Nicholas Bett

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicholas Bett
Nicholas Bett vuonna 2015.
Nicholas Bett vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt27. tammikuuta 1990
Uasin Gishu
Kuollut8. elokuuta 2018 (28 vuotta)
Nandin piirikunta
Kansalaisuus  Kenia
Uran tiedot
Laji 400 metrin aitajuoksu
Mitalit
Maa:  Kenia
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Peking 2015 400 m aitajuoksu
Afrikan-mestaruuskilpailut
Pronssia Pronssia Marrakech 2014 400 m aitajuoksu
Pronssia Pronssia Marrakech 2014 4 × 400 metriä

Nicholas Bett (27. tammikuuta 1990 Uasin Gishu[1]8. elokuuta 2018 Nandin piirikunta[2]) oli kenialainen juoksija, joka kilpaili 400 metrin aitajuoksussa.

Vuoden 2014 Afrikan-mestaruuskilpailuista Marrakechistä Bett saavutti pronssia 400 metrin aidoista ja pitkästä viestistä. 400 metrin aidoissa hän teki oman silloisen ennätyksensä 49,03.[3] Samana vuonna Bett oli mukana Kansainyhteisön kisoissa Glasgow'ssa, jossa hän karsiutui alkuerissä.[4][5]

Bett kilpaili kesällä 2015 viisi kertaa Suomessa, muun muassa Eliittikisoissa.[6] Bett voitti kultaa Pekingin MM-kilpailuissa 2015 ja juoksi oman ennätyksensä ja maailman kauden kärkiajan 47,79.[7] Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hänet hylättiin alkuerissä.[5]

Bett ei pystynyt osallistumaan Lontoon MM-kilpailuihin 2017 oikean pohjeluun rasitusmurtuman takia. Kansainyhteisön kisoissa 2018 Bett sijoittui 400 metrin juoksussa seitsemänneksi. Kenian 4x400 metrin viestijoukkue puolestaan hylättiin.[1]

Bett kuoli liikenneonnettomuudessa kotimaassaan 8. elokuuta 2018.[2]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji Tulos Paikka Päivä[3]
400 metrin aitajuoksu 47,79 Peking 25. elokuuta 2015

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nicholas Kiplagat Bett Commonwealth Games Corporation. Arkistoitu 16.5.2021. Viitattu 8.8.2018. (englanniksi)
  2. a b https://www.nation.co.ke/sports/athletics/-Nicholas-Bett-dies-in-Nandi-road-crash/1100-4702938-u5p43tz/index.html
  3. a b Nicholas Bett Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  4. http://g2014results.thecgf.com/athlete/cycling_road/1073304/nicholas_bett.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. a b Nicholas Bett Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 26.3.2017. (englanniksi)
  6. https://etusuora.com/lapinlahden-eliittikisat-neziri-aitoi-1320-wirkkala-heitti-8271/
  7. 400 Metres Hurdles Men 15th IAAF World Championships. IAAF. Viitattu 25.8.2015.