Kuulustelu (elokuva)
| Kuulustelu | |
|---|---|
 DVD-julkaisun kansikuva |
|
| Ohjaaja | Jörn Donner |
| Käsikirjoittaja | Olli Soinio |
| Tuottaja |
Jörn Donner Misha Jaari Mark Lwoff |
| Säveltäjä | Pedro Hietanen |
| Kuvaaja | Pirjo Honkasalo |
| Leikkaaja | Klaus Grabber |
| Pääosat |
Minna Haapkylä Hannu-Pekka Björkman Lauri Nurkse Marcus Groth |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö |
Jörn Donner Productions Oy Bufo Ab |
| Ensi-ilta | 25. syyskuuta 2009 |
| Kesto | 100 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Kuulustelu on Jörn Donnerin ohjaama ja Olli Soinion käsikirjoittama lähihistoriallinen elokuva, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2009. Se kertoo desanttina jatkosodassa vangitun Kerttu Nuortevan tarinan. Nuortevaa esittää Minna Haapkylä.[1] Hän sai roolista parhaan naispääosan Jussi-palkinnon.
Muissa merkittävissä rooleissa näyttelevät Hannu-Pekka Björkman, Lauri Nurkse ja Marcus Groth.[1] Musiikin on säveltänyt Pedro Hietanen ja elokuvan on kuvannut Pirjo Honkasalo.
Elokuva on kuvattu loppukohtausta lukuun ottamatta sisätiloissa. Kuvauksessa luotetaan paljon lähikuviin ja paikallaan pysyvään kameraan. Alussa ja lopussa kuullaan ohjaaja Donnerille kuuluvaa kertojanääntä.
Ohjaaja Donner itse on sanonut halunneensa tehdä bergmanilaisen elokuvan: luottaa näyttelijöihin ja lähikuvaan.[2]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Eläkkeellä olevaksi intellektuelliksi” itseään luonnehtinut Jörn Donner ohjasi elokuvan toivuttuaan leikkauksesta. Kuulustelu-elokuvan työryhmä piti lukuharjoituksia Donnerin kirjastohuoneessa. Ne olivat paluun tekevästä ohjaajasta välttämättömiä, jotta näyttelijät oppivat läksynsä ja saatiin ryhmähenki.[3]
Donneria kiinnosti desanttina pidätetyn Neuvosto-Karjalan presidentin tyttären aiheessa jatkosota ja vasemmistolaisuus, Suomen demokraattinen paradoksi Suur-Saksan rinnalla.[3]
Donnerin mukaan Kerttu Nuortevan tarina on psykologisesti kiinnostava ja kuvaa kaikessa minimalistisuudessaan Suomea, lojaalisuutta ja asioiden kyseenalaistamista.[3]
Donner uhkaili oikeustoimilla Johan Bäckmania, joka oli kopioinut ennakkonäytöksessä osia Kuulustelusta ja ladannut ne verkkoon bloginsa yhteydessa. Bäckmanin anteeksipyyntöä Donner ei hyväksynyt.[4]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Desanttina Helsingissä peiteroolin turvin toimiva Kerttu Nuorteva (Minna Haapkylä) menee syksyllä 1942 suomalaisten kontaktihenkilöidensä luo saatuaan kutsun poliisiviranomaisten pakeille. Vakoojan suomalaistuttavat rauhoittelevat tätä, että kutsu saattaa koskea vaikkapa työpalvelua ja olla luonteeltaan yleinen. Nuorteva kertoo jättäneensä radiolähettimensä laukussa pesulaan, mitä suomalaiset paheksuvat. Seuraavana päivänä Nuorteva menee pesulaan noutamaan omaisuuttaan, mutta hänet pidätetään hänelle viritetyssä ansassa.
Nuori kuulustelija (Lauri Nurkse) kovistelee peiteroolissaan pysyttelevää desanttia tunnustamaan, jotta tämä välttäisi kuolemantuomion. Tämä pysyttelee epätoivon vimmalla valeroolissaan, vaikka hänen syntymätodistuksensa, henkilöllisyyspaperinsa ja Suomessa kertomansa eri peitetarinat osoitetaan hämäykseksi. Retorisena lipsahduksena desanttiepäilty puhuu ”ohranasta” kommunistisen taustansa paljastaen näin tosiasiallisesti. Nuori kuulustelija purkaa välillä turhautuneisuuttaan juristin koulutuksen saaneelle vänrikki Kastarille (Marcus Groth). Tämä uskoo ajan tekevän tehtävänsä kuulusteluprosessissa.
Kuulusteluvastuun ottaa kapteeni (Hannu-Pekka Björkman). Tämä kertoo suomalaistiedustelun selvittäneen Kerttu Nuortevan todellisen henkilöllisyden. Tällöin Nuorteva ilmaisee valmiutensa kuolla neuvostomaan ja kommunistisen aatteen puolesta. Desantti pitää propagandana ensimmäisiä mainintoja isänsä kuolemasta Stalinin sortokoneiston kourissa: Kerttu-tytär uskoo yhä virallista selitystä sairauteen kuolemisesta. Nuorteva usuttaa härnäten kuulustelijaansa turvautumaan vaikka kidutukseen, mihin kapteeni huomauttaa väkivallan olevan huonoksi todettu keino käyttökelpoisen tiedon hankkimiseen.
Kastari ottaa vuorostaan kuulusteluvastuun ja tarjoaa desantti Nuortevalle muun muassa kirjallisuutta sellilukemiseksi. Hän myös tarjoaa tälle kynttiläillallisen, ja potentiaalisten vihollisten suhde etenee spontaanien sinunkauppojen asteelle. Aiemmin Nuorteva on piikitellyt vänrikki Kastaria yhden ruusukkeen mieheksi tämän alimpaan mahdolliseen upseerinarvoon viitaten, johon Kastari onkin todennut olevansa lakimies eikä sotilas. Kastari myös kertoo antaneensa valmistella Nuortevalle uuden passin turvin pakoreitin Ruotsiin tai Australiaan. Tämä huomauttaa Lev Trotskin kohtaloon viitaten Neuvostoliiton kyllä löytävän petturinsa ulkomailtakin.
Varsinainen läpimurto tapahtuu, kun Kastari vie vankinsa tapaamaan aatteessaan pettynyttä kommunistia Arvo ”Poika” Tuomista ”ohranan luolan ulkopuolelle”. Tuomisella on vain huonoja uutisia kerrottavana Neuvostoliittoon asettuneista suomalaiskommunisteista, kuten Kustaa Roviosta, Edvard Gyllingistä ja isä-Nuortevasta. Kerttu Nuorteva alkaa murtua ja toteaa itsekin epäilleensä liki varmaa kiinnijäämistä tietänyttä desanttikomennusta neuvostoliittolaisten eräänlaiseksi etniseksi ratkaisuksi kaltaisensa kiusallisen suomalaiskommunistin varalle. Jo aiemmin Kerttu Nuorteva oli joutunut NKVD:n kuulusteluihin ja sisäiseen karkotukseen Kazakstaniin.
Välillä Valtiollisen poliisin armoton Arno Anthoni käy kovistelemassa Kastaria pikaisen tunnustuksen tarpeellisuudella ja viittaa lähettäneensä ennenkin vankeja Tallinnan Gestapon kuulusteluihin ”joissa kaikki laulavat”.
Kerttu Nuorteva saa sellissään hermoromahduksen, ja hänet viedään sairaalaan saamaan psykiatrista hoitoa. Hoidon jälkeen hän kypsyy tunnustuksen antamiseen. Sen jälkeen hänet siirretään Katajanokan vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä, jossa langetetaan kuolemantuomio. Kastari lohduttaa tätä tuomion muuttamisen mahdollisuudella. Kun Kastari seuraavan kerran vierailee Nuortevan sellissä Katajanokalla, hän joutuu myöntämään kuolemantuomion säilyneen, mutta itsensä pääministerin puoltavan kuitenkin armahdusta. Nuorteva huomaa Kastarin edenneen luutnantiksi ja kysyy, miten tämä on ylennyksensä saanut? Epilogimainen osuus kertoo välirauhan tienneen Kerttu Nuortevan armahtamista ja palauttamista Neuvostoliittoon. Siellä tämä sai pitkän tuomion ja kuoli vuonna 1963.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Minna Haapkylä | … | Kerttu Nuorteva |
| Marcus Groth | … | Paavo Kastari |
| Hannu-Pekka Björkman | … | Toivo Suominen |
| Lauri Nurkse | … | Otto Kumenius |
| Kristiina Elstelä | … | rouva Grahn |
| Rea Mauranen | … | tohtori Schwanck |
| Pertti Sveholm | … | Arvo Tuominen |
| Mikko Reitala | … | Arno Anthoni |
Arviot ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nyt-liitteessä neljä kriitikkoa antoi elokuvalle pistekeskiarvon 3,3.[5]
Nyt-liitteen Leena Virtanen luonnehti teosta ensi-illan aikaan hieman yllättäen kokeilevammaksi ja rohkeammaksi kuin monia edeltäneiden vuosien nuorten ohjaajien kotimaisia elokuvia. Ohjaaja olisi hänestä voinut pelkistää ”kamarielokuvaansa” vielä lisää: mielisairaalakuvaukset ovat Virtasesta elokuvan ytimen kannalta turhia ja vievät ajatuksia väärään suuntaan. Minna Haapkylä on hänen mukaansa ”omaa luokkaansa”.[2]
Ilta-Sanomien Tarmo Poussu kutsui elokuvaa Jörn Donnerin komeaksi paluuksi ohjaajan tuolille ja totesi sen kuuluvan elokuvavuoden 2009 vahvimpiin kotimaisiin elokuviin. Poussu kehui varsinkin Marcus Grothin roolisuoritusta ja totesi Grothin suorituksen olevan jopa parempi kuin erinomaista työtä pääosassa tekevän Haapkylän.[6]
Myös Turun Sanomien Tapani Maskulan mukaan ”Donnerin teos nousee kuluvan syyskauden merkittävimmäksi kotimaiseksi elokuvaksi”.[7]
Mainetta ohjaajanakin saaneen Pirjo Honkasalon tumma kuvaus luo Harri Römpötin mukaan tunnelmaa siinä missä näyttelijätkin.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Donnerin desanttiohjaus tulee elokuvateattereihin Veli-Pekka Lehtonen, Helsingin Sanomat 30.7.2009 (tilaajille).
- ↑ a b Leena Virtanen: Kommunistin mieli. Nyt-liite, 2009, nro 39, s. 12-13.
- ↑ a b c Eläkeläinen Donner ohjasi elokuvan ja kirjoitti kirjan Bergmanista (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 6.9.2009
- ↑ Donner ei tyydy Bäckmanin anteeksipyyntöön, Yle
- ↑ Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2009, nro 16.10.–22.10., s. 20.
- ↑ Kuulustelu: Jörn Donner teki neljän tähden elokuvan (Arkistoitu – Internet Archive), Ilta-Sanomat.
- ↑ Kauneussalongista kuritushuoneeseen[vanhentunut linkki], Turun Sanomat.
- ↑ Harri Römpötti, Keskustella vai kiduttaa, siinä pulma, Helsingin Sanomat 22.11.2010 sivu D 5.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||