Liekokasvit
| Liekokasvit | |
|---|---|
 Katinlieon (Lycopodium clavatum) itiötähkiä. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Luokka: | Liekomaiset Lycopodiopsida |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Lahko: | Lycopodiales |
| Heimo: |
Liekokasvit Lycopodiaceae P.Beauv. ex Mirbel |
| Katso myös | |
Liekokasvit (Lycopodiaceae) on liekomaisten (Lycopodiopsida) luokan Lycopodiales-lahkon ainoa heimo, joka sisältää kaikki nykyisin elävät lieot. Ketunliekojen suku on joskus sijoitettu omaan heimoonsa (Huperziaceae).
Lycopodium koostuu kreikan sutta ja jalkaa tarkoittavista sanoista (lykos ja podion), mikä viittaa takkuisiin, lehdekkäisiin varsiin. Useissa kielissä liekokasveja nimitetään sudenkynsiksi.
Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liekokasvit ovat monivuotisia yhtäläisitiöisiä sanikkaisia. Useimmat niistä ovat varpumaisia, suikertelevavartisia ja pystyhaaraisia. Pieniä, neulasmaisia tai suomumaisia lehtiä on varrella tiheästi. Itiöpesäkkeet sijaitsevat itiölehtien hangoissa, joko verson yläosassa tai tähkämäisesti verson kärjessä.[1]
Liekokasvien varret ovat halkihaaraisia eli dikotomisia ja anatomialtaan protosteelisiä. Lehdet ovat mikrofyllejä, joille on ominaista yksinkertaisuus ja yksi ainoa suoni, joka ei haaraudu. Itiöpesäkkeet ovat muodoltaan munuaismaisia tai pyöreitä ja avautuvat raoilla; pesäkkeet sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Lähes pallomaisissa tai nelitahokasmaisissa itiöissä on kolmihaarainen itureikä. Itiön itämisen tuloksena syntyy gametofyytti, jossa suvullinen lisääntyminen tapahtuu. Muodoltaan se on mukulamainen ja voi sijaita maan pinnalla tai sisällä. Edellisessä tapauksessa se on yhteyttävä, jälkimmäisessä sienijuuren varassa elävä mykoheterotrofi.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liekokasveja tavataan lähes koko maapallolla, mutta kylmimmiltä ja kuivilta alueilta ne puuttuvat.
Evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liekokasveilla ei ole läheisiä sukulaisia missään kasviryhmässä, sukulaisuus lahnanruoho- ja mähkäkasveihinkin (heimot Isoëtaceae ja Selaginellaceae) on hyvin etäinen. Fossiiliaineisto on niukka, eikä tunnettuja fossiileja pystytä sijoittamaan mihinkään nykyiseen liekokasvisukuun. Heimo lienee peräisin hiilikaudelta, jolloin niiden puumaiset sukulaiset olivat valtakasvillisuutta. Nykyiset liekokasvit muodostavat kolme (tai jopa viisi) kladia eli kehityslinjaa. Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä kladit ovat jaettavissa edelleen, jolloin sukujen määrä nousisi 14:ään, mutta monet niistä jäävät tuntomerkeiltään ja morfologialtaan hämäriksi. Omalaatuisin on eräs ketunliekolaji, Huperzia drummondii (entinen Phylloglossum drummondii) maanalaisine mukuloineen, lehtiruusukkeineen ja lehdettömän pesäkeperän päässä sijaitsevine itiötähkineen. Laji on sopeutuma ajoittain kuivuvaan kasvuympäristöön Australiassa, ja on ulkonäöstään huolimatta selvästi ketunliekojen sukuun kuuluva.[2]
Liekokasvisukuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Dendrolycopodium A.Haines – hakolieot[3] – luokitellaan myös tähkäliekojen synonyymiksi[4]
- Diphasiastrum Holub – suomulieot, aiemmin keltalieot[1][5] – luokitellaan myös tähkäliekojen synonyymiksi[4]
- Huperzia Bernh. – ketunlieot
- Lycopodiella Holub – konnanlieot
- Lycopodium L. – tähkälieot, aiemmin riidenlieot[1][6]
- Phlegmariurus (Herter) Holub – häntälieot[7] – luokitellaan myös ketunliekojen synonyymiksi[8]
- Phylloglossum Kunze – luokitellaan myös ketunliekojen synonyymiksi[8]
- Spinulum A.Haines – otalieot[9] – luokitellaan myös tähkäliekojen synonyymiksi[4]
Christenhusz ja muut (2017) jakavat liekokasvit kolmeen sukuun, joissa on yhteensä noin 400 lajia. Runsaimmin lajeja sisältää ketunliekojen suku, jossa on valtaosa lajeista (noin 300 – 347[8]); konnanliekoihin lasketaan kuuluvaksi noin 40 ja tähkäliekoihin niin ikään nelisenkymmentä tai 50 lajia.[2][4]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helposti syttyvien öljypitoisten itiöidensä vuoksi katinliekoa (Lycopodium clavatum) ja sen sukulaisia on kerätty ja myyty ns. kärpäsruutina. Ilmaan sekoitettuna siitä syntyy räjähtävä seos, jota käytetään laajalti elokuvateollisuudessa tehosteena. Aiemmin sitä on käytetty muoviesineiden, kuten kondomien ja leikkauskäsineiden, puuteroimiseen, metallimuottien päällystämiseen estämään valettavaa metallia sulautumasta niihin, farmaseutiikassa pillerien pinnalla ja meikkaamisessa puuterina. Altistuminen liekopölylle voi aiheuttaa allergisia reaktioita lievistä ihotulehduksista vakavaan astmaan, niinpä sen käyttö mm. kosmetiikassa on enimmäkseen loppunut. Tunturilieon itiöitä on käytetty Skandinaviassa vaaleankeltaisen väriaineen valmistukseen yhdessä juolukan (Vaccinium uliginosum) oksien kanssa. Useita tähkäliekolajeja on käytetty mattojen, hattujen, laukkujen ja kalanpyydysten kutomiseen.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio, s. 35–38. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- ↑ a b c d Christenhusz, Maarten J. M., Fay, M. F. & Chase, M. W. 2017: Plants of the World. An illustrated encyclopedia of vascular plants. – Kew Publishing, Royal Botanic Gardens, Kew. 792 s. – ISBN 978 1 84246 634 6.
- ↑ Hakolieot – Dendrolycopodium Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.11.2020.
- ↑ a b c d Plants of the World Online: Lycopodium L. Plants of the World Online. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 13.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Suomulieot – Diphasiastrum Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.11.2020.
- ↑ Tähkälieot – Lycopodium Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.11.2020.
- ↑ Häntälieot – Phlegmariurus Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.11.2020.
- ↑ a b c Plants of the World Online: Huperzia Bernh. Plants of the World Online. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 13.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Otalieot – Spinulum Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 20.11.2020.