Lars Gabriel von Haartman
| Lars Gabriel von Haartman | |
|---|---|
 Lars Gabriel von Haartman, Timoleon von Neffin maalaama muotokuva. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. syyskuuta 1789 Turku |
| Kuollut | 16. joulukuuta 1859 Merimasku |
| Ammatti | senaattori, taloustieteilijä |
Lars Gabriel von Haartman (suom. myös Lauri; 23. syyskuuta 1789 Turku – 16. joulukuuta 1859 Merimasku) oli suomalainen talouspoliitikko, vapaaherra ja todellinen salaneuvos. Hän toimi vuosina 1841–1858 senaatin talousosaston varapuheenjohtajana eli Suomen suuriruhtinaskunnan ”pääministerinä” sekä samanaikaisesti senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä.[1]
Haartman sai liikanimen ”Hänen Hirmuisuutensa” (ruots. Hans Förskräcklighet). Hän oli kreivi G. M. Armfeltin ohella niitä johtavia suomalaispoliitikkoja, jotka kannattivat realismina Suomen tulevaisuuden kehittämistä Venäjän keisarikunnan osana.[2]
Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lars Gabriel von Haartmanin vanhemmat olivat Turun akatemian lääketieteen professorin ja rehtorin Gabriel Haartman ja Fredrika Lovisa von Mell (1770–1792), joka oli Turun akatemian apteekkarin, Lars Henrik von Mellin tytär.[3] Ylioppilaaksi Turussa vuonna 1804 ja Upsalassa vuonna 1806 tullut Lars matkusti isänsä mukana Pietariin vuonna 1808 ollessaan 19-vuotias. Isä Gabriel Haartman toimi Pietarissa Turun akatemian edustajana. Isän pyrkimyksenä oli saada pojalleen jokin korkea virka Pietarista. Hän suoritti tuomarintutkinnon ja oli Turun hovioikeuden auskultantti vuonna 1809.
Uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haartman pääsi nuorella iällä Venäjän ulkoasiainministeriön palvelukseen, ja vuonna 1811 hänestä tuli Suomen asiain komitean virkamies ja Turun akatemian kanslerin sihteeri. Hän jäi Pietariin ja toimi siellä lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1827 saakka. Haartman tottui Venäjällä vallinneeseen virkavaltaiseen ja taantumukselliseen henkeen, joka näkyi hänen toiminnassaan myöhemminkin.
Avioliitot ja lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Von Haartman avioitui vuonna 1820 vapaaherratar, kreivitär Gustava Maria Sofia Mannerheimin (1801–1822) kanssa, joka oli keivi Carl Erik Mannerheimin ja kreivitär Vendla Sofia Mannerheimin tytär. Vain kaksi vuotta, vaimon kuolemaan saakka kestänyt avioliitto oli lapseton.
Vuonna 1831 von Haartman avioitui ensimmäisen vaimonsa nuoremman sisaren, keisarinnan hovineiti ja vapaaherratar Eva Wilhelmina Charlotta Mannerheimin (1808−1851) kanssa. Heidän lapsiaan olivat Alexandrina Sofie Lovisa von Knorring (1840–1863), puoliso Frans Egenolf Eugen von Knorring ja tilanomistaja, valtiopäivämies Carl August Gabriel von Haartman.[2]
Uran loppupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haartmanin terveydentila vaati matkustamista ulkomaille, ja vuosien 1827–1829 aikana hän teki Ruotsiin, Tanskaan, Italian pohjoisosiin, Alankomaihin, Belgiaan, Ranskaan ja Englantiin suuntautuneen matkan. Terveytensä hoitamisen lisäksi Haartman tutustui myös talouden toimintaan eri maissa. Hän uskoi, että taloudellisen kukoistuksen saavuttaminen on mahdollista vain valtion voimakkaalla tuella ja yksityisen yritteliäisyyden kannustamisella.
Haartmanin palattua Suomeen hänet kutsuttiin senaatin jäseneksi, mutta jo vuonna 1831 hänestä tehtiin Turun ja Porin läänin maaherra. Toimiessaan kuvernöörinä Haartman oli paljon tekemisissä talouden kanssa ja osallistui muun muassa Venäjän ja Ruotsin kanssa tehtyjen kauppasopimuksien solmimiseen. Hänet valittiin neljään otteeseen Suomen Talousseuran puheenjohtajaksi. Haartmanin toiminnan seurauksena perustettiin vuonna 1840 Mustialan maanviljelysopisto. Opiston tarkoituksena oli opettaa tehokasta karjanhoitoa ja Suomen oloihin soveltuvaa vuoroviljelyä. Mustialan opiston perustamisesta alkoi maanviljelysopetus Suomessa. Hän sai kunniatohtorin arvon Aleksanterin (Helsingin) yliopistossa vuonna 1840.
Vuonna 1840 Haartman palasi senaattiin, jossa hän nousi seuraavana vuonna talousosaston varapuheenjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä aina vuoteen 1858 saakka ja sai tuona aikana aikaan suuria mullistuksia Suomen talouselämässä. Haartmanin ansiota oli hyvin pitkälti Suomen sekavien rahaolojen järjestäminen. Hänen tultuaan Suomen raha-asioitten hoitajaksi ruotsalaiset setelit poistettiin käytöstä. Ne vaihdettiin Tukholmassa hopearahoiksi, jotka taasen lyötiin Pietarissa hopearupliksi. Haartmanin toiminnan seurauksena Ruotsin raha poistui Suomesta ja hopearuplasta tuli virallinen rahayksikkö ennen vuoden 1860 hopeamarkan tuloa. Myös Suomen Pankin asema muuttui ja siitä tuli keskuspankki. Hän sai tämän toiminnan ansiosta liikanimen "Hopea-Lasse".[4]
Haartmanin toiminta oli merkittävää myös valtiontaloudessa. Hänen johdollaan uusittiin tulli- ja leimaverotusta, ja uudistusten ansiosta kaupankäynti vilkastui, salakuljetus väheni ja valtion tulot kasvoivat merkittävästi. Samalla maanviljelijöiden raskasta verotuta alennettiin, sillä tullit olivat valtiolle tuottoisia.
Suomen vaurastumisen myötä alkoi liikenneyhteyksien parantaminen. Haartman uskoi henkilökohtaisesti kanavien hyödyllisyyteen Suomessa, ja hän pani alkuun Itä-Suomen kehittymisessä avainasemassa olleen Saimaan kanavan rakentamisen. Myös Suomen rautatieverkoston rakentaminen pantiin alulle Haartmanin aikana, jolloin aloitettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välisen rautatien rakentaminen. Haartmanin ansioiksi voidaan lukea myös Helsingin, Turun ja Vaasan teknillisten koulujen perustaminen sekä metsävirkakunnan perustaminen, josta myöhemmin kehittyi metsähallitus.
Keisari Nikolai I kuoli vuonna 1855 ja Aleksanteri II:sta tuli keisari. Haartman erotettiin talousosaston varapuheenjohtajan virasta Aleksanteri II:n aikana vuonna 1858, ja seuraavana vuonna etevänä talousmiehenä tunnettu Haartman kuoli 70 vuoden iässä Lempisaaren kartanossa Merimaskussa, jonka hän oli omistanut vuodesta 1824 lähtien.[5]
Kielipolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haartman vastusti fennomaanien, erityisesti J. V. Snellmanin, toimintaa suomen kielen aseman edistämisessä. Virkavaltaisena ja vanhoillisena von Haartman ei ymmärtänyt vaatimuksia suomen kielen aseman parantamisesta. Hänen mielestään suomi oli langue de Perkelä, eli sielunvihollisen ikiomaa kieltä.[6] Sen sijaan Haartman piti venäjän kieltä merkittävämpänä Suomen tulevaisuuden kannalta. Venäläismielisyytensä vuoksi Haartman joutui hankauksiin myös svekomaanien eli ruotsin kielen puolesta puhujien kanssa.
”Hänen Hirmuisuutensa”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haartman sai liikanimensä (ruots. "Hans Förskräcklighet") virkavaltaisuutensa ja äreytensä vuoksi, joka johtui myös hänen sairastamastaan kivuliaasta kihdistä.[4] Haartman oli mielipiteissään jyrkkä ja ehdoton, ja se suututti muita. Haartmania on myös arvosteltu liian talouskeskeisestä ajattelusta, sillä hänen on katsottu panneen talouskysymykset kaikkien muiden kysymysten edelle. Joka tapauksessa Haartman on jäänyt Suomen historiaan Suomen talouselämän kehittäjänä ja valtiontalouden lujittajana. Haartmanin ajan olosuhteet, tiukka taantumuksellisuus ja itsevaltaisuus, vaikeuttivat kaikkia uudistuksia, mikä lisää Haartmanin saavutusten arvoa.
Kunnianosoitukset ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Korotettu vapaaherralliseen arvoon 4. huhtikuuta 1849 ja introdusoitu Suomen Ritarihuoneeseen 26. huhtikuuta 1851 vapaaherrallisena sukuna numero 35.[7]
Muotokuvat ja maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Haartmanista maalattu muotokuvamaalaus Helsingin kansallisgalleriassa.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tauno Kuosa: Jokamiehen Suomen historia
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ 1872 Tilastollinen käsikirja Suomenmaalle / Karl Emi..., s. 28 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 10.2.2024.
- ↑ a b Biografiasampo: Lars Gabriel von Haartman Viitattu 23.5.2021.
- ↑ Savolainen, Raimo: Haartman, Gabriel Erik von (1757 - 1815) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 5.7.2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 27.11.203.
- ↑ a b Kalleinen, Kristiina: Haartman, Lars Gabriel von (1789 - 1859). Kansallisbiografia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 6.9.2001. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 3.3.2024) Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-003327 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)
- ↑ https://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=27
- ↑ Aalto, T: "Kansakunnan Historia 4" Werner Söderström, 1976
- ↑ Suvut ja vaakunat - Finlands riddarhus www.ritarihuone.fi. Viitattu 15.2.2024.
- ↑ Finlands Nationalgalleri - Verk: Vapaaherra Lars Gabriel von Haartman www.kansallisgalleria.fi. Viitattu 17.2.2024. (ruotsiksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kalleinen, Kristiina: ”Isänmaani onni on kuulua Venäjälle”. Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 815. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-273-5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kristiina Kalleisen esitelmä aiheesta
- Kristiina Kalleinen: Haartman, Lars Gabriel von (1789–1859) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 5.3.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- 3.10.1909 Uusi Suometar no 228, s. 7 digi.kansalliskirjasto.fi.
| Edeltäjä: Gustaf Hjärne |
Keisarillisen Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1841–1858 |
Seuraaja: Johan Mauritz Nordenstam |
|
|
Edeltäjä: Carl Erik Mannerheim Adolf Broberg |
Turun ja Porin läänin maaherra 1820–1822 (vt.), 1831–1842 |
Seuraaja: Erik Wallensköld Gabriel Anton Cronstedt |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||||||||||||
