Max Hoffmann
Max Hoffmann (25. tammikuuta 1869 Homberg an der Efze – 8. heinäkuuta 1927 Bad Reichenhall)[1] oli saksalainen kenraali, joka suunnitteli ensimmäisen maailmansodan aikana useat itärintaman keskeisistä operaatioista. Häntä on pidetty lahjakkaana strategina.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hoffmann liittyi Saksan armeijaan vuonna 1887, kävi Berliinin sota-akatemian, palveli upseerina Preussin jalkaväessä ja siirtyi sitten pääesikuntaan. Hänestä tuli pääesikunnan erikoisasiantuntija Kauko-Itään liittyvissä asioissa ja Venäjän–Japanin sodan aikana 1904–1905 hän toimi sotilastarkkailijana Japanin puolella. Tammikuussa 1914 hänet ylennettiin everstiluutnantiksi.[2][1]
Juuri ennen maailmansodan puhkeamista elokuussa 1914 Hoffmann nimitettiin Itä-Preussiin sijoitetun Saksan 8. armeijan apulaisesikuntapäälliköksi. Hän vastusti 8. armeijan komentajan, kenraali Maximilian von Prittwitzin suunnitelmaa perääntyä Veikselin taaksen, koska se olisi merkinnyt Itä-Preussin jättämistä venäläisille ilman taistelua. Armeijan johto korvasi Prittwitzin nopeasti Paul von Hindenburgilla, joka yhdessä Erich Ludendorffin kanssa omaksui Hoffmannin hyökkäysstrategian. Suunnitelma perustui Venäjän armeijoiden huonoon keskinäiseen koordinaatioon. Tuloksena oli saksalaisten murskavoitto 26.–30. elokuuta käydyssä Tannenbergin taistelussa, jossa Aleksandr Samsonovin komentama Venäjän toinen armeija saarrettiin ja käytännössä tuhottiin. Hindenburg ja Ludendorff saivat tuolloin kunnian voitosta, mutta myöhemmin Hoffmann on tunnustettu menestyksekkään suunnitelman pääarkkitehdiksi. Osin hänen suunnitelmaansa perustui myös Venäjän ensimmäisen armeijan lyöminen Masurian järvien taistelussa syyskuun alussa, minkä myötä venäläiset ajettiin kokonaan pois Saksan maaperältä.[1][3]
Hoffmann oli tämän jälkeen Ludendorffin läheinen avustaja siihen saakka kunnes kenraali siirrettiin itärintamalta päämajaan. Elokuussa 1916 Hoffmann ylennettiin everstiksi ja hänestä tuli itärintaman vastanimitetyn uuden komentajan, prinssi Leopoldin esikuntapäällikkö. Seuraavana vuonna hänet ylennettiin kenraalimajuriksi. Joulukuussa 1917 käynnistyneissä Brest-Litovskin rauhanneuvotteluissa Hoffmann toimi Saksan sodanjohdon edustajana. Venäjän bolševikkihallituksen viivytellessä sopimuksen allekirjoittamista Hoffmann irtisanoi 16. helmikuuta 1918 maiden välisen aselevon ja määräsi kaksi päivää myöhemmin käynnistettäväksi saksalaisten massiivisen hyökkäyksen. Saksalaisten vallattua lyhyessä ajassa valtavan maa-alueen venäläiset taipuivat 1. maaliskuuta allekirjoittamaan Saksalle edullisen rauhansopimuksen.[1][3][2]
Hoffmann siirrettiin pois palveluksesta kesäkuussa 1919, kun hän kieltäytyi tunnustamasta Versaillesin rauhansopimusta.[2] Sodan jälkeen hän kirjoitti useita muistelmateoksia, kuten 1923 ilmestyneen Der Krieg der versäumten gelegenheiten (”Menetettyjen mahdollisuuksien sota”).[1] Teoksissaan hän arvosteli Saksan sodan aikaista sodanjohtoa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Max Hoffmann (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 12.1.2014.
- ↑ a b c Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 431 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 12.1.2014.
- ↑ a b Max Hoffmann (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 12.1.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Max Hoffmann Wikimedia Commonsissa
- Hoffmann, Max Deutsche Biographie (saksaksi)
| ||||||||||||||||||
