ja siihen vaikuttavat muut näkövammat, joita usein esiintyy sen kanssa samanaikaisesti. Näin on asia erityisesti synnynnäisen tai paremminkin vauvaiän nystagmuksen kohdalla.[5]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nystagmuksesta on varsin vähän tietoa, siksi sen tutkimus on vauhdittunut viime vuosikymmeninä. Erityisesti Englannissa on monia tutkimushankkeita.[6] Esimerkiksi Leicesterin yliopistossa on saatu lupaavia tuloksia gabapentiinin ja memantiinin suotuisista vaikutuksista silmävärveen vähentäjinä[7]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähinnä kokeellisten lääkehoitojen lisäksi nystagmusta on hoidettu leikkauksin. Esimerkiksi silmälihasten irrottaminen ja uudelleenkiinnittäminen eli tenotomia on tuottanut lupaavia tuloksia erityisesti lapsipotilailla[8].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Topi Jutila ja Timo P. Hirvonen: Nystagmus, Duodecim, viitattu 13.12.2015
  2. Nystagmus Arlainstituutti. Viitattu 26.4.2009.
  3. American Nystagmus Network-About Nystagmus nystagmus.org. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 26.4.2009. (englanniksi)
  4. Pertti Mustajoki, Mikä on silmävärve? Hyvä terveys, viitattu 10.11.2019
  5. Nystagmus, Congenital emedicine.medscape.com. (englanniksi)
  6. Nystagmusnet.org (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  7. The effects of gabapentin and memantine in acquired and congenital nystagmus: a retrospective study (Shery et al. 90 (7): 839) British Journal of Ophthalmology. Viitattu 27.4.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. Eye Muscle Surgery (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]