Jonathan Brandis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jonathan Brandis

Jonathan Gregory Brandis (13. huhtikuuta 197612. marraskuuta 2003) oli yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä sekä ääninäyttelijä.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandis syntyi Danburyssä, Connecticutissa, ja oli perheensä ainoa lapsi. Hän oli esiintynyt televisiomainoksissa jo ennen siirtymistään Los Angelesiin 9-vuotiaana. Ensimmäisen tähtiroolinsa hän sai vuonna 1990 elokuvasta Päättymätön tarina II – seuraava luku. Muita rooleja oli muun muassa Sea Quest -scifisarjassa sekä elokuvissa Sidekicks – yhdessä voittamattomat (1992) ja Ladybugs.[1]

Brandis seurusteli useiden tunnettujen näyttelijöiden kanssa, mutta ei ehtinyt mennä naimisiin. Uransa varhaisesta alusta huolimatta Brandis jatkoi työtään 2000-luvun puolelle. Uransa myöhemmässä vaiheessa hän kiinnostui kenties enemmän ohjaajantyöstä.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandis yritti 11. marraskuuta 2003 kotonaan itsemurhaa hirttäytymällä.[2] Hän oli viettänyt päivän ystäviensä kanssa, joiden mukaan näyttelijä oli ollut huomattavan kiihtyneessä tilassa. Asunnollaan Brandis poistui ystäviensä seurasta toiseen huoneeseen, ja noin 15 minuutin kuluttua hänen hirttäytymisyrityksensä havaittiin.

Brandis siirrettiin Cedars-Sinai Medical Centeriin. Sairaalan henkilökunta tiedotti hänen kuolemastaan Los Angelesissa seuraavana päivänä.

Brandisin ei tiedetä jättäneen minkäänlaista itsemurhaviestiä. Hänen suvulleen kuolintieto tuli täytenä yllätyksenä.[2] Hänellä ei äitinsä mukaan ollut vakavia henkilökohtaisia ongelmia eikä alkoholiongelmia. Hän ei ollut tiettävästi yrittänyt aiemmin itsemurhaa. Äiti ehdotti syyksi aknelääke isotretinoinia, jonka käyttö väitetysti saattaa aiheuttaa vakavana sivuvaikutuksena psykoosin.lähde?

Peoplen artikkelissa Brandisin ystävät väittivät näyttelijän kärsineen masennuksesta. Eräs heistä väitti Brandisin juoneen rankasti ja myös puhuneen itsemurhasta.lähde? Brandisin tuttaviensa mukaan hänen masennuksena johtui siitä, kun hänen näyttelemänsä kohtaus poistettiin miltei kokonaan pois sotaelokuvasta Hart's War, jossa hänellä oli ollut rooli. Brandis olisi toivonut, että se olisi voinut nostaa häntä elokuvaurallaan ylöspäin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jonathan Brandis IMdB:ssä Viitattu 5.7.2023
  2. a b Brandisin kuolinsyy itsemurha Viitattu 5.7.2023
  3. Teini riisti henkensä Viitattu 26.6.2023