Louisa May Alcott
| Louisa May Alcott | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. marraskuuta 1832 Germantown, Pennsylvania, Yhdysvallat |
| Kuollut | 6. maaliskuuta 1888 (55 vuotta) Boston, Massachusetts, Yhdysvallat |
| Ammatti | kirjailija |
| Vanhemmat |
Abigail May Alcott Bronson Alcott |
| Kirjailija | |
| Salanimi | A. N. Barnard |
| Tuotannon kieli | englanti |
| Aikakausi | 1863–1876 |
| Esikoisteos | Hospital Sketches (1863) |
| Pääteokset | Pikku naisia (1868) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| louisamayalcott.org | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Louisa May Alcott (29. marraskuuta 1832 Germantown – 6. maaliskuuta 1888 Boston) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan nuortenkirjastaan Pikku naisia.
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Louisa May Alcott syntyi Germantownissa (nykyisin osa Philadelphiaa). Hänen vanhempansa olivat Abigail May Alcott ja Bronson Alcott. Hän oli toinen neljästä tyttärestä. Alcottin lapsuudessa perhe muutti myöhemmin Bostoniin ja sieltä Concordin kaupunkiin.[1]
Louisan isä Bronson Alcott kuului Uuden-Englannin transsendentalisteihin.[1] Tämä oli Yhdysvalloissa 1800-luvulla vaikuttanut kulttuurinen suuntaus, johon liittyi muun muassa luonnonmystiikka, intuitio ja auktoriteeteista vapaa uskonto. Hän oli idealistinen opettaja, joka sovelsi transsendentalismia kasvatusopin teorioissaan. Perheen ystäviin kuului muita samaa maailmankatsomusta edustavia intellektuelleja, kuten kirjailijat Henry Thoreau, Ralph Waldo Emerson ja Nathaniel Hawthorne. Louisa kasvoi tässä henkevässä ympäristössä hänen isänsä toimiessa hänen opettajanaan. Vapaamielinen kasvuilmapiiri sai hänet jo nuorena kiinnostumaan yhteiskuntatieteistä, kirjallisuudesta ja kasvatusopista. Alcottista tuli myös myöhemmällä iällä aktiivinen naisasianainen ja naisten äänioikeuden puolesta taistelija.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain sisällissodan aikana Alcott työskenteli vapaaehtoisena sairaanhoitajana sotilassairaalassa Washingtonissa. Siellä hän sairastui lavantautiin, josta hän ei koskaan täysin toipunut. Alcott kokosi sotilassairaalasta lähettämistä kirjeistään kirjan Hospital Sketches, joka ilmestyi vuonna 1863.[1]
Alcott alkoi jo nuorena kirjoittaa tarinoita ja runoja. Hän julkaisi myös lehdissä romanttisia jatkokertomuksia. Ansioillaan hän auttoi rahallisesti epäkäytännöllistä isäänsä, joka epäonnistui kerta toisensa jälkeen yrityksissään perustaa oma koulu transsendentalismin utopistisessa hengessä.
Vuosi 1868 oli käännekohta Alcottin kirjallisella uralla. Tällöin ilmestyi hänen kuuluisin teoksensa Pikku naisia ja seuraavana vuonna sen jatko-osa Viimevuotiset ystävämme. Kirja syntyi taloudellisesta pakosta, mutta se sai pian suuren suosion ja sillä oli valtava kaupallinen menestys. Alcott oli saanut monet kerrat käsikirjoitustarjouksiinsa kustantajilta kieltävän vastauksen, kunnes eräs heistä kehotti Alcottia kirjoittamaan tyttökirjan ja lupasi julkaista sen. Poikamainen Louisa tuskaili äidilleen, että miten hän voisi kirjoittaa tyttökirjan, kun ei tuntenut muita tyttöjä kuin ”meidän tytöt”, jolloin Abigail-äiti vastasikin hänelle: ”No kirjoita sitten meidän tytöistä!” Niinpä kirja perustuu suureksi osaksi Alcottin omiin lapsuudenkokemuksiin ja häneen itseensä sekä hänen kolmeen sisareensa.
Pikku naisten menestys sai Alcottin jatkamaan tyttöromaanien kirjoittamista. Kirja sai pian jatkoa kirjoista Pikku miehiä (1871) ja Plumfieldin pojat (1886), jotka kertovat Jo'n perustamasta poikakoulusta ja sen oppilaista. Muita Alcottin samanhenkisiä koko maailman rakastamia tyttökirjoja ovat muun muassa Tytöistä parhain (1870), Kahdeksan serkusta (1874) ja Kun ruusu puhkeaa (1876). Alcott tunnetaan nykyisin parhaiten näistä klassisista nuortenkirjoista, joista on tehty lukemattomia filmiversioita ja jotka kaikki kuvaavat perhe-elämää viktoriaanisessa Amerikassa hieman moralisoivasti, mutta samalla tarkkanäköisesti ja lämpimästi.
Louisa May Alcott kuoli Bostonissa 55-vuotiaana vuonna 1888.
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikku naisia kertoo neljästä Marchin sisaruksesta nimeltä Meg, Jo, Beth ja Amy, jotka elävät rakastavan äitinsä kanssa vaatimattomissa oloissa, hiljaisessa pikkukaupungissa Massachusettsissä. Perheen isä on sotilaspappina sisällissodan rintamalla. Tytöt ovat kaikki neljä erilaisia luonteeltaan: Meg, vanhin on kiltti ja äidillinen, Jo, joka on Louisan oma nuoruudenkuva, on poikamainen, vallaton ja kärsii vihan hallinta ongelmista, mutta rakastaa kirjoittamista, Beth on ujo ja musikaalinen, ja Amy nuorin, sievä, temperamenttinen ja taiteellinen. Tyttöjen paras ystävä on herkkä naapurin poika Laurie. Romaanin jatko-osassa, Pikku naisia 2 (julkaistu Suomessa aiemmin nimellä Viimevuotiset ystävämme), tytöt kasvavat nuoriksi naisiksi ja avioituvat vuoron perään. Beth kuolee tulirokkoon.
Pikku naisia on tulkittu monesta näkökulmasta. Sekä aggressiivisen että vähemmän aggressiivisen feministisestä näkökulmasta. 2000-luvulla tutkimukset ovat keskittyneet enemmän Pikku naisia -kirjoissa esiintyvään ja kirjailijan omaan sukupuolijoustavuuteen. Kakkoskirjassa Laurie ihastuu Jo'hon ja alkaa painostamaan tätä, hyvinkin aggressiivisesti minkä seurauksena Jo muuttaa New Yorkiin. Toisin kuin sisarukset jotka kasvavat, kakkos-osan Laurie on pysynyt teini-ikäisen tasolla. New Yorkissa Jo ystävystyy saksalaisen maahanmuuttaja professori Friedrich Bhaeriin. Friedrich auttaa Jo'ta löytämään oman kirjailijan äänensä. Jo ihastuu Friedrichiin mutta samalla pelkää omia tunteitaan. Jo'n tie menestyväksi kirjailijaksi on pitkä ja kivinen. Kakkosen keskiössä ovat myös Amyn kasvuprosessi ja tämän Euroopan matka sekä Laurien kasvu pojasta mieheksi.
Alcott tunnetaan siitä, miten hän leikittelee sukupuoliroolien kanssa, ja tämä näkyy kaikissa Pikku naisia -kirjoissa. Laurien hahmo perustuu Alcottin näyttelijäystävä Alf Whitmaniin sekä puolalaiseen säveltäjään Ladislas Wisniewskiin, johon Alcott tutustui Sveitsissä. Friedrichin hahmo pohjautuu Louisan transendialistiystäviin filosofi Henry-David Thoreauhun sekä Ralf Waldo Emmersoniin ja Louisan suosikkikirjailijaan saksalaiseen runoilija Goetheen.Alcottin ensimmäinen teos Moods kertoo nuoresta Sylviasta ja rakkaudesta kahteen mieheen (Thoreau ja Emmerson). Pikku Naisia on puoli-elämänkerrallinen romaani. Jo on kirjailija oma idealli hänestä itsestään, sekä useista naisista, Louisa lähipiiristä, jotka hän tunsi ja ihaili. Seka Friedrich ja Laurie pohjautuvat useampiin Alcottin tuntemiin miehiin. Esimerkiksi Jo'n ja Friedrichin ikäero on 16 vuotta, sama kuin Louisan ja Henry-David Thoreaun välillä.
Louisan nuorempi sisar May, johon Amyn hahmo osittain perustuu, tunsi myös molemmat "tosi-elämän" Lauriet, mutta ei rakastunut tai mennyt kummankaan kanssa naimisiin. Meg ja John pohjautuvat Louisan Anna-sisareen ja tämän mieheen John Prattiin. Heidän kaksi poikaa toimivat malleina Friedrichin sisaren pojille Franzille ja Emilille.
Pikku naisia noudattaa Bildungsromanin kaavaa. Bildungsroman on alun perin Saksasta lähtöisin oleva kirjallisuuden laji, jossa pääpaino on päähenkilöiden psykologisessa ja moraalisessa kasvussa. Pikku naisia kertoo myös 1800-luvun puolenvälin naisten asemasta, filosofisista suuntauksista, uskonnosta, sosiaalisista teemoista kuten varakkuudesta, asemasta, maahanmuutosta ja syrjinnästä
Alcott ei mennyt itse naimisiin. Syynä voi olla tämän omien vanhempien myrskyinen avioliitto. Todennäköisin syy taitaa kuitenkin olla syvä rakkaus Henry Thoreuta kohtaan, joka ei päättynyt edes hänen kuolemaansa. Thoreau esiintyy lähestulkoon jokaisessa Alcottin tarinassa. Hän on esimerkiksi "Kun ruusu puhkeaa" kirjan nuori filosofi Mac.
Alcottia pidetään yleensä lasten- tai nuortenkirjailijana, mutta hän julkaisi myös jännityskirjoja ja melodramaattisia rakkauskertomuksia salanimellä A. N. Barnard. Näissä kirjoissa vilisee kostonhimoisia sankarittaria, mielisairaita ja oopiumin orjia, ja niiden tunnelma eroaa täysin hänen paremmin tunnettujen romaaniensa kotoisasta ilmapiiristä.[1] Niitä on julkaistu suomeksi kokoelmassa Naamion takana vuonna 2006. Kirjailija itse ei pitänyt jännitystarinoitaan tuotantonsa parhaimpina, ja yritti jälkeenpäin salata yhteytensä niihin. Pikku Naisia kirjan Weekly Volcano - viikkolehti, jolle Jo vähän aikaa työskentelee ja se päätoimittaja Herra Dashwood ovat karikatyyrejä Frank Lesley´s Weekly Newspaper´s lehdestä, Frank Lesley oli New Yorkilainen lehtipohatta.
Alcott itse näki itsensä realistisena aikuis-kirjailijana. Hänen omia suosikkiteoksiaan olivat Moods ja hänen viimeiseksi teokseksi jäänyt Work The Story of experience.
Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alcottin vanhoja suomennoksia on julkaistu toisen maailmansodan jälkeen huomattavasti lyhennettyinä laitoksina. Uudet 2000-luvun suomennokset ovat lyhentämättömiä. Kommentoidessaan poistoja Alcott-suomentaja Inkeri Koskinen on piikikkäästi viitannut Alcottin lukijoiden oletettuun sivistymättömyyteen: ”…naiskirjailijoita koskeva keskustelu on lyhennetty pois myöhemmistä, korjatuista suomennoksista Plumfieldin pojista. Tyttökirjojen lukijoiden ei ehkä enää oleteta tuntevan George Eliotia tai edes Charlotte Brontëa.”[2]
Alcottin suomennettuja teoksia:
- Pikku naisia (suom. Tyyne Haapanen) WSOY, 1995
- Viimevuotiset ystävämme (suom. Annikki Haahti) WSOY, 1992 (suom. myös nimellä Pikku naisia II)
- Pikku miehiä (suom. Ville Hynynen) WSOY, 1992
- Plumfieldin pojat ja mitä heistä tuli (suom. Elma ja Aarne Voipio) WSOY, 1992
- Kahdeksan serkusta (suom. Ville Hynynen) WSOY, 1992
- Kun ruusu puhkeaa (suom. Alli Wiherheimo) WSOY, 1992
- Tytöistä parhain (suom. Lyyli Reijonen) WSOY, 1992
- Sireenien alla (lyhentäen suom. Martta Räsänen) WSOY, 1960
- Naamion takana: kootut kertomukset (suom. Inkeri Koskinen) Helmi Kustannus, 2005
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Liukkonen, Petri: L(ouisa) M(ay) Alcott (1832–1888) 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. (englanniksi)
- Harriet, Reisen, Louisa May Alcott, The Women Behind Little Women
- Louisa May Alcott, Little Women, Penguing Classics Edition with Elaine Showalter Edition
- Megan Armknecht, Jo Marries Goethe Dr Bhaer as Louisa May Alcott’s Representation of the Goethean Ideal in Little Women
- Little Women, Louisa May Alcott, Penguin Classics Edition with Elaine Showalter Introduction
- Louisa May Alcott, The Woman Behind Little Women by Harriet Reisen
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vapaasti ladattavia Louisa May Alcottin e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta.
- Alcottin teoksia The Luminist League Archive:ssa.
- Evolution of Friedrich Bhaer (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||||||||||
