Kuori (arkkitehtuuri)
Kuori on tavallisesti kirkon itäpäässä oleva kirkon arvokkain osa, jonne on sijoitettu alttari ja jossa jumalanpalveluksen johtaminen tapahtuu.[1] Vanhemmissa kirkoissa kuori on usein korokkeella, aidalla, ikonostaasilla (ortodoksisissa kirkoissa) tms, erotettu kirkkosalista.[2]
Alun perin kuori oli kirkossa kuorolle ja papistolle varattu tila.[3] Sana kuori on peräisin kreikan sanasta χορός, joka on alun perin tarkoittanut laulukuoroa tai laulun säestämää piiritanssia – kirkossa kuori on ollut paikkana varattu kuorolle. Suomeen sana on lainautunut latinan (chorus) ja muinaisruotsin (kor) kautta.[4]
Kuori keskiaikaisissa kirkoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskiaikaisissa kivikirkoissa kuori saattaa olla kapeampi kuin varsinainen runkohuone, kirkkosali, mutta se voi olla myös yhtä leveä kuin kirkkosali. Kuorin ja kirkkosalin erottavaa holvikaarta kutsutaan kuorikaareksi tai triumfikaareksi, etenkin jos siinä on triumfiristi, ristillä riippuvaa Jeesusta esittävä veistos tai maalaus.[5] Kuorin lattia voi olla korkeammalla kuin kirkkosali. Usein kuorin päätteenä oli apsis, puolikaaren muotoinen osa kuoria, jossa kirkon pääalttari oli. Joissakin suurissa kirkoissa, etenkin tuomiokirkoissa kuori ei ulotu kirkon itäseinään saakka, vaan kuoria ympäröi kuorikäytävä, mahdollisine kappeleineen ja sivualttareineen.[5]
Kuori oli varattu pappia, kanttoria, kuoroa ja messupalvelijoita varten. Kirkkosalin ja kuorin erotti keskiajalla kuoriaita. Sen tarkoituksena oli erottaa maallikot, seurakuntalaiset kuorissa tapahtuvista toimituksista niiden aikana. Aidan korkeus saattoi vaihdella kahden–kolmen metrin välillä ja siinä oli ainakin yksi, yläpuolelta katettu ja korotettu aukko joka voitiin sulkea kuoriovella.[6]
Kuori luterilaisissa kirkoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Reformaation oppien mukaan rajaa pappien ja maallikoiden välillä ei tarvittu, mutta kuoriaitoja alettiin rakentaa uudelleen 1600- ja 1700-luvuilla ja ne säilyivät paikoin 1800-luvulle saakka.[7] Kuoriaidan aseman seurakuntaa ja pappeja erottavana rajana sai 1600-luvulla yleistynyt alttarikaide.[2] Myös kirkkojen saarnastuoli saatettiin etenkin 1800-luvulta alkaen rakentaa kirkkosalin ja kuorin rajalle.[5][7]
Uusissa kirkoissa ei useinkaan ole selkeää rajaa kirkkosalin ja kuorin välillä. Usein kuoriin on sijoitettu myös lukupulpetti (ambo), jonka ääreltä voidaan myös pitää saarna, kirkon kastemalja ja joissain kirkoissa myös pienet kuoriurut.[5] Kuorissa voi olla myös apupöytä, kredenssi ehtoollisvälineitä ja muita jumalanpalveluksessa tarvittavia esineitä varten.[8]
Ortodoksinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ortodoksisissa kirkoissa vastaa läntisten kirkkojen kuoria alttarihuone, jonka keskeisellä paikalla on kirkon alttaripöytä, pyhä pöytä. Kirkkosalin ja alttarin erottaa korkea kuvaseinä, ikonostaasi. Vain papistolla ja jumalanpalveluksissa toimivilla maallikoilla on lupa mennä alttarihuoneeseen. Ainoastaan ne, joiden virka- tai vastuutehtävä edellyttää hänen astumistaan kaikkein pyhimpään ja kenet on tähän tehtävään siunattu, voivat astua alttariin.[9]
Katolinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katolisissa kirkoissa kuori on nykyään useimmiten askelman verran muuta kirkkosalia korkeammlla. Kuori on varattu pyhiä toimituksia sekä niitä varten, jotka osallistuvat toimituksiin jossain tehtävissä. Kuorissa sijaitsevat siten messua johtavan papin ja hänen avustajiensa istuimet. Niiden luonnollisin paikka on kuorin apsis-osassa, alttarin toisella puolella vastapäätä seurakuntaa, mutta usein ne on jouduttu sijoittamaan toisin. Hiippakunnan pääkirkossa, tuomiokirkossa on yksinomaan piispan käytössä oleva piispan istuin, joka sijoitetaan useimmiten alttarin taakse.
Kuorissa on myös lukupulpetti (ambo), jonka ääreltä luetaan lukukappaleet. Messuun kuuluva saarna voidaan pitää sen ääreltä. Kuorin sivustalla on apupöytä messun viettämisessä tarvittavia esineitä varten.[10]
-
Helsingin Johanneksenkirkon kuori. -
Mikkelin tuomiokirkon kuori sijaitsee harvinaisesti lännessä (kuvassa vasemmalla). Kuorin jatkona on vielä matala sakaristo. -
Kölnin tuomiokirkon kuori. Edessä matala kuoriaita. Vasemmalla pilarin edessä piispan istuin. Saarnastuolin edessä sedile, pappien istuimet. Alttaripöydän takana, keskiaikaisen kuorin takaosassa kirkon vanha pääalttari.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kuori evl.fi. Arkistoitu 26.10.2021. Viitattu 13. 10. 2021.
- ↑ a b Markku Haapio (toim): Suomen kirkot ja kirkkotaide I, s. 23, 353. Etelä-Suomen Kustannus Oy, 1987. ISBN 951-9064-27-3.
- ↑ Leena Valkeapää: Taidehistorian sanasto (pdf) Jyväskylän yliopisto. Viitattu 1.1.2017.
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 513. WSOY, 2005. ISBN 951-0-27108-X.
- ↑ a b c d Peter Bexell: Kyrkornas mysterium Tid Rum Liv Gudstjänst, s. 25, 69,87, 143, 162. Artos, 2015. ISBN 978-91-7580-742-3. (ruotsiksi)
- ↑ Markus Heikkanen: Sumen keskiajan kivikirkot, s. 41. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
- ↑ a b Sari Dhima: Alttari, saarnatuoli ja kastemalja. Kirkkotilan polttopisteet keskiajalta nykyaikaan., s. 36, 44. Jumalanpalveluselämä muutoksessa. Toim. Joona Salminen. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2009. ISBN 978-952-9791-4.
- ↑ Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 131. Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009. ISBN 978-951-789-300-8.
- ↑ Alttari ortodoksi.net. Viitattu 13. 10.2021.
- ↑ Pentti Laukama: Jumalan huone ja taivaan ovi Kirkkorakennus katolisen kirkon elämässä, s. 261. Suomen kirkot ja kirkkotaide I. Etelä-Suomen Kustannus Oy, 1987. ISBN 951-9064-27-3.
