Johannes Öhquist
Johannes Wilhelm Öhquist (6. joulukuuta 1861 Venjoki, Inkerinmaa – 15. lokakuuta 1949 Wolfach, Baden, Saksa) oli suomalainen virkamies, kielenopettaja, taidehistorioitsija ja poliittisesti aktiivinen kirjailija.[1] Hän edisti Saksan ja Suomen kulttuurisuhteita ja levitti saksan kielellä tietoa Suomesta. Hän pyrki myöhemmin levittämään myös kansallissosialismin aatetta Suomeen. Johannes Öhquist oli kenraaliluutnantti Harald Öhquistin isä.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Johannes Öhquistin vanhemmat olivat Venjoen pappina ja myöhemmin Pietarin Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherrana toiminut rovasti Johannes Kristoffer Öhqvist sekä Olga Maria Avenarius. Öhquistin äiti oli saksalaista syntyperää, ja saksa oli myös Johanneksen äidinkieli. Hän kävi koulunsakin saksaksi ja oppi lisäksi täydellisesti ruotsia ja venäjää sekä kohtalaisesti suomea. Öhquist kirjoitti ylioppilaaksi Pietarin St. Petrischulesta vuonna 1881 ja opiskeli oikeustiedettä vuosina 1881–1884 Pietarin, 1884–1886 Moskovan ja sen jälkeen Helsingin yliopistossa, jossa suoritti oikeustutkinnon vuonna 1887. Hän toimi Suomen kenraalikuvernöörin kanslian arkistonhoitajana vuosina 1888–1910 ja Helsingin yliopiston saksan kielen lehtorina vuosina 1895–1916. Lisäksi hän oli 1890-luvulla saksan kielen opettajana useissa kouluissa Helsingissä, muun muassa Svenska normallyceumissa 1893–1894 ja Nya svenska läroverketissä 1895–1897. Öhquist julkaisi useita saksan kielen oppikirjoja ja lukemistoja, jotka säilyivät käytössä vuosikymmeniä.[2]
Öhquist tunsi useita taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia. Hän osallistui kirjallisuus- ja taidekriitikkona 1900-luvun alussa Suomessa käytyyn keskusteluun symbolismista. Hänen vuonna 1912 julkaisemansa teos Suomen taiteen historia oli ensimmäinen laaja esitys aiheestaan. Öhquist kokeili siipiään myös romaanikirjailijana ja runoilijana, mutta sai elämänsä aikana julkaistua vain kolme romaania sekä muutamia runojaan. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1925.[2]
Öhquist tuki sortovuosina Suomen perustuslaillisten toimintaa muun muassa kirjoittamalla salanimillä Venäjän-vastaista propagandaa ulkomaisiin lehtiin.[3] Hänellä oli erityisen laajat yhteydet Saksan ja Itävallan lehtiin, kustantamoihin ja tunnettuihin henkilöihin. Vuoteen 1918 mennessä hän julkaisi, toimitti tai käänsi noin 20 Suomen kysymystä käsittelevää saksankielistä kirjaa, osan niistä salanimillä Wilhelm Habermann, Wilho Suomalainen ja Richard Schreiber. Lisäksi Öhquist julkaisi aiheesta satoja kirjoituksia ja osallistui vuosina 1901–1902 Finnländische Rundschau -lehden julkaisemiseen.[2] Kenraalikuvernöörinkanslian arkistonhoitajana Öhquist pääsi myös lukemaan salaisia poliisiraportteja ja saattoi varoittaa etukäteen pidätysten tai kotietsintöjen uhkaamia henkilöitä. Hän ei koskaan paljastunut, ja kieltäytyi kaikista hänelle tarjotuista ylennyksistä voidakseen jatkaa toimintaansa. Vuonna 1910 hän suostui lopulta eroamaan virastaan saatuaan muhkean eläkkeen.[3] Ensimmäisen maailmansodan aikana Öhquist kuului jääkäriliikkeen tukijoihin ja toimi vuosina 1916–1918 suomalaisten aktivistien Berliinin-toimistossa (”Finnländisches Büro”).[2]
Suomen itsenäistyttyä Öhquist siirtyi Suomen Berliinin-lähetystön palvelukseen, jossa hän toimi aluksi virkailijana, vuodesta 1919 sanomalehtiavustajana ja vuosina 1921–1927 sanomalehtiattašeana. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1927 hän toimi vapaana kirjailijana. Vielä eläkevuosinaankin hän oli johtava hahmo Suomea koskeneessa saksankielisessä julkaisutoiminnassa ja välitti vastaavasti Suomeen ja Suomen lehtiin tietoja Saksan oloista ja kirjallisuudesta. Kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa vuonna 1933 Öhquist kääntyi nopeasti uuden ideologian kannattajaksi ja levittäjäksi. Hän julkaisi vuonna 1938 Saksan propagandaministeriön tuella tuotetun kirjan Kolmas valtakunta: kansallissosialismin synty, taisteluvuodet, maailmankatsomus ja yhteiskunta, joka käännettiin myös ruotsiksi ja saksaksi. Korjattu saksankielinen laitos ilmestyi vuonna 1941 nimellä Das Reich des Führers. Vuodesta 1940 Öhquist asui pysyvästi Saksassa, Schwarzwaldin Wolfachissa.[2] Hän oli mukana Berliinissä asuneiden suomalaisten talvella 1944–1945 perustaman lyhytikäisen Suomi-liiton toiminnassa.[4]
Öhquist oli kolmesti naimisissa. Hänellä oli ensimmäisestä liitostaan kaksi lasta, joista toinen oli kenraaliluutnantti Harald Öhquist.[1] Johannes Öhquistin veli oli kirjailija Alexander Öhquist.
Fenix-Kustannus on julkaissut Matti Liinamaan suomentaman ja Öhquistin käsikirjoituksen pohjalta toimittaman muistelmateoksen Pietarista kolmanteen valtakuntaan (2006).
Saavutukset šakinpelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Johannes Öhquist oli vuonna 1886 perustetun Helsingin Shakkiklubin perustajajäsen, sen varapuheenjohtaja vuosina 1886–1892, puheenjohtaja 1892–1897 sekä 1901–1906 ja kunniajäsen vuodesta 1911.[2] Hän oli lisäksi Suomen ensimmäinen kärkipelaaja.
Šakista 1800-luvun Suomessa on hyvin niukasti historiallista aineistoa. On kuitenkin oletettu, että Öhquist nousi Helsingin Shakkiklubin johtavaksi pelaajaksi jo klubin alkuaikoina.[5] Hänestä ei ehtinyt tulla šakkimestaria, koska arvonimi perustettiin Suomen mestaruuden myötä vasta vuonna 1922. Hänelle myönnettiin šakkitehtävien laadinnan ansioista kansallisen tehtävämestarin arvonimi vuonna 1936.[6]
Öhquistin šakkihegemonian mursi joskus 1890-luvulla nuorukainen nimeltä Anatol Tschepurnoff. Vuonna 1893 Öhquist vielä voitti ottelun Tschepurnoffia vastaan tuloksella 7 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota. Tarkkaa tietoa siitä, milloin Tschepurnoffista tuli Suomen johtava pelaaja, ei ole. Anatol Tschepurnoff oli sitten Suomen kärkipelaaja yli kolme vuosikymmentä.
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Der Pilger, runokokoelma. 1908
- Suomen taiteen historia. 1912
- Das politische Leben Finnlands. 1916
- Aus der Versdichtung Finnlands. 1918
- Leijonalippu. 1923
- Der kristallene Turm, romaani. 1928
- Finnland. 1928
- Deutsche Finnlandbibliographie. 1929
- Samtida konst i Finland. 1929
- Neuere bildende Kunst in Finnland. 1930
- Kolmas valtakunta. 1938
- Das Reich des Führers. 1940
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pietarista kolmanteen valtakuntaan. Johannes Öhquistin saksankielisestä käsikirjoituksesta Erinnerungen suomentanut sekä muistelmia täydentävän kuvauksen Johannes Öhquistin taustasta ja elämänvaiheista laatinut Matti Liinamaa. Fenix-Kustannus Oy, Espoo 2006. ISBN 978-951-862-171-6
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Shakki 11b (1986), s. 590, 625.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640-1917, osa P–Ö. Viitattu 17.8.2013.
- ↑ a b c d e f Menger, Manfred: ”Öhquist, Johannes (1861–1949)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 875–876. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Tuomi-Nikula, Jorma & Päivi: Nikolai II – Suomen suuriruhtinas, s. 78–79. Atena, Jyväskylä 2010.
- ↑ Haataja, Lauri: Kotinatsit luokkakuvassa: Henrik Ekberg tutki suomalaiset johtajan varjot. Helsingin Sanomat 21.2.1992. Viitattu 23.5.2018.
- ↑ http://www.chess.com/news/paladiinin-lyysit-ii-9987 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ SUOMALAISTEN TEHTÄVÄSHAKILLISIA ARVOJA. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Öhquist, Johannes hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||||||||||||||
