Kirkonkylä (Myrskylä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myrskylän kirkonkylä

Myrskylä on Myrskylän kunnan Myrskylän kylään kuuluva kirkonkylä Kirkkojärven länsipuolella. Myös kirkonkylän pohjoispuolella olevat suomenkieliset kylät, kuten Paavola, Palonpää ja Kylmäsuo, on luettu Myrskylän kirkonkylään, ja nämä kaikki muodostavat yhteensä vajaan puolet kunnan pinta-alasta. Kirkonkylää ja samaksi kokonaisuudeksi luettuja muita kyliä on kutsuttu Myrskylänkyläksi.

Kylän keskustassa on Myrskylän kunnantalo, jossa on myös Myrskylän kirjasto, jonka lainausosaston puolikas ja lehtienlukusalina on toiminut valtuustosali. Kun kirjasto laajeni pysyvästi valtuustosaliin siten, etteivät pöydät enää mahtuneet saliin kirjahyllyjen vuoksi, alkoi Myrskylän kunnanvaltuusto pitää istuntonsa Myrskylän pelastusasemalla, missä on Myrskylän johtokeskus. Kun Myrskylän peruskoulun suuri puinen uudisrakennus valmistui, niin Myrskylän kunnanvaltuusto siirti istuntonsa sinne.

Palveluihin kuuluvat Myrskylän terveyskeskus ja Myrskylän apteekki, Osuuskauppa Hämeenmaan Sale Myrskylä, Abc-automaattiasema, Myrskylän kirkko, lounasravintolat Myrskytähti ja Violetta ja Myrskylän pizzeria ja Myrskylän Säästöpankki. Myrskylän Osuuspankki yhdistyi Orimattilan Osuuspankkiin. Orimattilan Osuuspankki yhdistyi 1.1.2023 perustettavaan Ylä-Uudenmaan Osuuspankkiin. Sillä niin kuin ei lopuksi Orimattilan Osuuspankilla ei ole Myrskylässä konttoria.

Kirkonkylän kehittyvä alue on Syväjärventien suunnassa itäänpäin Kapakantien alue, jolle on rakennettu uusia pientaloja Kirkkojärven rannan välittömään läheisyyteen. Lähellä Myrskylän entistä kartanoa on rautakauppa ja siitä Porlammin suuntaan Syväjärvi uimarantoineen, laitureineen ja kaksine grillikatoksineen. Lapinjärven vastaisella rajalla on kivilouhimo.

Etelä-Myrskylän ruotsinkieliset kylät ovat muodostaneet hallintojaossa omat kylänsä.

Myrskylän kirkonkylään perustettiin 1929 Myrskylän Osuusmeijeri, joka toimi itsenäisenä meijerinä vuoteen 1954 saakka, jonka jälkeen 1955 se alkoi keräillä ja vastaanottaa maitoa Osuuskunta Tuottajain Maidon laskuun. [1] Myrskylän Osuusmeijeri lakkasi vuoteen 1958 mennessä. [2] Toinen lähellä kirkonkylää sijainnut meijeri on ollut E-liikkeen meijeri. Kun E-liike möi meijeritoimintonsa Valiolle, lakkasi Myrskylässä E-liikkeen osuusmeijeri. Sen jälkeen Myrskylässä sen entisissä tiloissa toimi kalasavustamo, minkä osti Apetit, mikä sulki savustamon lopuksi. Nykyään tiloissa toimii jälleen kalasavustamo tehtaanmyymälöineen, mikä siirsi toimintansa Ahvenkoskelta Myrskylään.

Kartanonmäellä entisellä Myrskylän huonekalutehtaalla toimii Vilkmanin rautakauppa, mikä on ollut K-kauppa aikaisemmin. Sen kiinteistössä järjestetään vuosittain nykyään kesäkuussa järjestettävää Iisibiisi-taidenäyttely, missä on pääasiassa maalauksia sekä Myrskylän kamerakerhon näyttely.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]