Konekirjonta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
70- luvun brodeerauskone tikkaa yrityksen logoa.

Konekirjonta (myös brodeeraus) on kuvion tekoa konekirjontaan tarkoitetun ompelukoneen (brodeerauskone) avulla.

Kuvion tekeminen alkaa kuviosta ja sen sovittamisesta kirjontaohjelmaan. Monissa suunnitteluohjelmissa on vaihteleva määrä valmiiksi ohjelmoituja kirjasimia tekstityksiin samoin niissä on erilaisia täyttö- ja reunustustikkiominaisuuksia. Joissakin on myös lisälaitteita paljettikirjontaan, nyörikirjontaan ja reikäommelkirjontaan. Kirjoittavan kankaan valmistelu riippuu sen ominaisuuksista: neulostyyppinen kangas kuten t-paita, pipo tai vastaava, tarvitsee lähes aina tukimateriaalin taustapuolelle. Neuloskankaan voi tukea kahdella tavalla: Perinteinen tapa on kiristää sekä kangas että tukimateriaali yhtä aikaa kirjontakehykseen. Tukimateriaali voi olla ohut satiinikangas, ohut tai paksu kuitukangas, leikattava tai repäistävä tukikangas. Se voi myös olla vesiliukoista kuitukangasta tai muovia sekä repäistävää tai lämmöllä irrotettavaa muovia. Uudehko tapa on kiristää ensin kangas kehykseen ja kiinnittää sen jälkeen itseliimautuva repäistävä kuitukangas kehyksen taustapuolelle. Liimautuva tukikangas pitää neuloksen liikkumatta tikkauksen ajan. Sopii erinomaisesti mm. pipojen ja muiden paksuhkojen neulosmateriaalien brodeeraukseen. Tukimateriaalia voidaan käyttää myös kirjoittavan vaatteen päällipuolella, esim. froteekankaan silmukoiden pistäminen esiin kirjontalankojen väleistä voidaan estää asettamalla vesiliukoinen tai lämmöllä irrotettava muovi kirjoittavan vaatteen päälle varsinaisen kirjonnan alle. Kehys kiinnitetään kankaineen koneen kirjontayksikköön ja kirjonta aloitetaan käynnistämällä kirjontakone ja valitsemalla kuva.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneellisen brodeerauksen keksi Josue Heilmann 1828. Ensimmäiset kirjontakoneet tulivat Suomeen 1970-luvulla. Koneiden huippunopeus oli 200 tikkiä minuutissa (vuonna 2010 maksiminopeudet ovat lähes 3000 tikkiä minuutissa). Yritysten logot ja muut merkit vaativat kirjontaohjelman, jotka tällöin tehtiin Saksassa. Ohjelma toimitettiin paperisella reikänauhalla jota luki brodeerauskoneen nauhanlukulaite. Nykyisillä ohjelmointilaitteilla pystyy tekemään logot jopa muutamassa minuutissa tietokoneen ruudulla, ja ohjelma siirtyy koneeseen verkkoa pitkin.

Ensimmäiset toimivat "lakkiraamein" varustetut brodeerauskoneet tulivat Suomeen 90-luvun alussa, sukkaraamit 2000-luvun alkupuolella ja laserbrodeerauskoneet vuoden 2010 lopussa.

Tunnetuimpia brodeerauskonemerkkejä ovat Tajima, ZSK, Melco, Amaya, Brother, Barudan, Happy, Toyota ja SWF.

Kirjontakuvion suunnitteluohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjontakuvion suunnitteluohjelmia on hyvin erilaisia ominaisuuksiltaan ja hinnoiltaan. Markkinoilla on esimerkiksi seuraavia kirjontaohjelmia:

  • Balaran Embird
  • Brother P. E. Design 8.0
  • BabyLockin Designer’s Gallery MasterWorks
  • Compuconin PSW (Professional Sew-Ware)
  • Melcon DesignShop
  • Pfaff Creative 4D
  • Tajiman DG/ML Pulse
  • Wilcom-ohjelmalla voidaan tuottaa kirjontaohjelmia useisiin kirjontakoneisiin
  • Zsk:n EPCwin

Kirjontalangat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konekirjontalankoja valmistetaan useista eri materiaaleista useina eri vahvuuksina. Kaikilla lankavalmistajilla on omat värikarttansa. Yleisimmät kirjontalangat ovat joko viskoosia tai polyesteriä. Viskoosilankoja kutsutaan satiinilangoiksi kiilto-ominaisuuksiensa vuoksi. Polyesterilangat eivät ole yhtä kiiltäviä kuin viskoosilangat mutta lankojen vetolujuus ja värinkesto tekevät ne hyvin soveltuviksi kohteisiin, joissa vaaditaan kovaa kulutuskestävyyttä.

Yleisin lankavahvuus on nro 40 (ohuehko lanka) joka soveltuu lähes kaikkeen kirjontaan. Erikoisohuita lankoja (nro 60) käytetään pienten kirjainten ja tarkkuutta vaativien yksityiskohtien kirjontaan ja nro 30 -lankoja käytetään kirjonnassa jossa täytetään suuria pintoja tai vaaditaan hyvää peittävyyttä. Paksut langat s.o. neulonnassa käytettävät langat soveltuvat kirjontaan, jos käytetään erikoislaitteita (esim. cording).

Erikoislangat

  • metallilangat: lankaydin on polyamidia joka on päällystetty metallifolioidulla polyesterillä
  • metalliefektilangat (glitterilangat)
  • lamélangat: litteästä metalloidusta materiaalista valmistetut langat, joille on ominaista peilimäinen kiilto
  • puuvilla- ja villalangat ovat sekoitemateriaaleista valmistettuja lankoja esim. 50% villaa/50% akryylia
  • valoa sitovat eli jälkivalaisevat langat: Langan valaisuvoima riippuu valon intensiteetistä (teho suhteessa pinta-alaan) eli mitä suurempi on brodeerattu pinta, sitä voimakkaampi on jälkivalaisu.
  • paloa kestävät langat, joita käytetään palosuojavaatteissa, moottoriurheilijoiden puvuissa ym: materiaali esim. 100% aramid
  • väriä vaihtavat langat; vaihtavat väriä esim. auringon valon mukaan
  • läpinäkyvät langat: yleensä monofilamenttilankoja, joita käytetään piilokirjontaan, applikaatioiden kiinnittämiseen jne.
  • lämmössä kutistuvat langat: käytetään haluttaessa saada aikaan ryppyefektejä
  • vesiliukoiset langat
  • erikoismattalangat, joiden mattaefekti on saatu aikaan keraamisen käsittelyn avulla (Madeiran Frosted Matt: 96% PES/4% Ceramics)

Vapaa konekirjonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaalla konekirjonnalla eli koneparsinnalla ommeltavaa kangasta liikutetaan vapaasti ja ommeltava jälki muistuttaa hieman piirustusjälkeä. Ompelukoneen syöttäjä otetaan pois käytöstä. Tämän lisäksi tavallinen paininjalka vaihdetaan koneparsintajalkaan. Jos koneparsintapaininjalkaa ei ole saatavilla, voi vapaata konekirjontaa tehdä ilman mitään paininjalkaa. Tikin pituus säädetään nollaksi, koska ompelija itse säätelee käden liikkeillään tikin pituuden.

Ommeltava kangas pingotetaan kirjontakehykseen, jotta se pysyy napakasti paikoillaan, eikä rypisty. Jos kangas on tukeva ja paksu, sitä ei tarvitse erikseen pingottaa. Ompelulankoina käyvät tavalliset ompelulangat. Ylälankoja voi käyttää niin monta yhtä aikaa, kuin neulansilmästä saa pujotettua läpi. Tällöin ompelujälki on paksumpaa.

Ompelu aloitetaan asettamalla kangas neulan alle ja laskemalla paininjalka alas. Käsillä pidetään kankaasta kiinni ja ohjataan ommelta haluttuihin suuntiin. Liian nopeita ja nykiviä liikkeitä tulee välttää, jotta lanka ei katkea. Työn loputtua kaikki langanpätkät leikataan aivan kankaan pinnasta. [1]

Kirjonnan tukimateriaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veteen liukenevat materiaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Häviävät tukimateriaalit voivat olla läpikuultavia vesiliukoisia muovikalvoja tai veteen liukenevia kuitukankaita. Häviäviä tukimateriaaleja voidaan käyttää sekä kone- että käsinkirjonnassa. Konekirjonnassa vesiliukoisen materiaalin avulla voi tukea hienoja materiaaleja kuten organzaa tai sifonkia. Kirjoittaessa nukkaisia tai karvaisia kankaita estetään kalvoa käyttämällä tikkien painuminen nukan ja karvojen sisään. Kalvon avulla voi tehdä myös omaa kangasta, pitsiä tai yksittäisiä kuvioita sekä myös kolmiulotteisia muotoja.

Kalvo liukenee lämpimään tai kylmään veteen. Siitä voi tehdä myös kovettavan liuoksen. Kalvoa 0,5–1 m liuotetaan n. 2–2,5 dl lämmintä vettä. Liuosta voi suihkuttaa tai tuotteen voi upottaa liuokseen, jonka jälkeen se kuivatetaan. Liuos tukee kangasta ja sitä on helpompi käsitellä. Kirjonnan jälkeen kankaan voi huuhdella kylmällä vedellä. Kalvoja on olemassa sekä kylmään että kuumaan veteen liukenevia. Kylmään veteen liukeneva kalvo jättää kirjotun työn kovemmaksi kuin lämpimään veteen liukeneva kalvo. Halutun lopputuloksen saa kokeilemalla itse.

Konekirjonnassa kankaan molemmat puolet voi tukea kalvon avulla. Ohuet kankaat kannattaa pingottaa kirjontakehykseen. Kirjontatyön valmistuttua ylimääräinen kalvo revitään pois ja kuvio kohta huuhdellaa tai suihkutetaan lämpimällä vedellä.

Yksittäisen pitsin tai kuvion ompelu vesiliukoiselle kalvolle tapahtuu seuraavasti. Kalvoa pingotetaan 2 kerrosta tiukasti kehykseen. Ompelukoneesta poistetaan paininjalka tai käytetään kirjontapaininjalkaa. Koneen syöttäjä lasketaan alas ja itse työtä liikuttelemalla vaikutetaan tikin pituuteen ja tiheyteen. Ompele aluksi ristikko, joka muodostaa tuen ommeltavalle kuviolle. Muuten ompeleet hajoavat kalvon liuettua pois. Kalvokerrosten väliin voi laittaa myös kankaanpaloja, kuituja tai lankoja muodostamaan pintaa ommelten kanssa. [2] [3] [4] [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppälä, Maija-Leena ja Ralli, Ulla. 2004. Artikkeli Kirjontaa koneella kirjasarjasta Käden taidot. WSOY. WS Bookwell Oy.
  2. Singer,Marco.2007. Textile surface decoration. A&C Black Publishers Limited.
  3. tkukoulu.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Tarja Kröger (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Ullaka: esite

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]