Kansalaisuus
Kansalaisuus on henkilön jäsenyys jossain valtiossa.[1] Valtio myöntää kansalaiselleen passin. Henkilöllä voi olla yhden tai useamman maan kansalaisuus. Kansalaisuus saadaan yleisimmin syntyessä, mutta kansalaisuuden voi myös hankkia muuttaessa toiseen maahan asumaan.[2] Joidenkin maiden kohdalla uuden kansalaisuuden saamisen edellytys on kansalaisuuskokeen läpäiseminen ja riittävä kielitaito. Joissakin maissa kansalaisuuden saamiseen vaaditaan vain maksun suorittaminen.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansalaisuus on historiallisesti lähtenyt kaupunkiyhteisön täysivaltaisesta jäsenyydestä, jota kansalaisuudella tarkoitettiin sekä antiikin aikana että keskiajalla ja sen jälkeenkin, oikeastaan vielä 1700-luvun loppuun saakka. Kansalaisuus ei pääsääntöisesti kuulunut suinkaan kaikille asukkaille, tai alamaisille, vaan kaupunkiyhteisön johtavalle luokalle. Tästä seuraavat indoeurooppalaisten kielten kansalaisuutta tarkoittavat sanat (lat. civis, ransk. citoyen, engl. citizen, saks. Bürger), jotka viittaavat kaupunkilaiseen.
Maiden, kuningaskuntien, jne, osalta ei asiaa kutsuttu kansalaisuudeksi, ennen kuin käytäntö vähitellen alkoi levitä Ranskan vallankumouksen tuloksena. Keski- ja uuden ajan kuningas- ja ruhtinaskunnissa poliittiseen vallankäyttöön osallistumaan oikeutettuja yhteiskuntaluokkia kutsuttiin säädyiksi, ja kaikkia asukkaita ja riippuvaisia yhteisnimityksellä alamaiset.
Ranskan vallankumous toi käyttöön idean kaikille (ei vain johtaville luokille) kuuluvista poliittisista oikeuksista ja tasa-arvosta. Sen symboliksi muodostui kansalaisuus-nimitys, otettuna (merkitystä muuttaen) antiikin kreikkalaisilta (kreikkalaisillakaan eivät kaupunkivaltion kaikki asukkaat olleet kansalaisia, pelkästään johtava tai "vapaiden miesten" luokka).
Kun Ranskan vallankumous ja sitä seurannut ideologian leviäminen ajoi kansalainen-käsitettä käyttöön, vielä yli sadan vuoden ajan käsitettä vastaavasti torjuttiin ruhtinas- ja eliittivaltaa ylläpitäneissä maissa ja valtioissa.
Kaksoiskansalaisuus on tullut nykyaikana aiempaa hyväksytymmäksi ja yleisemmäksi. Jotkin maat ovat ryhtyneet myymään kansalaisuuksia rikkaille niin sanotuilla ”investoinnin kautta kansalaisuuteen” -ohjelmilla.[3]
Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansalaisilla on tiettyjä etuoikeuksia ei-kansalaisiin nähden. Yksi tärkeimmistä on se, että kaikkien valtioiden lakien ja kansainvälistenkin lakien mukaan kansalaista ei voi karkottaa omasta maastaan. Euroopan unionin kansalaisilla ja Yhdysvaltain kansalaisilla on myös kansalaisuuteensa perustuva oikeus liikkua ja asua vapaasti monissa muissakin maissa kuin omassaan.[4] Valtiot usein auttavat ulkomailla pulaan joutuneita kansalaisiaan.[5]
Kansalaisilla on oikeus äänestää kansallisissa vaaleissa. Ei-kansalaiset saavat kuitenkin monessa maassa nykyisin äänestää paikallisvaaleissa. He eivät kuitenkaan saa asettua ehdolle kansallisissa vaaleissa valittaviin virkoihin, ja heillä on yleensä muitakin rajoituksia poliittisen vaikuttamisen suhteen.[6]
Kansalaista koskee yleensä maanpuolustusvelvollisuus, jos sellainen maassa on. Verovelvollisuus riippuu yleensä asuinmaasta, ei kansalaisuudesta.[7]
Kansalaisuus syntymässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikki maailman valtiot myöntävät kansalaisuuksia henkilön syntyessä, ja tämä on tavallisin tapa saada kansalaisuus. Jotkin valtiot myöntävät kansalaisuuden kaikille maassa syntyneille (ius soli -periaate) maasta riippuen joko automaattisesti tai tiettyjen ehtojen täyttyessä. Automaattinen kansalaisuus myönnetään aina silloin, kun myös vanhemmat ovat syntymämaan kansalaisia. Jotkin maat, kuten Yhdysvallat, myöntävät kansalaisuuden kaikille maassa syntyneille ilman ehtoja. Joissain maissa kansalaisuuden ehtona voi olla esimerkiksi se, että vanhemmat ovat asuneet maassa riittävän kauan, tai että lapsi itse jää asumaan maahan syntymänsä jälkeen riittävän pitkään.[8] Syntymäoikeuden todistaminen kansalaisuutta varten on helppoa länsimaalaisille, mutta vaikeampaa sellaisille henkilöille, joiden syntymämaassa ei pidetä luotettavia syntymärekistereitä.[9]
Monet valtiot myöntävät ulkomailla syntyneelle lapselle automaattisesti kansalaisuuden syntymässä hänen vanhempiensa tai esivanhempiensa kansalaisuuden mukaan (ius sanguinis -periaate). Joissakin maissa ulkomailla syntynyt lapsi täytyy erikseen rekisteröidä kansalaiseksi, tai hänen täytyy itse aikuisena tehdä kansalaisuushakemus esivanhempiensa maahan.[10]
Lentokoneessa tai laivalla syntynyt henkilö saa sen maan kansalaisuuden, jonka lipun alla alus kulkee, jos hän muussa tapauksessa jäisi kansalaisuudettomaksi. Normaalisti henkilö kuitenkin saa tällaisissa tapauksissa vanhempiensa kansalaisuuden.[11]
Kansalaisuuden saaminen syntymän jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henkilö voi usein saada halutessaan kansalaisuuden maahan, jossa hän on asunut vakituisesti tietyn aikaa. Määräajan pituus vaihtelee valtioittain. Jotkin valtiot eivät edellytä maahan muuttamista tai siellä asumista kansalaisuuden saamiseksi. Esimerkiksi Israel antaa kansalaisuuden kaikille juutalaisille.[12] Syntyperän perusteella eurooppalaisen kansalaisuuden on saanut myös moni eurooppalaistaustainen yhdysvaltalainen. Vuonna 2011 Unkari antoi miljoonille lähimaiden unkarilaistaustaisille kansalaisille oikeuden Unkarin kansalaisuuteen. Saksa on antanut maasta natsivallan aikana karkotettujen juutalaisten jälkeläisille oikeuden kansalaisuuteen ja Espanja vuonna 1492 karkotettujen juutalaisten jälkeläisille.[13]
Jotkin maat, kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia, Alankomaat, Tanska ja Saksa, vaativat hakijalta kansalaisuuskokeen läpäisemistä ja riittävää kielitaitoa. Joskus kansalaisuushakemus evätään hakijan rikostaustan vuoksi, tai koska hakija ei pysty todistamaan että kykenee elättämään itsensä.[14] Monet maat nopeuttavat kansalaisuuden saamista silloin, kun hakijalla on maassa kaivattua osaamista esimerkiksi tieteen, koulutuksen, kulttuurin tai urheilun suhteen.[15]
Joissakin maissa uuden kansalaisen on lausuttava kansalaisuusvala.[16]
Minkään maan kansalaisuutta ei voi määrätä aikuiselle henkilölle, joka ei sitä halua. Joskus kieltäytyminen tosin vaatii henkilöltä aktiivisia toimenpiteitä, kuten vuonna 2014, kun Venäjä antoi kaikille krimiläisille Venäjän kansalaisuuden.[17]
Kansalaisuushakemus maksaa aina jonkin verran. Yhdysvalloissa se maksaa 725 dollaria, Isossa-Britanniassa yli 1300 puntaa, manner-Euroopassa usein alle 100 euroa.[18] Jotkin maat, kuten Karibian maat, Kypros ja Malta, myyvät kansalaisuuksiaan jopa miljoonilla euroilla, sillä rikkaat ovat valmiita maksamaan paljonkin saadakseen Euroopan unionin kansalaisuuden hyödyt.[19]
Joskus henkilön on luovuttava vanhasta kansalaisuudestaan saadakseen uuden kansalaisuuden. Joskus vanha kansalaisuus mitätöidään, kun henkilö ottaa uuden kansalaisuuden. Silloin kun sekä vanha että uusi kotimaa hyväksyvät kaksoiskansalaisuuden, henkilö voi säilyttää vanhan kansalaisuuden uuden kansalaisuuden rinnalla.[20]
Kunniakansalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jotkin valtiot myöntävät kunniakansalaisuuksia tietyille ansioituneille ulkomaalaisille henkilöille. Kunniakansalaisuus on täysin symbolinen asema, eikä siihen kuulu mitään todellisia kansalaisuusoikeuksia.[21]
Kansalaisuuden raukeaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio voi peruuttaa henkilön kansalaisuuden hänen tahtonsa vastaisesti. Tämä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun henkilö on ottanut toisen maan kansalaisuuden, eikä vanha kotimaa hyväksy kaksoiskansalaisuutta. Kansalaisuus voidaan myös peruuttaa sillä perusteella, että se on myönnetty valheellisin tai virheellisin perustein. Tavallisten rikosten johdosta kansalaisuutta ei enää nykyisin peruuteta missään maassaa, mutta terroristisiin rikoksiin syyllistyneille sellaista tehdään edelleen.[22]
Useimmat valtiot sallivat ulkomaille muuttaneen kansalaisensa luopua kansalaisuudesta vapaaehtoisesti. Jotkin valtiot kuitenkin kieltävät kansalaisuudesta luopumisen. Myöskään asevelvollisuuden tai verojen välttelemiseksi tehdyt kansalaisuuden perumiset eivät yleensä onnistu.[23]
Kansalaisuus raukeaa automaattisesti, jos valtio hajoaa uusiksi valtioiksi.[24]
Kansalaisuudettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Valtioton henkilö
Jotkut ihmiset eivät saa syntyessään minkään valtion kansalaisuutta. Näin voi tapahtua maassa, joka ei hyväksy syntymäoikeutta kansalaisuuteen, kun lapsi ei samalla saa myöskään vanhempiensa kansalaisuutta jostain syystä.[25] Myös valtion hajoaminen voi johtaa kansalaisuudettomuuteen, jos henkilö ei saa hajonneen valtion tilalle syntyneiden valtioiden kansalaisuutta. Näin on käynyt joillekin esimerkiksi Neuvostoliiton, Tšekkoslovakian ja Jugoslavian hajottua.[26] Jotkin valtiot ovat joskus peruuttaneet kansalaisuuden joltain kokonaiselta kansanryhmältä, kuten Kuwait 100 000 bidunilta ja Myanmar 400 000 rohingyalta.[27]
Suomen kansalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Suomen kansalaisuus
Suomen kansalaisuuslain (359/2003) mukaan kansalaisuus on "lainsäädännöllinen side, joka määrittää yksilön aseman valtiossa ja jolla määritetään yksilön ja valtion välisiä keskeisiä oikeuksia ja velvollisuuksia". Kansalaisuuslaki määrittelee kansalaisuuden edellytykset ja käsittelee yksityiskohtaisesti tavat, joilla Suomen kansalaisuuden voi saada tai menettää.
Suomen kansalaisuuden voi saada syntymässä, ilmoitusmenettelyllä tai hakemuksesta. Yksilön kansalaisuusasemasta päättää Maahanmuuttovirasto. Syntymällä kansalaisuuden saa pääasiallisesti suomalaisen äidin lapsi. Suomalaisen isän lapsi saa kansalaisuuden, mikäli isyys on vahvistettu. Alle 12-vuotiaat ottolapset saavat kansalaisuuden automaattisesti samoin perustein kuin syntyneet. Ilmoitusmenettelyllä kansalaisuuden saavat yli 12-vuotiaat ottolapset ja eräät erityisryhmät. Hakemuksella kansalaisuuden voi saada Suomessa vähintään kuusi vuotta asunut nuhteeton ulkomaalainen, jolla on turvattu toimeentulo.
Suomen kansalaisuudesta seuraavat täydet poliittiset oikeudet, joista tärkein on oikeus äänestää ja asettua ehdolle valtiollisissa vaaleissa. Sosiaaliturvan osalta kansalaisuuden seuraukset eivät ole yksiselitteisiä. Useimmat sosiaaliturvaa koskevat lait rinnastavat maassa pysyvästi asuvan ulkomaalaisen kansalaiseen. Toisaalta ne sulkevat usein piiristään pois maan ulkopuolella asuvat kansalaiset. Euroopan unionin yhdentymiskehityksen johdosta useimpiin virkoihin ei tarvita enää Suomen kansalaisuutta, mutta poliisin, rajavartiolaitoksen, tullin, oikeuslaitoksen ja korkeimpien valtioelinten virkoihin kansalaisuutta edellytetään.
Suomen kansalaisuudesta seuraa aina automaattisesti Euroopan unionin kansalaisuus, joka oikeuttaa tietyin edellytyksin vapaasti liikkumaan, tekemään työtä ja nauttimaan asuinmaan sosiaaliturvaa Euroopan unionissa. Pohjoismaiden alueella nämä etuoikeudet ovat usein vielä unionisäädöksiäkin laajempia. Suomen passi, joka myönnetään ainoastaan maan kansalaiselle, oikeuttaa useissa maissa viisumivapauteen. Suomen kansalaisella on aina oikeus saapua Suomeen eikä häntä voida pääsääntöisesti luovuttaa vastoin tahtoaan toiseen valtioon.
Suomen kansalaisuudesta seuraa velvoitus noudattaa Suomen lakeja myös maan ulkopuolella. Suomalaisten toisiaan vastaan tekemät rikokset ovat tekopaikasta riippumatta Suomen rikoslain alaisia. Suomalaisella on myös velvollisuus noudattaa Suomen lainsäädäntöä toimiessaan kansainvälisillä merialueilla ja Etelämantereella. Verotuksessa ja kielitaitovaatimuksissa Suomen kansalaisia saatetaan kohdella ulkomaalaisista poikkeavasti. Asevelvollisuus koskee vain Suomen kansalaisia ja kansalaisuudettomia Suomessa asuvia, jotka on täällä julistettu asevelvollisiksi.
EU-kansalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaiset ovat myös EU-kansalaisia.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Spiro, Peter J.: Citizenship: What Everyone Needs to Know. Oxford University Press, 2020. ISBN 978-0-19-091730-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ kansalaisuus. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Käsitteet ja määritelmät: Kansalaisuus Tilastokeskus. Viitattu 23.7.2021.
- ↑ “Haluatko paeta Amerikasta?” Korona-ajan ilmiönä yhdysvaltalaisia on jonoksi asti anomassa EU-kansalaisuuksia Yle, 2020
- ↑ Spiro 2020, s. 68–70.
- ↑ Spiro 2020, s. 77–79.
- ↑ Spiro 2020, s. 73–75.
- ↑ Spiro 2020, s. 71.
- ↑ Spiro 2020, s. 6–8.
- ↑ Spiro 2020, s. 23–24.
- ↑ Spiro 2020, s. 17–20.
- ↑ Spiro 2020, s. 22.
- ↑ Spiro 2020, s. 25, 29–32.
- ↑ Spiro 2020, s. 56–57.
- ↑ Spiro 2020, s. 33–40.
- ↑ Spiro 2020, s. 48–49.
- ↑ Spiro 2020, s. 41–42.
- ↑ Spiro 2020, s. 51–52.
- ↑ Spiro 2020, s. 40–41.
- ↑ Spiro 2020, s. 44–45.
- ↑ Spiro 2020, s. 92–93.
- ↑ Spiro 2020, s. 59–60.
- ↑ Spiro 2020, s. 112–126.
- ↑ Spiro 2020, s. 127–128.
- ↑ Spiro 2020, s. 58.
- ↑ Spiro 2020, s. 129.
- ↑ Spiro 2020, s. 58, 129–130.
- ↑ Spiro 2020, s. 130–132.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kansalaisuuslaki (Finlex)
- Taina Keinänen: Kansalaisuus. Jyväskylän yliopiston Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaali 15.8.2008.