Lääninhallitus
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Ruotsin tilanteesta (sv:Länsstyrelse) voisi kirjoittaa tarkemmin. |
Lääninhallitus (lyhenne LH[1]) oli ennen vuotta 2010 valtion aluehallintoviranomainen Suomessa. Kussakin Suomen läänissä oli lääninhallitus, jonka toimintaa johti maaherra. Hallintomalli periytyy Ruotsin vallan ajalta ja myös Ruotsissa on edelleen samanlainen lääneihin ja lääninhallituksiin perustuva aluehallinto.
Lääninhallitukset lakkautettiin vuoden 2010 alussa, jolloin niiden tilalle perustettiin aluehallintovirastot.
Lääninhallitus oli alueviranomainen, jonka tehtäviä ohjasi kahdeksan ministeriötä. Se edisti, arvioi ja valvoi lääninsä alueella tapahtuvia julkisia palveluja[2]
- elintarvikehallinnossa
- eläinlääkinnässä
- eläinsuojelussa
- kilpailuhallinnossa
- kuluttajahallinnossa
- liikennehallinnossa
- liikunta- ja nuorisotoimessa
- oikeushallinnossa
- opetus- ja kulttuurihallinnossa
- pelastushallinnossa
- poliisihallinnossa
- sosiaali- ja terveyshallinnossa
Lääninhallituksessa oli poliisin ja pelastustoimen aluejohto, sillä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta oli keskeinen osa viraston toimintaa. Se huolehti yhteistoiminnassa alue- ja paikallishallinnon viranomaisten kanssa varautumisesta poikkeusoloihin. Se järjesti myös alueellisia maanpuolustuskursseja keskeisille henkilöille yhdessä puolustusvoimien kanssa.[3] Poliisiosastoa johti lääninpoliisijohtaja ja Pelastusosastoa lääninvalmiusjohtaja.
Lääninhallitus Suomessa 1930-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lääninhallituksen eli maaherranviraston päällikkönä oli maaherra, joka oli valtioneuvoston ja lähinnä sisäasiainministeriön alainen valtion virkamies. Lääninhallitus jakaantui kahteen osastoon: lääninkansliaan ja lääninkonttoriin.[4]
- Lääninkanslia
Lääninkanslian esimiehenä toimi lääninsihteeri. Muita virkamiehiä kansliassa olivat varalääninsihteeri, anomusasiainreistraattori ja kirjeasiainreistraattori sekä tarpeen vaatiessa lääninnotaari. Näiden virkamiesten lisäksi lääninkansliassa työskenteli tarpeellinen määrä lääninkanslisteja sekä lääninkonttorin kanssa yhteinen arkistonhoitaja.[4]
- Lääninkonttori
Lääninkonttorin esimiehenä toimi lääninkamreeri. Muita konttorin virkamiehiä olivat varalääninkamreeri, lääninrahastonhoitaja, lääninkirjuri ja reistraattori sekä tarpeen vaatiessa apukamreeri ja rahastonhoitajan apulainen. Näiden virkamiesten lisäksi lääninkonttorissa työskenteli tarpeellinen määrä lääninkonttoristeja sekä lääninkanslian kanssa yhteinen arkistonhoitaja.[4]
- Virantäyttö
Lääninsihteerin ja lääninkamreerin nimitti virkaan valtioneuvosto, ja virkaa haettiin 56 päivän hakuajalla maaherranvirastolta valtioneuvostolle asetetulla hakemuksella. Varalääninsihteerin ja varalääninkamreerin nimitti valtioneuvosto maaherran tekemän ehdotuksen ja puoltolauseen pohjalta. Valtioneuvosto nimitti myös lääninrahastonhoitajan, lääninkirjurin, kruununvoudin ja henkikirjurin 14 päivän hakemusajalla. Muut lääninhallituksen virkailijat määräsi toimiinsa maaherra 30 päivän hakemusajalla.[4]
Asioiden käsittely lääninhallituksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lääninhallituksessa esille tulevat asiat ratkaistiin esittelystä. Lääninsihteerin, varalääninsihteerin, lääninkamreerin ja varalääninkamreerin, kunkin omalta alaltaan, tuli esitellä asiat maaherran ratkaistavaksi. Esittelevän virkamiehen tuli esiteltäessä asiaa ilmoittaa oma mielipiteensä maaherralle ja olla mukana päätöstä harkitsemassa, mutta maaherralla oli kuitenkin yksinomainen ratkaisuvalta. Silloin kun esittelijä oli jossain asiassa eri mieltä kuin maaherra, hän oli oikeutettu merkitsemään eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan. Mikäli eriävää mielipidettä ei kirjattu pöytäkirjaan, katsottiin esittelijän yhtyneen maaherran päätökseen.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 10.4.2013.
- ↑ Yleistä lääninhallituksista (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Poikkeusoloihin varautuminen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Hakkila, Esko (toim.): Lakiasiain käsikirja, s. 577–579. Porvoo: WSOY, 1938.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lääninhallinto 350 vuotta – Länsförvaltningen 350 år. Helsinki: Sisäasiainministeriö, 1986. ISBN 951-46-8896-1.
- Suomen keskushallinnon historia 1809–1996. Helsinki: Hallintohistoriakomitea, 1996. ISBN 951-37-1976-6.
- Selovuori, Jorma (toim.): Valta ja byrokratia Suomessa 1809–1998. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 1999. ISBN 951-37-2783-1.
- Savolainen, Raimo (toim.): Oma hallinto: kansakuntaa rakentamassa 1809–2009. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2009. ISBN 978-951-37-5635-2.