Lumiraja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lumirajaa Maan vuoristoissa. Aurinkokunnan lumirajasta on eri artikkeli.
Cotopaxi (5,897 m) ylimmät rinteet ovat lumirajan yläpuolella, mikä on Andeilla noin 5 000 metriä merenpinnan yläpuolella.
Alaskassa Denalin ylimmät osat jäävät lumirajan yläpuolelle.

Lumiraja on se korkeus, jonka yläpuolella on pysyvä lumipeite ja jäätiköitä maan yllä. Sen kohdalla lumen kertymä on yhtä suuri kun lumen sulaminen ja sublimoituminen. Lumirajan korkeus riippuu muun muassa lämpötilasta ja aurinkoisuudesta: varjonpuoleisilla rinteillä se voi olla kilometrin alempana kuin auringonpaisteisilla.[1]

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa lumirajan korkeuteen. Jääkaudella lumiraja aleni satoja metrejä, jopa kilometrin.[1] Ilmaston lämpeneminen nostaa lumirajaa arviolta 150 m jokaista keskilämpötilan nousun astetta kohti.[2]

Esimerkkejä lumirajan korkeudesta maapallon eri osissa:[3]

  • Huippuvuoret 450 metriä
  • Norja Ofoten-vuonon lähistö 1 100 metriä
  • Etelä-Norjan Bergenin lähistö 1 250 metriä
  • Pyreneet, Espanja 2 800–3 000 metriä
  • Alpit 2 400–3 200 metriä
  • Kaukasus-vuoristo: kostea länsipuoli 2 700 metriä, kuiva itäpuoli, 3 800 metriä
  • Päiväntasaajan seutu: Ecuador 4 700–4 800 metriä ja Afrikka Kilimandjaron vuori 5 380–5 800 metriä

Yhteenveto lumirajan korkeudesta leveysasteiden mukaan[4].

  • Päiväntasaaja 4 500–5 200 m
  • 30 pohjoinen leveysaste 4 200–6 100 m
  • 60 pohjoinen leveysaste 600–2 500 m
  • 80 pohjoinen leveysaste 100–400 m
Edellytykset lumen säilymiselle vaihtelevat eri seudulla korkeudesta huolimatta esimerkiksi johtuen tuulesta. Kuvan esimerkki on Jotunheimenista Norjasta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Snow line Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.1.2013.
  2. Euroopan matkailukohteet sekä kärsivät että hyötyvät ilmastonmuutoksesta: Ilmasto vaikuttaa matkakohteen valintaan ilmasto-opas. SYKE, Aalto-yliopisto, YTK, Ilmatieteen laitos. Arkistoitu 7.9.2016. Viitattu 20.1.2013.
  3. Iivari Leiviskä: Maanpinnan muodot ja niiden synty, s. 206
  4. Encyclopedia Britannica 1974, Macropaedia 4, ISBN 0-85229-290-2, Artikkeli Climate