Merimiina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puolalainen kosketusmiina wz. 08/39 Hel
Saksalainen kosketusmiina Australian aluevesillä toisen maailmansodan aikana.
Yhdysvaltalainen miinanpurkaja harjoittelee räjähteen kiinnittämistä merimiinaan.

Merimiina on miina, joka on tarkoitettu laivojen ja sukellusveneiden tuhoamiseen. Merimiina on paikalleen sijoitettu tai ajelehtiva asejärjestelmä, joka odottaa laivan tai sukellusveneen saapumista läheisyyteensä, mikä laukaisee räjähdepanoksen.

Merimiinoja voidaan laskea mereen lentokoneista, helikoptereista, sukellusveneistä, miinalaivoista tai -veneistä. Myös useimmat muut sota-alukset voivat kantaa vaihtoehtoisina aseina merimiinoja. Sota-aikoina on miinoitukseen käytetty myös siviilialuksia.

Miinoituksen kohteena oleva laivasto pyrkii poistamaan miinauhan raivaamalla miinoitteita miinanraivaaja-aluksillaan, mitä taas vaikeuttaa miinoittajan mahdollisesti laskemat raivausesteet.

Merimiina on niin sanottu kynnysase, eli ne luovat pelotteen hyökkäävälle osapuolelle ja nostavat päätöksentekokynnystä hyökätä meritse merimiinoja käyttävään maahan, kuten kaikki muutkin aseet.

Merimiinatyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosketusmiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosketusmiina on perinteinen merimiinatyyppi. Miina ankkuroidaan merenpohjaan siten, että itse miina jää tiheydeltään vettä kevyempänä kellumaan näkymättömiin jonkin verran vedenpinnan alapuolelle. Tyypillisimmin kuulan muotoinen miina on varustettu tuntosarvilla, joissa on kosketussytytin. Miinan noin sadan kilon räjähdysainepanos räjähtää aluksen koskettaessa miinan tuntosarvea. Kosketusmiinoista rakennetaan tyypillisesti suuria sadoista miinoista koostuvia miinoitteita.

Herätemiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin perinteinen kosketusmiina, herätemiina ei tarvitse aluksen kosketusta räjähtääkseen. Herätemiina voi olla vaijerin varassa kelluva tai pohjaan laskettava. Pohjamiina lasketaan merenpohjaan, jossa se odottaa aluksen saapuvan yläpuolelleen. Miina räjähtää aluksen antaman herätteen vuoksi. Heräte voi olla esimerkiksi veden paineen tai magneettisuuden muutos. Nykyään sota-aluksista pyritään tekemään alumiini- ja komposiittirakenteilla sellaisia, etteivät ne aiheuttaisi magneettiherätettä.

Toisen maailmansodan aikana kehitettiin myös kone- ja potkuriäänien perusteella toimiva herätemiinatyyppi, joka muodosti oman ongelmansa sodan jälkeisessä raivausoperaatiossa.

Merenpohjassa räjähtävä herätemiina on varustettu huomattavasti suuremmalla räjähdyspanoksella kuin aluksen rungon vieressä räjähtävä kosketusmiina. Herätemiina on 500–1 000 kilon räjähdyspanos, joka saa vedessä aikaan voimakkaan räjähdyspaineen, mikä rikkoo aluksen rakenteita vaurioittaen myös aluksen kone- ja asejärjestelmiä. Miina voidaan asettaa myös siten, että se antaa useiden alusten kulkea ylitseen ja räjähtää vasta esimerkiksi viidennen aluksen saapuessa. Tämä vaikeuttaa miinoitteen raivausta.

Lonnan saarella Helsingin Kruunuvuorenselällä on säilynyt alkuperäinen magneettimiinojen torjuntaan liittyvä demagnetointiasema generaattoreineen ja laitteineen.

Ajomiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajomiina on merimiina joka päästetään ajelehtimaan vapaasti vesialueelle. Kansainväliset sopimukset kuitenkin kieltävät yli 24 tuntia ajelehtivat miinat. Useimmiten ajomiina-nimitystä kuitenkin käytettiin miinasta, joka raivauksen yhteydessä tai muuten oli jäänyt ajelehtimaan merelle. Viisikymmenluvulla tällaisia tavattiin usein.

Tähys- eli maaohjausmiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähysmiina on vanhin miinatyyppi; niitä laskettiin jo Krimin sodan aikana. Tätä miinatyyppiä käytettiin lähinnä omien tukikohtien suojana. Se poikkesi muista siten, että miinoissa ei ollut itsenäisesti toimivaa sytytintä vaan ne räjäytettiin kauko-ohjauksella maista käsin.

Eräs tunnetuimpia tällaisia miinasulkuja oli Norjassa, Oslonvuonossa olevan Kaholmenin linnakkeen suojaksi suunniteltu sulku; miinat oli jo hankittu ja kauko-ohjausasema rakennettu, mutta budjettipulan vuoksi miinojen ohjauskaapelit oli suunniteltu hankittavan syksyllä 1940 jolloin miinatkin olisi asennettu. Saksalaisten hyökkäys tulikin jo alkuvuodesta 1940, ja sulku jäi pysyvästi rakentamatta.

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Västerbottens Kuriren -lehden mukaan vielä vuonna 2010 Merenkurkussa lymysi satoja vanhoja merimiinoja. Lehden mukaan meressä Uumajan edustalla Holmöstä Suomen puolelle saaristoon odottaa jopa 500 miinaa. Ruotsin Maanpuolustuksen tutkimuslaitoksen mukaan ne ovat edelleen hengenvaarallisia.[1]

Suomenlahteen laskettiin sodan aikana 60 000 miinaa[2]. Vuonna 2009 Helsingin edustalta raivattiin venäläisiä toisen maailmansodan aikaisia merimiinoja Nord Stream -yhtiön kaasuputken tieltä[1]. Vuonna 2018 Suomenlahdesta raivattiin muiden aseiden lisäksi 50 merimiinaa[2].

Kielin rannikolla on merenpohjassa 10–20 metrin syvyydessä 150 miinaa[2].

Miinojen ruostuessa niiden räjähdeaineena käytetty myrkyllinen TNT vuotaa mereen ja hajoaa edelleen myrkyllisiksi aineosiksi, joita kertyy merieliöihin[2].

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkuun on pystytetty miinanraivaustyössä kaatuneiden muistomerkiksi alustalle asennettu tähysmiinan kuori; sen paljasti jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Porin Reposaaren satamapuistossa on myös miinanraivaajien muistomerkkinä vanha miina.

Turun Pansiossa toimii miinoihin keskittynyt museo Miinamuseo (per. 1995).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rosén - Ohrelius: Laivojen kirja, suom. Eino Koivistoinen

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]