Kirjeenvaihtaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo toimittajasta. Kirjeenvaihtaja oli aiemmin myös kauppatieteellinen tutkinto. Ulkomaankirjeenvaihtaja on Hitchcockin elokuva.

Kirjeenvaihtaja tai ulkomaankirjeenvaihtaja on lehden, televisioyhtiön tai muun joukkoviestimen toimittaja tai avustaja, joka asuu ulkomailla ja lähettää sieltä raportteja ja juttuja toimitukseen.[1][2]

Kirjeenvaihtajien näkyvintä työtä ovat televisio- ja radiolähetysten suorat kuva- ja ääniraportit tapahtumapaikoilta, mutta medioiden kirjeenvaihtajat tekevät myös paljon taustatyötä kuten haastatteluja ja tutkimustyötä omiin ja muiden toimittajien laatimiin juttuihin.[3] Vaarallisinta kirjeenvaihtajan työtä on toimia sotakirjeenvaihtajana eli reportterina konfliktialueella.[4]

Vanhentunut ammattinimike on peräisin ajoilta, jolloin nopein tapa välittää sanomia oli kirjeinä postitse.[5] Myös sanomalehtien julkaisumaan eri kaupungeissa toimivia paikallistoimittajia tai avustajia voidaan kutsua kirjeenvaihtajiksi.

Kirjeenvaihtajan paikalliset olot tuntevaa apulaista kutsutaan toimittajaslangissa fikseriksi.[6]

Tiedotusvälineen palkkalistoilla olevien, kotimaasta lähetettyjen työntekijöiden sijasta ulkomaankirjeenvaihtajat ovat yhä useammin ulkomailla tilapäisesti tai pysyvästi asuvia freelancereitä, joille maksetaan juttujen määrän mukaan. Kirjeenvaihtajan sijasta heistä käytetään usein nimitystä avustaja. Yleisradion ulkomaanavustaja sai yhdestä suorana puhelinraporttina annetusta jutusta taustatöineen vuonna 2004 noin 160 euroa. Itse ideoidusta, kuvatusta ja editoidusta tv-uutisjutusta palkkio oli runsaat 300 euroa.[7]

Ammatin vaatimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaan­kirjeenvaihtaja tekee usein työtä yksin, joten ammatti vaatii oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä. Töiden aikataulutus, juttuaiheiden ja tietolähteiden löytäminen ja matkojen suunnittelu joskus vaikea­pääsyisiin paikkoihin vaatii suunnitelmallisuutta ja hyviä suhteita paikallisiin toimijoihin. Paikallisen kielitaidon lisäksi ulkomaan­reportterin on oltava hyvä kuuntelija ja ymmärrettävä asemapaikkansa kulttuuria.[4][8] Käytännön ongelmia ja pitkiä työpäiviä voi aiheuttaa suuri aikaero asemamaan ja toimituksen kotimaan välillä: esimerkiksi suomalaismedioiden Yhdysvaltojen-kirjeenvaihtajat joutuvat antamaan suorat raporttinsa Suomen aamupäivä­lähetyksiin keskellä yötä.[9] Kun kotimaan toimituksessa työskentelevä ulkomaantoimittaja voi elää työvuorojen mukaan, ulkomaankirjeenvaihtaja on käytännössä päivystysvalmiudessa vuorokauden ja viikon ympäri.[10]

Helsingin Sanomien ulkomaan­kirjeen­vaihtajana toiminut Jukka Luoma on kehittänyt kirjeen­vaihtajan henkistä tilaa kuvaamaan lääketieteelliseltä kuulostavan termin korrespondiittis. Heikki Kuutin toimittamassa Uudessa mediasanastossa (2006) se määritellään ” ulkomaan­kirjeen­vaihtajille tyypilliseksi masennus­tilaksi, joka johtuu liian vähäisestä kotitoimituksen palautteesta. Kirjeen­vaihtajat joutuvat elämään eräänlaisessa tyhjiössä, vailla kontaktia uutisten vastaan­ottajiin ja oman koti­toimituksensa väkeen.”

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen sanomalehtien varsinaisia nimettyjä kirjeenvaihtajia toimitukset saattoivat saada satunnaisesti tai vakituisemmin kirjeitä ulkomaille asettuneilta tai siellä matkustavilta kansalaisilta, kuten merikapteeneilta, liikemiehiltä ja diplomaateilta. Tarinat merten takaa ja tuntemattomista maailmankolkista olivat kiinnostavia ja harvinaisia ennen massamatkailun aikaa.[3]

Eurooppalaiset sanomalehdet alkoivat käyttää vakituisia ulkomaankirjeenvaihtajia aiemmin kuin amerikkalaiset. Ensimmäisiä oli lontoolainen The Morning Chronicle vuonna 1769. Yhdysvalloissa ensimmäiset ulkomaankirjeenvaihtajansa palkkasi The New York Herald tärkeimpiin Euroopan suurkaupunkeihin 1830- ja 1840-luvuilla. Krimin sota 1850-luvun puolivälissä lisäsi ulkomaankirjeenvaihtajien määrää, ja sodasta The Times -lehdelle raportoinut William Howard Russell mainitaan usein ensimmäisenä ammattimaisena ulkomaankirjeenvaihtajana.[11]

Varhaisesta brittiläisestä ulkomaankirjeenvaihtajasta piirsi satiirisen kuvan kirjailija Evelyn Waugh vuonna 1938 ilmestyneessä romaanissaan Scoop, joka julkaistiin vuonna 1991 suomeksi nimellä Jymyjuttu – romaani lehtimiehistä. Ammatti- ja kielitaidoton ja muita kulttuureita ymmärtämätön William Boot joutuu siinä 22-vuotiaana sotakirjeenvaihtajaksi Italian–Etiopian sotatantereelle Itä-Afrikkaan.[12] Samoilta ajoilta on Alfred Hitchcockin elokuva Ulkomaankirjeenvaihtaja (1940), joka kertoo yhdysvaltalaisesta sotakirjeenvaihtajasta Euroopassa 1938–1940.

Ulkomaankirjeenvaihtajien vahvinta aikaa oli 1900-luvun loppupuoli, jolloin kansainvälisten tietoliikenneyhteyksien hitaus antoi paikan päällä sijaitseville toimittajille vielä selvän etulyöntiaseman. 2000-luvulla median murroksessa ja tietoyhteyksien parannuttua kirjeenvaihtajien tarvetta on yhä enemmän alettu asettaa kyseenalaiseksi, ja kuukausipalkkaisten vakituisten työntekijöiden sijasta he ovat yhä useammin juttupalkkioiden varassa toimivia freelancereitä. Monet kirjeenvaihtajat tekevät töitä yhden median sijasta useille mediayhtiöille.[13]

Suomalaismedioiden ensimmäisiä ulkomaankirjeenvaihtajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska kirjeenvaihtajien lähettäminen ja ylläpito asemamaissa on kallista, niitä ovat Suomessakin käyttäneet eniten suuret mediat, kuten Yleisradio, Helsingin Sanomat ja 1980-luvulle asti toiminut Uusi Suomi. Kansan Uutisilla ja Tiedonantajalla oli 1970- ja 1980-luvuilla kirjeenvaihtajat Moskovassa ja joissakin muissa sosialistimaiden pääkaupungeissa; heidän kulunsa maksoi valtaosin paikallinen kommunistinen puolue[14][15]. Myös Yleisradion Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajat olivat 1980-luvulle asti aina Suomen Kommunistisen Puolueen jäseniä.[16]

Suomessa ensimmäisiä kirjeenvaihtajapalveluja käyttäneitä medioita oli 1920-luvun Uusi Suomi, jolle Berliinissä asunut Ada Norna raportoi toisen maailmansodan loppuun asti. Helsingin Sanomien Yrjö Niiniluoto oli ensimmäinen varta vasten ulkomaille lähetetty päätoiminen kirjeenvaihtaja, joka työskenteli 1926–1928 Genevessä seuraamassa Kansainliiton toimintaa ja sitten 1933–1936 Lontoossa.[17] Häntä ennen Rudolf Holsti oli toiminut Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtajana 1909–1911. Helsingin Sanomat laajensi kirjeenvaihtajien verkostoaan Berliiniin 1939, Tukholmaan 1943, Pariisiin 1959 ja Washingtoniin 1975 (Lauri Karén). Yleisradio aloitti vuonna 1962 yhteistyön New Yorkissa asuneen Jussi Himangan kanssa, joka avusti sittemmin myös Uutta Suomea. Pasi Rutanen toimi Yhdysvalloissa Ylen lähettämänä 1966–1970.

Uuden Suomen Lontoon-kirjeenvaihtajana toimi 1950-luvun alussa Max Jakobson, joka raportoi myös Yhdysvalloista vuoden 1952 presidentinvaalien aikana ja siirtyi sitten 1953 diplomaattiuralle. Vielä toimiessaan Suomen Washingtonin-suurlähetystössä lehdistöattašeana Jakobson avusti Uutta Suomea nimimerkkien takaa. Muita Uuden Suomen kirjeenvaihtajia Yhdysvalloissa olivat lehden Pittsburghiin muuttanut entinen toimittaja Anna-Leena Sipilä, New Yorkin Uutiset -siirtolaislehden toimittaja Esa Arra sekä lehden loppuaikoina Matti Karhu ja Rauli Virtanen, joka oli myös MTV:n ensimmäinen vakituinen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja vuosina 1994–1995.[18]

Moskovassa ensimmäinen suomalaismedian kirjeenvaihtaja oli Kansan Uutisten Jarno Pennanen 1957–1960 ja toinen Uuden Suomen ja Yleisradion Aarne Tanninen 1958–1963.[19] Myöhemmin Tanninen toimi Uuden Suomen kirjeenvaihtajana Lontoossa vuosina 1965–1969 ja Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtajana 1981–1994.[20]

Muita Yleisradion tunnettuja varhaisia kirjeenvaihtajia olivat Knud Möller (Pariisi, Kööpenhamina) ja Erkki Toivanen (Lontoo 1972–, Pariisi 1982–). Yleisradion Prahassa asunut freelance-kirjeenvaihtaja Lieko Zachovalová tuli tunnetuksi dramaattisista puhelinraporteistaan Tšekkoslovakian miehityksen aikana elokuussa 1968[21]. Sinikka Siekkinen oli Yleisradion ensimmäinen naispuolinen Suomesta lähetetty kirjeenvaihtaja aloittaessaan työt Tukholmassa 1984[22].

Nykytilanne suomalaismedioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin sekä Yleisradio että Helsingin Sanomat ovat ottaneet vakituisten kirjeenvaihtajien lisäksi käyttöön lyhytaikaiset ”kiertävät kirjeenvaihtajat”. Helsingin Sanomilla on 2010-luvun puolivälissä seitsemän vakituisen kirjeenvaihtajan (Tukholma, Berliini, Bryssel, Lontoo, Washington, Moskova ja Peking) lisäksi kiertävä kirjeenvaihtajuus, jonka puitteissa Maria Manner oli vuoden 2014 kirjeenvaihtajana Rio de Janeirossa ja Sami Sillanpää vuoden 2015 Etelä-Afrikassa. Helsingin Sanomilla on heitä aiemmin ollut kiertävä kirjeenvaihtaja Istanbulissa, Kairossa ja Delhissä.[23]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tunkelo, Aino & Anton, Sofia: Vakituinen kirjeenvaihtaja – arvokas asiantuntija vai korvattavissa oleva kustannus?. Opinnäytetyö. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, 2014. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Uskali, T. 2007. Ulkomaanuutisten uusi maailma. Vastapaino, Tampere.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hakusana ”kirjeenvaihtaja”, merkitys 2, Kielitoimiston sanakirja. Haettu 22.9.2016.
  2. ↑ Tunkelo & Anton 2014 s. 1.
  3. ↑ a b Tunkelo & Anton 2014 s. 5.
  4. ↑ a b "A Foreign Correspondent Tells a Bit of His Own Story." The Washington Post 23.6.2015. The Washington Postin Pakistanin-kirjeenvaihtajan Tim Craigin haastattelu. Haettu 23.9.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen): https://www.highbeam.com/doc/1P2-38435592.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ ”Kirjeenvaihtaja”, Tietosanakirja osa 4. Kaivo–Kulttuurikieli, s. 985. Tietosanakirja-Osakeyhtiö 1909-1922.
  6. ↑ Aittokoski, Heikki: Älä tunaroi, hommaa hyvä fikseri Narrien laiva -blogi. 24.2.2013. Viitattu 17.3.2022.
  7. ↑ Crowley, Kirsi: Ylen yksinäiset. Yleisradion TV- ja radiouutisten ulkomaan avustajat voimavarana toimijoiden näkökulmasta ja avustajien käsitys työstään, s. 36. Pro gradu. Tampere: Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Tiedotusopin laitos, 2004. Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Ulkomaantoimittaja Mika Hentunen on unelma-ammatissaan (Arkistoitu – Internet Archive), Yle Radio Suomi, ei päiväystä, tekstin mukaan alkukesä 2016. Viitattu 23.9.2016.
  9. ↑ Tunkelo & Anton 2014 s. 47.
  10. ↑ Uskali 2003, s. 17.
  11. ↑ Uskali 2007, 49–51.
  12. ↑ Brittain, Victoria. "NS profile: The foreign correspondent." New Statesman 13.5.2002. Haettu 23.9.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen): https://www.highbeam.com/doc/1P3-120773432.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Tunkelo & Anton 2014 s. 8–11, 46–47.
  14. ↑ Pekkarinen, Aino: "Mä oon kauheen ylpee, et mä oon rehellinen.” Suomalaisten ulkomaankirjeenvaihtajien työ Puolan kansantasavallassa 1980-luvulla, s. 14. Pro gradu. Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.9.2016). (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ Uskali, Turo: ”Älä kirjoita itseäsi ulos.” Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957-1975. Väitöskirja, Jyväskylä Studies in Humanities 6, Jyväskylän yliopisto 2003. Sivu 350. ISBN 951-39-1543-3.
  16. ↑ Tapahtui 1985: Kirjeenvaihtajana neuvostojen maassa, Yle Elävä arkisto 2.6.2010. Viitattu 8.10.2016.
  17. ↑ Tunkelo & Anton 2014 s. 7.
  18. ↑ Pekonen, Laura: Suomalaiset Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajat 1966–2003. Tutkimus siitä, miten suomalaisviestinten Amerikan agenda syntyy, s. 10–11. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.9.2016). (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. ↑ Krekola, Joni: Täällä Aarne Tanninen, Moskova, arvio Turo Uskalin teoksesta "Älä kirjoita itseäsi ulos", Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957-1975. Työväenperinne, päiväyksetön. Viitattu 23.9.2016.
  20. ↑ ”Boheemi Pennanen, nuori Tanninen”, s. 129–183 teoksessa Uskali, Turo: ”Älä kirjoita itseäsi ulos.” Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957-1975. Väitöskirja, Jyväskylä Studies in Humanities 6, Jyväskylän yliopisto 2003. ISBN 951-39-1543-3.
  21. ↑ Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
  22. ↑ 2006 valtion journalistipalkinto (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. ↑ HS:n kiertävä kirjeenvaihtaja lähtee Etelä-Afrikkaan 2015, Helsingin Sanomat 7.2.2014. Viitattu 27.9.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hartikainen, Iira: ”Ei kai tätä hullukaan kestäisi jos ei tää jotain antaisi”. Ulkomaanavustajien aktiivinen sopeutuminen freelance-työn reunaehtoihin. Pro gradu, Jyväskylän yliopisto 2008. Teoksen verkkoversio
  • Unha, Johanna: Ikkunat auki Amerikkaan. Yleisradion ensimmäiset Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajat ja heidän työnsä tulokset suhteessa Neuvostoliiton-kirjeenvaihtajien toimintaan vuosina 1964–1970. Tampereen yliopisto 2008. Teoksen verkkoversio
  • Uskali, Turo: Moskovan tarkkailijat : Kansan Uutisten ja Uuden Suomen Moskovan-kirjeenvaihtajuudet 1957-1975. Jyväskylän yliopisto 2001. Teoksen verkkoversio
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kirjeenvaihtaja&oldid=22161808”