Noël Coward
Noël Peirce Coward (16. joulukuuta 1899 – 26. maaliskuuta 1973) oli englantilainen näytelmäkirjailija, näyttelijä ja usealla muullakin alalla ansioitunut taiteilija. Hän tuli tunnetuksi myös terävästä älystään ja asemastaan tyyli-ikonina.
Näytelmäkirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Coward kirjoitti vuodesta 1917 lähtien useita kymmeniä näytelmiä[1][2]. Ensimmäinen taiteellinen ja taloudellinen menestys oli The Vortex (1923). Hänen tuotantonsa koostuu sekä komedioista, kuten mustan huumorin kyllästämä Vaimoni kummittelee (Blithe Spirit, 1941), että vakavammista näytelmistä, kuten mahdotonta rakkautta kuvaava Lyhyt onni (Still Life, 1935).
Näytelmiä on sovitettu valkokankaalle runsaasti, ensimmäisen kerran jo 1927. Esimerkiksi Vaimoni kummittelee on elokuvattu ainakin kuusi kertaa[2], tunnetuimpana David Leanin ohjaustyö (1945), jossa päärooleissa ovat Rex Harrison sekä Constance Cummings ja Kay Hammond hänen kahtena vaimonaan, elävänä ja kuolleena. Suomalaiseen televisioteatteriin näytelmän ohjasi Esko Elstelä 1968.
Monilahjakkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
_by_Erling_Mandelmann.jpg)
Näytelmätuotannon lisäksi Coward teki uran monella muulla taiteen alalla. Hänen esiintymisensä näyttämöllä alkoivat jo ennen teini-ikää, ja myöhemmin hän näytteli teatterin lisäksi myös useissa elokuvissa. Esimerkiksi Carol Reedin Graham Greene -filmatisoinnissa Miehemme Havannassa (1959) hän näyttelee peribrittiläisen yläluokkaisen herrasmiehen ruumiillistumaa, agentti Hawthornea. Coward myös kieltäytyi joistain hänelle tarjotuista elokuvarooleista, kuten tohtori No’n osasta ensimmäisessä James Bond -elokuvassa Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962), vaikka hänen ystävänsä Ian Fleming häntä siihen suostutteli.
Coward myös ohjasi, sävelsi ja esiintyi kabareelaulajana. Hänen ainoa valkokangaselokuvaohjauksensa on sotaelokuva Meri on kohtalomme (In Which We Serve, 1942), ja toisena ohjaajana mainittu David Lean sai tuotannossa vastuun ainoastaan toimintakohtauksista. Coward vastasi myös käsikirjoituksesta, sävellyksestä ja näytteli vielän pääroolinkin hävittäjälaivan kapteenina.[3] Meri on kohtalomme kohosi parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaaksi 1943. Samassa palkintojenjakotilaisuudessa Coward sai henkilökohtaisen Oscar-kunniapalkinnon.
Laulajana Coward muistetaan erityisesti kappaleestaan ”Mad Dogs and Englishmen”, jonka hän sävelsi ja sanoitti 1930-luvun alussa. Myöhempinä vuosina laulusta tuli hänen tavaramerkkinsä. Esimerkiksi hänen esittäessään sitä 1950-luvun puolivälissä amerikkalaisissa televisio-ohjelmissa suuri yleisö otti hänet omakseen.[4]
Yksityishenkilö Noël Coward[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jo varhaisella iällä Coward työsti itselleen persoonallisen yläluokkaisen tyylin, johon kuuluivat muun muassa tarkoin valikoitu, huoliteltu pukeutuminen ja savukkeen polttaminen pitkän pidikkeen päässä. Monet nokkelat lausahdukset ovat jääneet elämään: ”Minut on ennalta määrätty matkustamaan elämän läpi ensimmäisessä luokassa.” Coward oli hyvin tietoinen julkisuuden merkityksestä, ja hän myös nautti saamastaan huomiosta[5].
Noël Coward kuoli Jamaikalla sydänkohtaukseen 73-vuotiaana.
Henkilökuvia Cowardista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Coward tunsi useita aikansa kulttuurihenkilöitä, ja siksi hän on esiintynyt roolihahmona useissa elämäkertaelokuvissa. Musikaalielokuvassa Star! – tähti (1968), joka perustuu Cowardin hyvän ystävän, näyttelijä Gertrude Lawrencen elämään, roolissa oli Daniel Massey, Cowardin kummipoika tosielämässä. Myöhemmin häntä ovat esittäneet televisiotuotannoissa muun muassa Julian Fellowes (Hänen nimensä oli Fleming, Ian Fleming, 1989), Pip Torrens ja tuoreimpana Malcolm Sinclair Daphne du Maurierin elämään perustuvassa Daphnessa (2007).
Elämäkerran Cowardista on kirjoittanut Clive Fisher vuonna 1992.
Suomennettuja näytelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cowardin näytelmää Blithe Spirit on esitetty Suomessa nimillä Vaimoni kummittelee, Vaimoja ja kummituksia ja Hullutteleva henki. Suomeksi hänen näytelmistään on toteutettu myös Langenneet enkelit (Fallen Angels, Intimiteatterissa 1960 ja Vaasan kaupunginteatterissa 1970), Heinäkuume (Hay Fever, Intimiteatteri 1963), Lordin rakkaus (Relative Values, Suomen Kansallisteatteri 1956) ja Markiisitar (The Marquise, useilla näyttämöillä mm. Helsingin Kansanteatteri 1940–1950-luvulla).[6]
Valikoitu filmografia näytelmäsovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kevytkenkäinen (ohjaus Alfred Hitchcock, 1927; perustuu näytelmään Easy Virtue, 1924)
- Lyhyt onni (ohjaus David Lean, 1945; perustuu näytelmään Still Life, 1935)
- Vaimoni kummittelee (ohjaus David Lean, 1945; perustuu näytelmään Blithe Spirit, 1941)
- Sydämessäni asuu hulluus (ohjaus Antony Darnborough ja Terence Fisher, 1950; perustuu näytelmään The Astonished Heart, 1935)
Valikoitu filmografia näyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miehemme Havannassa (ohjaus Carol Reed, 1959)
- Riehakas ryöstö (ohjaus Peter Collinson, 1969)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Al Senter: ”The First Noël”. NoelCoward.com, s. 4. Viitattu 18.1.2010.
- ↑ a b Plays. NoelCoward.com. Viitattu 18.1.2010.
- ↑ Antti Alanen: ”Meri on kohtalomme”. Blogit.HS.fi, 1.4.2009. Viitattu 18.1.2010.
- ↑ ”Mad Dogs and Englishmen”. Songfacts.com. Viitattu 19.1.2010.
- ↑ John Kenrick: ”Noel Coward: Biographical Sketch - Part II”. Musicals101.com. Viitattu 18.1.2010.
- ↑ Ilona-esitystietokanta, Teatterin tiedotuskeskus, viitattu 16.12.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- The Noël Coward Society
- Noël Coward Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Noël Coward Elonetissä.
| ||||||||||||||||||||||||||
