Leopoldo O’Donnell
| Leopoldo O’Donnell | |
|---|---|
 Leopoldo O’Donnell, Antonio Piralan postuumisti maalaama muotokuva. |
|
| Espanjan pääministeri | |
| Monarkki | Isabella II |
| Edeltäjä | Baldomero Espartero |
| Seuraaja | Ramón María Narváez |
| Monarkki | Isabella II |
| Edeltäjä | Francisco Javier de Istúriz |
| Seuraaja | Saturnino Calderón Collantes |
| Monarkki | Isabella II |
| Edeltäjä | Saturnino Calderón Collantes |
| Seuraaja | Manuel Pando Fernández de Pinedo |
| Monarkki | Isabella II |
| Edeltäjä | Ramón María Narváez |
| Seuraaja | Ramón María Narváez |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. tammikuuta 1809 Santa Cruz de Tenerife, Kanariansaaret |
| Kuollut | 6. marraskuuta 1867 (58 vuotta) Biarritz, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | Liberaalinen unioni |
Leopoldo O’Donnell, Tetuánin herttua (12. tammikuuta 1809 Santa Cruz de Tenerife, Kanariansaaret – 6. marraskuuta 1867 Biarritz, Ranska)[1] oli espanjalainen kenraali ja valtiomies, joka toimi Espanjan pääministerinä vuosina 1856, 1858–1859, 1860–1863 ja 1865–1866.
Leopoldo O’Donnellin esi-isät olivat irlantilaista O’Donnellin mahtisukua, joka oli lähtenyt Irlannista vuoden 1690 Boynen taistelun jälkeen. O’Donnell nousi ensi kerran maineeseen taistellessaan ensimmäisessä karlistisodassa (1833–1839) kuningatar Isabella II:lle uskollisissa joukoissa.[1] Hänet nimitettiin sodan lopussa vuonna 1839 Aragonian, Valencian ja Murcian kenraalikapteeniksi. Saavutettuaan voiton Lucenan taistelussa 17. heinäkuuta 1839 hänelle myönnettiin Lucenan kreivin arvo.[2] O’Donnell osallistui 1841 Pamplonassa epäonnistuneeseen yritykseen syrjäyttää sijaishallitsija Baldomero Espartero ja palauttaa leskikuningatar Maria Kristiina sijaishallitsijaksi. O’Donnell joutui tämän vuoksi lähtemään maanpakoon Ranskaan. Hän palasi kuitenkin 1843 osallistuakseen Esparteron syrjäyttäneeseen sotilaskapinaan, jossa hänellä oli keskeinen rooli. Vuosina 1844–1848 O’Donnell toimi Kuuban sotilaskäskynhaltijana.[2][1] Hänet nimitettiin 1850 armeijan jalkaväen tarkastajaksi, mutta hän erosi tehtävästään jo seuraavana vuonna ja ryhtyi toimimaan oppositiossa.[2]
Liberaalin opposition tukemana O’Donnell johti heinäkuussa 1854 menestyksestä sotilasvallankaappausta, joka kaatoi kreivi San Luisin hallituksen. Espartero onnistui tällöin palaamaan pääministeriksi ja O’Donnellista tuli hänen hallituksensa sotaministeri. Heinäkuussa 1856 O’Donnell sai Esparteron syrjäytettyä ja tuli itse pääministeriksi, mutta hänen ensimmäinen hallituksensa kaatui jo saman vuoden lokakuussa. Hän oli uudelleen pääministerinä heinäkuusta 1858 vuoteen 1863.[1][2] O’Donnell nojasi maltillisista konservatiiveista muodostuneen Liberaalin unionin tukeen. Hänellä itsellään ei ollut selkeää poliittista ohjelmaa, mutta hän pysyi uskollisena kuningatar Isabellalle ja hänen hallintonsa oli melko konservatiivista. O’Donnell aloitti toisen pääministerikautensa aikana useita sotia määrätessään hyökkäykset Marokkoon, Santo Domingoon ja Meksikoon.[1] Espanjan–Marokon sodassa 1859–1860 hän komensi henkilökohtaisesti espanjalaisia joukkoja ja johdettuuaan espanjalaiset voittoon Tetuánin taistelussa helmikuussa 1860 hänet palkittiin Tetuánin herttuan arvolla. Tämä sota lisäsi huomattavasti hänen suosiotaan kotimaassa. O’Donnell toimi vielä kolmannen kerran pääministerinä kesäkuusta 1865 heinäkuuhun 1866.[1][2] Tuolloin hän yritti aluksi opposition suuntaan sovittelevaa politiikkaa, mutta joutui lyhyessä ajassa kukistamaan kaksikin kapinaa. Kuningatar Isabella korvasi hänet tiukempaa linjaa edustaneella Ramón Narváezilla. O’Donnell kuoli seuraavana vuonna Ranskassa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leopoldo O’Donnell Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
