Lukkari
Lukkari (alk. ruotsin klockare) oli alun perin seurakunnan kellonsoittaja ja myöhemmin kirkonvartija, kirkonpalvelija ja lasten opettaja,[1][2] joka toimi papin apulaisena[3]. Nimitys viittaakin kellojen soittamiseen ja se on lainaa ruotsin sanasta klockare, joka tulee sanasta klocka, ”kello”.[2][3] Lukkarin velvollisuuksiin kuului kirkkoherran apulaisena kuljettaa papiston kirjeitä ja tuomiokapitulin määräyksiä pappilasta toiseen. Viestijärjestelmää kutsuttiin lukkarinpostiksi.[4] Lukkarin muut tehtävät kuuluvat nykyään pääosin suntiolle.
Lukkari-sanan merkitys kuitenkin muuttui vähitellen, ja sitä käytettiin pitkään merkityksellä kanttori, mutta tämäkin merkitys on jo vanhentunut.[1] Kanttorilla oli tehtäviä esimerkiksi kinkereillä[5][2] ja silloin tätä nimenomaan kutsuttiin yleensä lukkariksi. Sanan merkitys siis muuttui vähitellen alkuperäisestä kellonsoittajasta ja tarkoitti ensin myös kirkonpalvelijaa ja sitten myös lasten opettajaa. Kun rooli kasvoi muussa kansanopetuksessa, kuten kinkereillä, työn teki useimmiten kanttori,[5][2] mutta nimitys jäi.
Vuoden 1869 kirkkolaki teki lukkarin virasta kirkkomuusikon viran. Lukkarin tehtäviksi säädettiin veisuun johtaminen jumalanpalveluksissa ja muissa toimituksissa, koraalilaulun opettaminen rippikoululaisille, avustaminen lasten lukemaan opettamisessa ja jotkin kirkon vahtimestarin toimet. Lukkarin virkaan voitiin yhdistää urkurin virka, jos kirkkoherra ja seurakunta asiasta niin sopivat. Urkurin tehtävänä oli säestää veisuuta jumalanpalveluksissa ja kirkossa järjestetyissä tilaisuuksissa.[6] Yhdistetyn viran hoitajaa kutsuttiin lukkari-urkuriksi ja myöhemmin alettiin käyttää nimitystä kanttori-urkuri.[7]
Unilukkariksi kutsuttiin leikillisesti suntiota tai muuta kirkonpalvelijaa, joka pitkällä kepillä herätteli nukahtaneita jumalanpalvelukseen osallistujia. Tämä tehtävä oli kirkonpalvelijalla siihen aikaan kun seurakuntalaisten kirkossa käyminen oli pakollinen velvollisuus.
Suomalaisen kirjallisuuden tunnettu lukkarihahmo on Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä. Hänen luokseen veljekset hakeutuivat saadakseen seurakuntalaisen tarvitseman vähimmäissivistyksen: lukutaidon, sitä kautta rippikoulun ja tärkeimmän – akanottoluvan. Tässä kohdin Kivi kuvaa lukkarin ankarana opettajana, joka kohtelee veljeksiä jopa sadistisesti. Lopulta nämä pakenevatkin hänen luotaan. Romaanin lopulla lukkari on arvostettu sovittelija ja puhemies veljesten ja Toukolan poikien välillä; hän toimii myös auktoriteettina Juhanin ja Venlan kihlautumista pohdittaessa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b "lukkari" Kielitoimiston sanakirjassa
- ↑ a b c d Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 430 ja 634
- ↑ a b Armas Luukko: Laihian historia II, s. 245. Vaasa: Vaasa Oy, 1973. ISBN 951-99066-1-4.
- ↑ Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 389. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9.
- ↑ a b "kinkerit" Kielitoimiston sanakirjassa
- ↑ Pajamo, Reijo & Tuppurainen, Erkki: Suomen musiikin historia. Kirkkomusiikki, s. 250. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.
- ↑ Nykysuomen sanakirja. Hakusana lukkari-urkuri. Helsinki: WSOY, 1951–1961.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lukkari Wikimedia Commonsissa
