Kultainen talja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaista tarua. Kultainen talja on myös ritarikunta.
Iason tuo kultaisen taljan Peliaalle, ja Nike on valmiina seppelöimään hänet. Kuvitusta apulialaisessa punakuviotekniikalla koristellussa kalykskrateerissa, n. 340–330 eaa. Louvre.

Kultainen talja (m.kreik. Χρυσόμαλλον δέρας, Khrysomallon deras) on tarunomainen oinaan talja, jonka Iason löysi argonauttien kanssa kreikkalaisen tarun mukaan Kolkhiista. Friksos ja Helle olivat paenneet taljan selässä Kolkhikseen.[1] Talja kuului tarun mukaan eräälle kreikkalaisten jumalista, ja sitä vartioi lohikäärme, joka ei koskaan ummistanut silmiään.

Taru kultaisesta taljasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinan mukaan muinaisina aikoina Thessaliassa asuivat kuningas ja kuningatar nimeltä Athamas ja Nefele. Heillä oli kaksi lasta, poika ja tyttö. Jonkin ajan kuluttua Athamas tuli välinpitämättömäksi vaimoaan kohtaan, jätti tämän ja otti toisen. Nefele epäili, että äitipuoli oli vaaraksi lapsilleen ja ryhtyi toimiin lähettääkseen heidät pois tämän ulottuvilta. Hermes auttoi häntä ja antoi hänelle oinaan, jolla oli kultainen nahka. Tämän selkään hän asetti kaksi lasta luottaen, että oinas kuljettaa heidät turvaan. Se hyppäsi ilmaan lapset selässään ja suuntasi itään kunnes, ylittäessään Euroopan ja Aasian jakavan salmen, tyttö, jonka nimi oli Helle, putosi selästä mereen, jota hänen mukaansa kutsuttiin Hellespontiiksi, nykyään Dardanelleiksi. Oinas jatkoi matkaansa ja saavutti Kolkhiin valtakuntaan Mustanmeren itärannalla, missä tämä laskeutui turvallisesti maihin. Siellä tuon maan kuningas Aietes otti vieraanvaraisesti vastaan pojan, jonka nimi oli Friksos. Friksos uhrasi oinaan Zeukselle ja antoi kultaisen taljan Aieteelle, joka asetti sen pyhitettyyn lehtoon unettoman lohikäärmeen vartioitavaksi.[2]

Thessaliassa oli toinen valtakunta lähellä Athamaksen valtakuntaa. Sitä hallitsi hänen sukulaisensa Kuningas Aison, joka oli kyllästynyt hallinnoimisen tuomiin huoliin. Tämä luovutti kruununsa veljelleen Peliaalle sillä ehdolla, että hän pitäisi sen vain Aisonin pojan Iasonin lapsuuden ajan. Kun Iason kasvoi täysi-ikäiseksi ja tuli vaatimaan kruunua sedältään, Pelias teeskenteli olevansa halukas luovuttamaan sen, mutta samalla ehdotti nuorelle miehelle loistavaa seikkailua kultataljan etsinnässä. Tiedossa oli, että se sijaitsi nykyään Kolkhiissa, ja se oli, kuten Pelias teeskenteli, heidän perheensä laillista omaisuutta. Iason oli mielissään ajatuksesta ja valmisteli retkikuntaa välittömästi.[2]

Tuolloin ainoa kreikkalaisten tiedossa oleva merenkulkutapa koostui puiden rungoista koverretuista pienistä kanooteista niin, että kun Iason palkkasi Argoksen rakentamaan hänelle aluksen, johon mahtui viisikymmentä miestä, sitä pidettiin jättimäisenä yrityksenä. Laiva kuitenkin valmistui, ja alus nimeltä Argo rakentajan mukaan. Iason lähetti kutsunsa kaikille Kreikan seikkailunhaluisille nuorille miehille ja löysi pian itsensä rohkeiden nuorukaisten johdosta, joista monet löytyvät myöhemmin Kreikan sankareiden ja puolijumalien joukosta. Herakles, Theseus, Orfeus ja Nestor olivat heidän muassaan ja heitä kutsutaan argonauteiksi aluksensa mukaan.[2]

Argo-laiva sankarijoukkoineen lähti Thessalian rannoilta ja kävi Lemnoksen saarella, kulki sieltä Myysiaan ja edelleen Traakiaan. Sieltä he löysivät viisaan Fineuksen ja saivat häneltä ohjeet tulevasta reitistään. Mustanmeren sisääntuloa vartioi kaksi pientä kalliosaarta, jotka kelluivat ja jotka heittelehtivät toisinaan yhteen murskaten kaiken, joka pyrki kulkemaan niiden välistä. Niitä kutsuttiin Symplegadeiksi tai törmäileviksi saariksi. Fineus opasti argonauteille kuinka ohittaa tämä vaarallinen salmi. Saavuttuaan saarille he päästivät irti kyyhkysen, joka löysi tiensä kivien väliin ja kulki turvallisesti, menettäen vain osan höyhenistä pyrstöstään. Iason ja hänen miehensä tarttuivat suotuisaan hetkeen, käyttivät airojaan tarmokkaasti ja kulkivat turvallisesti läpi. Saaret sulkeutuivat heidän takanaan vasta kun laiva oli päässyt täpärästi lävitse. He soutivat nyt rantaa pitkin, kunnes saapuivat meren itäpäähän ja laskeutuivat Kolkhiihin.[2]

Iason ilmoitti viestinsä Kolkhiin kuninkaalle Aieteelle, joka suostui luopumaan kultataljasta, jos Iason kytkisi auraan kaksi tulta hönkivää härkää, kyntäisi ja kylvisi lohikäärmeen hampaita ja voittaisi soturit, jotka versoaisivat sille pellolle. Iason hyväksyi ehdot, ja kokeen tekemiselle asetettiin aika. Hän löysi kuitenkin keinot vedota asiassa kuninkaan tyttären Medeiaan. Hän lupasi tälle avioliiton ja, heidän seisoessaan Hekaten alttarin edessä, kutsui jumalattaren todistamaan valaansa. Medeia myöntyi avioon ja auttoi Iasonia. Hän oli taitava velho ja loitsi Iasonille lumouksen, jonka avulla hän saattoi kohdata turvallisesti niin tulta hönkivien härkien hengityksen kuin aseistautuneiden miesten aseet.[2]

Määrättynä aikana ihmiset kokoontuivat Areen lehtoon, ja kuningas istuutui valtaistuimeensa. Väkijoukko peitti kukkulan rinteitä. Härät ryntäsivät esiin hönkien tulta sieraimistaan ja se poltti heinät heidän ohi kulkiessaan. Ääni oli kuin uunin pauhunta ja savu levisi ympäristöön paksuna. Iason eteni rohkeasti niitä vastaan. Hänen ystävänsä, Kreikan valitut sankarit, vapisivat nähdessään vaaran lähestyvän. Polttavasta hengityksestä huolimatta hän tyynnytti härkien raivon lumovoimaisella äänellään, taputti niiden niskoja pelottomalla kädellä ja liu'utti taitavasti niiden ylitse ikeen ja pani ne vetämään auraa. Kolkhislaiset olivat hämmästyneitä ja kreikkalaiset huusivat ilosta. Iason ryhtyi seuraavaksi kylvämään lohikäärmeen hampaita ja kyntämään peltoa. Ja pian aseistautuneita miehiä alkoi todella versota pellosta. Heti kun he olivat nousseet pintaan, alkoivat he heilutella aseitaan ja rynnätä Iasonin kimppuun. Kreikkalaiset vapisivat sankarinsa puolesta, ja jopa Medeia, joka oli tarjonnut hänelle keinot voittaa, kalpeni pelosta. Iason piti jonkin aikaa hyökkääjät loitolla miekalla ja kilvellään, kunnes hän havaitsi heidän määränsä ylivoimaiseksi. Silloin hän turvautui Medeian hänelle opettamaan lumoukseen, tarttui kiveen ja heitti sen vihollistensa keskelle. He käänsivät heti miekkansa toisiaan vastaan ja pian lohikäärmeen jälkeläisistä ei ollut elossa yhtään. Kreikkalaiset syleilivät sankariaan, ja Medeia, jos hän olisi uskaltanut, olisi myös syleillyt häntä.[2]

Iason alkoi nyt tuudittaa taljaa vartioinutta lohikäärmettä uneen. Se tehtiin levittämällä tämän päälle muutama tippa Medeian valmistamaa taikauutetta, jonka tuoksun johdosta lohikäärme ensin ravostui, seisoi hetken liikkumattomana ja sulki sitten suuret suuret silmänsä, joita ei ollut koskaan tiedetty suljetun ennen, ja kaatui kyljelleen syvään uneen. Iason tarttui nyt kultaiseen taljaan ja ystäviensä ja saattajansa Medeian kanssa kiiruhti alukseensa ennen kuin kuningas Aietes saattoi pysäyttää heidän lähtöänsä. Hän matkasi takaisin Thessaliaan, jonne he saapuivat turvallisesti, ja Iason toimitti taljan Peliaalle, ja pyhitti Argon Poseidonille.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja, s. 284. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f g Bulfinch, Thomas: Bulfinch's Mythology. Lee & Shepard, 1867. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.10.2023). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]