Konsertto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Konsertto on soitinsolistille tai -solisteille ja orkesterille sävelletty teos, joka syntyi barokin ajan Italiassa 1600-luvulla. Konserttoja on sävelletty kaikille orkesterin soittimille, mutta piano- ja viulukonserttoja on sävelletty määrällisesti eniten, ja monet tunnetuimmista konsertoista ovat juuri piano- tai viulukonserttoja.

Konsertolle vakiintui kolmiosainen muoto barokin aikakaudella, kun Antonio Vivaldi sävelsi lähes 500 konserttoa, joista useimmat olivat kolmiosaisia. Ensimmäinen osa on yleensä sonaattimuotoinen ja nopeahko, toinen osa hidas ja kolmas osa nopea finaali.

Solistin ja orkesterin suhteellinen painoarvo vaihtelee eri teoksissa, mutta solistilla on konsertissa aina hyvin merkittävä osa, ja usein konsertoissa säveltäjä pyrkii ottamaan mahdollisimman paljon irti soolosoittimen mahdollisuuksista. Varhaisimmissa konsertoissa barokin ja klassismin ajalla solistin erotti orkesterista solistin virtuoosisuus, eli käytännössä nopeat juoksutukset, jotta solisti kuuluisi orkesterin yli. Etenkin pianokonsertoissa myöhemmillä ajalla on ollut mahdollista haastaa pianolla orkesterin volyymi, sillä pianon kehittyessä etenkin sen dynaaminen skaala on laajentunut erityisesti voimakkaasta päästä.

Konsertot sisältävät usein kadensseja, solistin yksin esittämiä taiturillisia osia. Etenkin klassisella ajalla oli tapana, että solisti itse teki kadenssin tai improvisoi sen konsertissa. Myöhempinä aikoina säveltäjät ovat itse säveltäneet kadenssin kiinteäksi osaksi teosta. Oman kadenssin soittaminen klassisessa konsertossa on nykyään harvinaista, ja usein esimerkiksi Mozartin konsertoissa esitetään Mozartin itsensä kadenssia tai jos sellaista ei ole saatavilla, niin esimerkiksi Beethovenin kadenssia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renessanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Concertato-tyyli (tai stile concertato) kehittyi myöhäisrenessanssin ja varhaisbarokin aikana sävellystyyliksi, jossa soitinryhmät soittivat samaa melodiaa, usein imitaatioissa, yleensä basso continuo-ryhmän luoman harmonisen pohjan päälle. Keskeisimpänä vaikuttajana oli Venetsian pyhän Markuksen kirkon kuoronjohtajina toimineet Andrea ja Giovanni Gabrieli, jotka joutuivat kehittämään uusia sävellysmenetelmiä kirkon omalaatuisen akustiikan vuoksi. Kirkossa eri soitinryhmät ja kuorot sijoittuivat eri paikkoihin ja kaiun aiheuttamien viiveiden takia tämä teki täydellisen yhteissoitin vaikeaksi. Ongelma ratkaistiin säveltämällä teokset niin useat kuorot lauloivat vuorotellen kirkon eri osista aikaansaaden lähes stereofonisen vaikutelman samalla, kun instrumentit ja urut oli sijoitettu kirkkoon siten, että kaikki kuorot kuulivat ne yhtä hyvin.

Tästä tulee alun perin konsertto-nimi. Se juontaa juurensa italian kielen sanaan concertante, joka tarkoittaa kilpailla. Renessanssin Concerto grossoissa ("Suuri konsertto") siis eri soolosoittimet soittivat vuorotellen sooloja ja näin ikään kuin kilpailivat keskenään. Samanlainen tyyli periytyi myös useimpiin muihinkin konserttoihin.

Barokki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Concertato-tyyli levisi nopeasti myös Italian ulkopuolelle, ja siitä tuli suosittu sävellystyyli varhaisbarokin aikana. 1600-luvulla tyylinmukaisesti sävellettyjä teoksia alettiin nimittää konsertoiksi. Antonio Vivaldi sävelsi yli 500 konserttoa ja vakiinnutti teoksillaan konserttoihin ritornellomuodon, jossa noudatettiin säännöllistä soolo- ja tutti-osien rakennetta yleensä konserton ensimmäisessä osassa, sekä kolmiosaisen nopea-hidas-nopea-muodon. Aikaisemmin renessanssin aikana Concerto grossoissa hitaat ja nopeat jaksot saattoivat vaihdella niin paljon kuin säveltäjä itse halusi; minkäänlaista kaavaa ei silloin siis ollut vielä vakiinnutettu.

Klassismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartia pidetään usein merkittävimpänä konserttojen säveltäjänä. Hän sävelsi 27 pianokonserttoa, viisi viulukonserttoa sekä joukon konserttoja muille soittimille. Mozartin konsertoissa orkesteri soittaa ensin pitkän vaiheen, jota lähdetään sen jälkeen käymään läpi muunnellussa ja pidennetyssä muodossa soolosoittimen johdolla. Usein soolosoitin tuo jossain vaiheessa mukaan myös täysin uuden teeman. Sinfoniaa radikaalisti uudistanut Beethoven ei muuttanut konserttoa niin rajusti. Hän kuitenkin vei teemoja hieman sinfonioille tyypilliseen suuntaan, lisäsi pianistin teknisiä vaatimuksia selvästi ja jätti joskus tauon pois konserton osien välistä.

Romantiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserton kolmiosaista muotoa rikkoivat 1800-luvulla esimerkiksi Franz Lisztin molemmat pianokonsertot sekä Johannes Brahmsin toinen pianokonsertto, jotka olivat kaikki neliosaisia. Lisztin konsertot olivat myös verraten lyhyitä (20-minuuttisia) ja osilla oli yhteiset teemat (syklinen rakenne), kun taas Brahmsin pianokonsertot venyivät pitkän sinfonian mittaiseksi. Monet romantiikan suurimmista innovaattoreista keskittyivät enemmän esimerkiksi sinfoniaan kuin konserttoihin. Teosten mittakaavan kasvaminen ja orkestraation kehittyminen näkyi kuitenkin myös tuon ajan konsertoissa.

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulla monet konserttojen säveltäjät jatkoivat neliosaisen kaavan käyttöä ja syklistä sävellystekniikkaa, vaikka toisaalta samalla jotkut, kuten Sergei Rahmaninov, pitäytyivät perinteisessä kaavassa. Romantiikan taakseen jättäneistä säveltäjistä esimerkiksi Bartók yhdisti konserttoihinsa modernismille tyypilliset yhä monimutkaisemmat rakenteet, uudenlaisen sävelkielen ja kokeilevamman orkestraation. Hänen toisessa viulukonsertossaan torvisektio keskeyttää välillä muut soittajat kokonaan. Schönberg ja hänen oppilaansa Alban Bergin sävelsivät viulukonsertot perinteisiä sävellajeja välttelevillä tekniikoillaan, Schönberg myös pianokonserton. Kovassa modernismissa konsertot jäivät monien muiden perinteisten teosmuotojen tapaan hieman vähemmälle huomiolle, mutta konsertto on teosmuotona säilyttänyt kuitenkin vahvan asemansa.

Tunnetuimpia konserttoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Konsertto&oldid=22010839”