Marcel Desailly

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marcel Desailly

Marcel Desailly (s. 7. syyskuuta 1968[1] Accra, Ghana) on ranskalainen jalkapalloilija. Hän oli pelipaikaltaan puolustaja (keskuspuolustaja)

Desailly muutti perheensä kanssa Ranskaan 4-vuotiaana. Ensimmäiset jalkapallo-ottelunsa hän pelasi Nantes'in riveissä. Myöhemmin kiinnostusta osoitti eräs maan kärkijoukkueista, Olympique de Marseille. Marseillessa Desailly saavuttikin Mestarien liigan voiton vuonna 1993. Sitten tie vei Italian AC Milanin kautta Englantiin Chelsean riveihin. Siellä pelattujen kausien jälkeen hän siirtyi 2004 Qatariin ja pelasi siellä Qatar Sports Clubin ja Al-Gharafan riveissä. Desailly ilmoitti keväällä 2006 lopettaneensa uransa oltuaan puoli vuotta vailla joukkuetta.

Maajoukkueessa Desailly debytoi 22. elokuuta 1993 Ruotsia vastaan. Hän voitti maailmanmestaruuden vuonna 1998, vaikkakin joutui ulosajetuksi loppuottelussa, sekä Euroopan-mestaruuden vuonna 2000. MM-kilpailuissa 2002 hän pelasi joukkueen kapteenina Ranskan kaikki kolme ottelua alusta loppuun mutta tuolloin Ranska jäi alkulohkossaan viimeiseksi tekemättä maaliakaan[2]. Desailly pelasi Ranskan maajoukkueessa 116 ottelua ja teki niissä kolme maalia.[3][4]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Italian mestaruus kaksi kertaa (AC Milan)
  • Ranskan mestaruus 1992 (Marseille)
  • UEFA Mestareiden Cup 1993 (Marseille) ja 1994 (AC Milan)
  • Maailmanmestaruus 1998 (Ranska)
  • Euroopan mestaruus 2000 (Ranska)
  • Qatarin mestaruus 2005 (Al-Gharafa)
  • Confederations Cupin voitto 2001, 2003

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eskola, Jussi, ym.: Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 27. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.
  2. Eskola, Jussi, ym.: Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 21–22, 25, 27. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.
  3. Desailly, Marcel national-football-teams.com. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)
  4. Pierrend, José Luis: Marcel Desailly - Century of International Appearances 7.4.2004. RSSSF. Viitattu 1.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.