Konsulaatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa.

Konsulaatti eli konsulinvirasto on tietyn valtion jonkin toisen valtion tärkeään kaupunkiin perustama yksikkö. Konsulaatin tarkoituksena on antaa apua ja suojaa siellä matkustaville tai asuville kansalaisilleen. Konsulaatit myöntävät myös viisumeita isäntämaan kansalaisille, jotka haluavat matkustaa konsulaatin edustamaan maahan.[1]

Konsulaatit ovat hallinnollisesti suurlähettilään tai suurlähetystön alaisia. Konsulaateilta odotetaan toimintaa erityisesti oman maan viennin ja muun kaupan edistämisessä.[1] Mikäli maalla on kyseisessä maassa myös suurlähetystö, konsulaatti toimii yleensä sen yhteydessä. Suurten valtioiden alueella (esimerkiksi Yhdysvalloissa) voi sijaita useampia konsulaatteja, kun lähetystöjä on aina enintään yksi. Mikäli konsulaatteja on useampia, niistä yksi – yleensä suurlähetystön yhteydessä toimiva – on pääkonsulaatti, joka ohjaa muiden toimintaa.lähde?

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsulaatti avustaa kansalaisia muun muassa asiakirja-asioissa esimerkiksi tarjoamalla passipalveluita ja myöntämällä viisumeita muiden maiden kansalaisille. Konsulaatti tarjoaa yleensä myös viranomaisapua sitä pyytäville kansalaisilleen heidän ollessaan tekemisissä paikallisten viranomaisten kanssa. Konsulaatit järjestävät maansa kansalaisille mahdollisuuden ennakkoäänestykseen erilaisissa vaaleissa.[2]

Työntekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsulaatin johtajaa ja konsulin tehtävissä toimivia virkamiehiä kutsutaan konsuleiksi. Alemmassa asemassa toimivia kutsutaan varakonsuleiksi.[1] Konsulaatissa toimii yleensä kotimaastaan lähetetty ulkomaan edustuston virkailija, jota koskee diplomaattinen koskemattomuus, kuten muitakin lähetettyjä virkamiehiä. Osa työntekijöistä voi olla myös niin sanottuja paikalta palkattuja, joilla ei ole diplomaattista koskemattomuutta.

Kunniakonsulaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunniakonsulaatti on kevennetty versio konsulaatista, jossa ei ole lähetettyä virkailijaa.lähde? Kunniakonsuli on yleensä asemamaan kansalainen, joka hoitaa tehtävää sivutoimisena.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja: Inhorealistin versio, s. 217. Toim. Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
  2. Mitä ovat konsulipalvelut? Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 28.5.2007. Viitattu 7.8.2007.
  3. Facta 2001: 17, s. 353. WSOY, 1986.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]